Siirry pääsisältöön

Meille tulee kissavauvoja!

Jippii! Vihdoinkin löytyi kaksi ihanaa kissavauvaa, jotka muuttavat meille heinäkuun lopulla. Nämä kissat tulevat nyt omalta kylältä ja samasta isosta maalaistalosta kuin äitini kolme kissaa Kultsu, Täply ja Pikkuleidi eli Mantu.

 


Ihana elämänmuutos

Meillähän on ennestään viisitoistavuotiaat veljekset Jösse ja Valtsu sekä kaksivuotias Vinski. Vanhat pojat eivät oikein enää viitsi leikkiä ja Vinski on ehkä vähän yksinäinen. Haluamme siksikin uutta polvea kasvamaan, koska vanhat pojat lähtevät kissojen taivaaseen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Emmekä halua, että jäämme vaan yhden kissan varaan eli Vinskin.
Meillä yleensä on kissat eläneet reippaasti yli parikymppisiksi, mutta Jössellä on sydämen vajaatoiminta ja se alkaa jo näyttämään vanhukselta. Valtsu sitävastoin on elämänsä kunnossa, eikä näytä yhtään vanhemmalta kuin kymmenen vuotta sittenkään.
Meillä on ollut aina vähintään kaksi kissaa ja yleensä 3-4, mutta tämä viiden kissan talous on meillekin uutta. Seinän takana äidilläni on neljä kissaa, joten talossa on sitten yhteensä yhdeksän karvakorvaa. Se on ehdottomasti meidän mielestä suurin määrä, mitä kolme ihmistä pystyy kunnolla hoitamaan. 
Äitinihän on nykyisin yksinhuoltaja, kun isäni kuoli keväällä, mutta hänen kissansa ulkoilevat vapaasti, joten vessan siivoukselta hiukan säästyy ainakin kesäisin. Nämä tulevatkin pennut ulkoilevat vain ulkoiluhäkissä, niin kuin meidän kissat tähänkin asti. 
Uskon, että nämä pennut virkistävät myös äitiäni, joka vielä opettelee lesken elämää. Hän kuitenkin hoitelee niitä päiväaikaan, kun me olemme työssä. Kaikki kissat ovat myös hänen vastuullaan, kun me matkustamme, mutta onneksi hän on vielä hyvin reipas, eikä ollenkaan vanhus. 
Tämän kesän matkailu meillä nyt kyllä jää muutaman yön kotimaan reissuun, kun emme voi heti pentuja jättää äitini hoidettavaksi. Ehkä sitten marraskuussa voi haaveilla jostain ulkomaan reissusta. 


Ihmisoikeustaistelijat

Uusilla kissoilla on jo pitkään ollut nimetkin eli Vote ja Allu. Vote on Volodymyr Zelenskyin mukaan ja Allun nimi tulee Aleksei Navalnyistä ja Andrei Saharovista. Kaikki nämä miehet ovat silmissäni sankareita ja on suuri kunnianosoitus heille, että he saavat antaa nimensä meidän kissoille.
Jössellä, Valtsulla ja Vinskilläkin on omat esikuvansa. Jösse on nimetty mieheni lempimuusikon Gösta Sundqvistin mukaan, Valtsun nimi tulee Valo Nihtilästä, joka oli jatkosodassa Mikkelin päämajan paras strategi. Nuorimmaisemme Vinski on nimetty Winston Churchillin mukaan. 
Näistä Allun ja Voten esikuvista kaikki tunnistaa Zelenskyin ja Navalnyin, mutta ehkä nykyihmisille Andrei Saharov on tuntemattomampi. Hän oli neuvostoliittolainen ydinfyysikko, joka vastusti Neuvostoliiton diktatuuria ja puhui ihmisoikeuksien puolesta. Andrei Saharov oli lapsuuteni ja nuoruuteni tunnetuin ihmisoikeustaistelija ja hän sai Nobelin rauhanpalkinnon 1975. 
Hänestä puhuttiin jo 60-luvun lopulla uutisissa ja seurasin niitä, vaikka olin vain kymmenvuotias. Muistan aina, miten hänen poikapuolensa oli Amerikassa Neuvostoliiton suurlähetystön edessä nälkälakossa ja vaati äidilleen ja Saharoville passia, jotta he pääsisivät pois Neuvostoliitosta. 
Andrei Saharov oli koko 80-luvun sisäisessä karkoituksessa Gorkin kaupungissa ja vapautui vasta Neuvostoliiton kaaduttua. 
Sellaisia poikia meille on siis tulossa, mutta vielä saamme pari kuukautta odottaa.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...