Siirry pääsisältöön

Kumoa auringon haitat muilla hoitotuotteilla

Ihotautilääkärit nimesivät antioksidanttiset hoitotuotteet katumusvoiteiksi, koska niiden avulla voidaan korjata uv-säteilyn aiheuttamaa ihon vanhenemista. Tunnetuin antioksidantti kosmetiikassa on stabiili C-vitamiini. 


Dermalogican Jumbo-Tähtitarjous Super Rich Repair on paras voide vahvistamaan ohuen ja vanhenevan ihon omaa suojabarriääriä.


Katumusvoiteet käyttöön

Näillä katumusvoiteilla voidaan korjata uv-säteilyn ihohaittoja noin kolme kuukautta säteilyn jälkeen. Se tarkoittaa sitä, että Suomen aurinko-oloissa antioksidanttivoiteita kannattaa käyttää vielä loka-marraskuuhun saakka. 
Keskellä talvea tehdyn aurinkoloman jälkeen kannattaa käyttää vielä 2-3 kuukautta jotain antioksidanttituotetta kumotakseen edes osittain uv-säteilyn vaikutuksen. En ole pariin vuoteen suuresti kirjoitellut etelänlomista, kun asiakkaani ovat niin vähän matkustaneet korona-aikana. Nyt jo toivonkin, että pääsen itsekin syksyllä johonkin ulkomaille. Yritän muistaa ohjeilla myös näitä etelän kävijöitä, jottei ihonhoito unohtuisi lomillakaan. :)
Talvikalpealle iholle polttava Kanarian aurinko on vielä suurempi haitta kuin syksyisin, kun iholle on muodostunut jo omaa suojaa. Dermalogican C-vitamiiniseerumi BioLumin-C Serum (84€) on erinomainen tuote pitää ihonhoidossa mukana kesät talvet. 
Nämä BioLumin-C -hoitolinjan tuotteet ovat katumusvoiteita parhaasta päästä, koska ne kaikki sisältävät runsaasti stabiilia C-vitamiinia. Kesällä ohut ja kosteuttava BioLumin-C Gel Moisturizer (67€) on erittäin hyvä hoitovoide yöksi ja päiväksi, mutta siinä ei ole aurinkosuojaa, joten se pitää aamuisin vielä lisätä.

Uv-säteily tuhoaa ihon suojabarriääriä

Antioksidanttivoiteiden lisäksi iho tarvitsee vahvistavia tuotteita, jotka parantavat ihon omaa suojabarriääriä. Nyt Tähtitarjouksena oleva Dermalogican Super Rich Repair 100ml NYT 129€ (149€) on paras voide vahvistamaan ohuen ja vanhenevan ihon suojapintaa. Se on myös hyvin silottava ihon pieniin kuivuusryppyihin. 
Itse olen uudestaan löytänyt tämän Super Rich Repairin ja koen tarvitsevani juuri sen täyteläisyyttä. Olin jotenkin unohtanut omasta ihonhoidostani tämän voiteen ja se on tosi tarpeellinen hellejakson hikoilun aiheuttamalle ihon kuivumiselle. 
En muista, missä vaiheessa se unohtui omasta kotihoidostani, mutta varmaan purkki oli loppunut, enkä muistanut ostaa sitä lisää. Super Rich Repair on monen vakioasiakkaan suosikkivoide ja nimenomaan yli kuusikymppiset ja muut ohutihoiset käyttävät sitä jatkuvasti. Nyt ymmärrän sen hyvin, koska ohentunut iho todella tarvitsee täyteläisyyttä, jottei iho tunnu kiristävältä.
Toinen Tähtitarjoustuote, mikä vahvistaa ihon suojamekanismeja uv-säteilyn jäljiltä on iS Clinicalin Hydra-Cool Serum 30ml NYT 85€ (112€). Tämä seerumi sisältää runsaasti hyaluronihappoa, mikä on kosmetiikan kaikista kosteuttavin vaikutusaine. Kaikista myymistäni tuotteista juuri tämä Hydra-Cool Serum sisältää eniten hyaluronihappoa. 
Hyaluronihappo lisää myös kollageenisäikeiden joustavuutta ja kestävyyttä, joten se hidastaa ihon veltostumista. Uv-säteily vaurioittaa ihosoluja ja solukon kosteuden sitomiskyky heikkenee ja siksi runsas kosteutus on hyvin tärkeää aurinkoiseen vuodenaikaan. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...