Harrastajan sotapolku

Minulta on kysytty varmaan kymmeniä ellei satoja kertoja, miten olen päätynyt harrastamaan sota- ja poliittista historiaa. Vastaus on yksiselitteisesti etten tiedä. Luulen myös, että harva muukaan ihminen osaa selittää, miksi harrastaa juuri sitä mitä harrastaa. 

USA:n joukkoja Vietnamin sodassa 1969.

Lapsuuteni sotakokemukset

Yksi vahvimpia muistikuvia lapsuudestani on nämä sotaan liittyvät kokemukset. Voin sanoa päivälleen, milloin kiinnostukseni alkoi. Se oli 20.8.1968, kun Varsovan liiton joukot miehittivät Prahan ja kukistivat Prahan kevääksi kutsutun demokratialiikkeen. Olin silloin seitsemänvuotias.

Kuulin silloin autenttisena tuon Prahan toimittajan Lieko Zachovalován radiolähetyksen, joka katkaistiin, kun Neuvostoliiton joukot miehittivät radioaseman. Tätä uutispätkää on moneen kertaan esitetty eri dokumenttiohjelmissa. Muistan aina Liekon hätäisen äänen ja sen, kun hän karjui saksaksi, että pitäkää linja auki. Sitten ääni häipyi ja kuului vain radioaaltojen ujellusta. Isovanhempani kiersivät radionappuloita, jos jotain vielä kuuluisi, mutta kyllä se vapauden ääni silloin vaikeni. Näin selvästi, että sodan kokeneet 1915 syntyneet isovanhempani olivat hyvin huolissaan. Suuri pelon aihe oli nuo Varsovan liiton joukot, joita johti Neuvostoliitto. 

Tähän väliin pitää sanoa, ettei itäisen naapurimme tavat ole puolessa vuosisadassa miksikään muuttuneet. Silloinkin Neuvostoliitto marssi röyhkeästi Tšekkoslovakian rajan ylitse ja miehitti yhdessä päivässä tärkeimmät toiminnat. He vangitsivat silloiset oppositiopolitiikot ja nostivat valtaan omat miehensä. Silloinkin sotilaina oli varusmiehiä, jotka eivät edes tieneet, missä maassa olivat. 

Lapsen mielikuvituksella luulin Varsovan liittoa joksikin hevoslaumaksi ja ehkä se pisti minut kiinnostumaan asiasta.

Luulen, että koko oma ikäluokkani on kyllästetty sotauutisilla, koska 1960-luvulla joka päivä tuli tuutin täydeltä Vietnamin sotaa. Se oli ensimmäinen tv-sota ja itse en muista aikaa, etteikö televisiota olisi ollut. Silloin ei kukaan puhunut lasten traumatisoitumisista, vaan kaikki katsotiin, mitä töllöstä tuli. Siinä tuli käytyä joka päivä läpi Vietnamin sodan tilanne, joka ei ole unohtunut vieläkään. 

Seuraavaksi muistan, miten kotonani seurattiin Chilen vallankaappausta ja Salvador Allenden murhaa 1970-luvun alussa. Tätä sotaa seurasin enää sivukorvalla, koska olin oppinut lukemaan ja sittenhän minulle aukesi koko sotaisa maailma.

Aku Ankasta kaikki alkoi

Aku Ankka oli ensimmäinen sotahistoriateos, mistä kiinnostuin. Siinä kerrotiin intiaaneista ja pikku Hiawathasta, joka asui Amerikassa. Nämä intiaanisodat ja Amerikan valloitus oli ensimmäinen sota, johon perehdyin kunnolla ja olin noin 8-9 vuoden ikäinen. 

Siitä siirryin Amerikan itsenäistymiseen ja sisällissotaan. Tuossa Amerikka-aiheessa viihdyin pitkään ja muistaakseni luin Tuulen viemää vielä 13-vuotiaanakin. Sen jälkeen olin jo valveutuneempi ja seurasin Chilen, Argentiinan ja Kreikan sotilasjunttaa. Jossain välissä 70-luvulla Kypros jaettiin kahtia ja Espanjassa kuoli Franco ja Kreikka alkoi demokratisoitua.

Tosin siinä vaiheessa alle parikymppisenä Eurooppa ei minua juurikaan kiinnostanut, eikä maailmansodat. Kosmetologikouluun mennessäni harrastukseni kohde oli Vietnam, Korean sota ja Kamputsea (Kambodža). Tässä Kamputsean kohdalla ja Pol Potin hallintokaudella aktivoiduin ja aloin ottaa ääneen kantaa maailman tapahtumiin. Kamputsean kansanmurha oli ensimmäinen kansanmurha, josta kiinnostuin ja joka oli siitä kamala, että se tapahtui koko sen aikaisen maailman silmien edessä, eikä kukaan tehnyt mitään. Siitä lähti suuntautumiseni kansanmurhiin, mitä voi sanoa erikoisalakseni. 

Siinä vaiheessa, kun pääsin jo matkustamaan, kävin läpi Lähi-idän menneisyyttä ja matkustin 1980-luvun puolivälissä mm. Jordaniassa, Egyptissä, Syyriassa, Tunisiassa. Siitä oli luontevaa jatkaa Israeliin ja siitä oli jo lyhyt matka juutalaisten kansanmurhaan. 

Olin varmaankin yli kolmekymppinen, kun aloin siirtymään Eurooppaan ja toiseen sekä ensimmäiseen maailmansotaan. Nimenomaan tässä järjestyksessä, koska kävin läpi ensin toisen maailmansodan ja sitten vasta perehdyin sen syihin ja ensimmäiseen maailmansotaan. Vasta yli nelikymppisenä päädyin Suomen talvi- ja jatkosotaan ja nekin väärässä järjestyksessä eli ensin jatkosota ja sitten vasta talvisota. 

Tähän kuusikymppiseen mennessä olen käynyt läpi aika perusteellisesti nämä maailmansodat ja lukemattomat pikkunahinat siinä sivussa. 

Kansanmurhista armenialaisten ja inkeriläisten kansanmurhat ovat vieneet paljon aikaani. Neuvostoliittoon ja itäblokin maiden poliittiseen historiaan olen erityisen tykästynyt ja nämä itäisen Euroopan kansannousut ovat innoittaneet moneen sotahistoriareisuun. Joku voisi kysellä, mitä on vielä jäljellä? Jäljellä on vielä tosi iso pala pureskeltavaksi eli Afrikan sisällissodat, itsenäistymissodat ja kolonialismi. Siinä sitten taitaa loppuelämä mennäkin. :)