Siirry pääsisältöön

Tuoksulla on merkitystä

Nykyään kaikki tuoksut on julistettu pannaan ja niissä nähdään vain negatiivisia merkityksiä. Kuitenkin tuoksut ovat tärkeä osa aistimaailmaa ja ne tuottavat mielihyvää, vahvistavat muita kokemuksia ja tuovat mieleen muistoja.



Tuoksut tuovat muistoja mieleen

Sanotaan, että dementikolla tuoksumuisti toimii hyvin pitkään ja muistisairas osaa yhdistää tuoksun määrättyyn kukkaan tai tilanteeseen sairauden loppupuolellakin. Yleensä myös jokainen muistaa, miltä oma isä ja äiti tuoksui, tai miltä tuoksui lapsuuden mummulassa. 
Minulle tärkeä pappani oli metsuri ja tuoksui työstä tullessaan metsälle, pihkalle, tuoreelle puulle ja moottorisahan bensalle. Hyvinkin vieno pihkan tuoksu tuo heti mieleen pappani. Luontoelämyksiin liittyy aina myös tuoksut, esimerkiksi metsän tuoksu, multa, sammal ja kukat. 
Siksi minua hiukan harmittaa, että tuoksuihin liitetään useimmiten negatiivinen vivahde. Toisaalta ymmärrän tuoksuherkkyyden ja sen, että ympäristömme on täynnä keinotekoista ”tuoksusaastetta” vähän samalla tavalla kuin on melusaastettakin. 
Oma hoitolani on ollut tuoksuton jo parikymmentä vuotta, enkä ole tällä vuosituhannella käyttänyt ja myynyt muuta kuin hajusteetonta kosmetiikkaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö tuotteissa olisi tuoksua, koska tuoksutonta ainetta ei juurikaan ole olemassa. Kaikissa raaka-aineissa on oma luonnollinen ominaistuoksunsa, mutta ne eivät ole niin herkistäviä. 
Yleensä kosmetiikan keinotekoiset hajusteet aiheuttavat iho-oireita, eivätkä niinkään hengitysvaikeuksia, niin kuin yleisesti luullaan. Tyypillisin allergisen ihoreaktion aiheuttaja on juuri hajuste.


Tuoksu tuottaa mielihyvää

Päädyin kirjoittamaan näistä tuoksuista, koska hämmästyin, miten hyvin asiakkaat muistavat tuoksut. iS Clinicalille tuli uusi hierontavoide ammattikäyttöön, missä on raaka-aineena C-vitamiinia ja siinä on miellyttävä greipin tuoksu. Melkeinpä jokainen asiakas sanoo, että tämä tuote on uusi ja tätä tuoksua ei ole ennen ollut. En olisi ikinä uskonut, että vakioasiakkaat muistavat tuoksut niin tarkkaan. Heidän edellisestä käynnistään on 4-8 viikkoa ja he muistavat, ettei tätä tuoksua ollut viimeksi. Tämä, jos mikä osoittaa, että tuoksulla on merkitystä. 
Tällä hetkellä koekäytän YOUNGBLOODille tulossa olevia ihonhoitotuotteita. Tähän astihan YB on ollut pelkästään meikkisarja, mutta nyt siihen on tulossa muutama ihonhoitotuote. Puhdistustuotteena siinä on aivan ihana öljy, joka toimii samoin kuin Dermalogican PRECLEANSE (46€), mutta sen tuoksu on aivan hurmaava. Käytössä ja vaikutuksessa se ei juurikaan eroa PreCleansesta, mutta sen tuoksu tuo niin suurta mielihyvää, että minun on pakko ottaa se myyntiin. 
Teen tämän testauksen YB:n tuotteista loppuun, mutta jo nyt olen mieltynyt niihin ja vakuuttunut niiden tehosta. YB:han on tuotesarja, mitä Suomen Allergia-, iho- ja astmaliittokin suosittelee, joten se sopii äärimmäisen herkkäihoisillekin. Joten seuratkaa kirjoitteluani, niin kerron pikapuoliin, milloin uudet tuotteet tulevat myyntiin.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...