perjantai 23. syyskuuta 2022

Erilainen päivä

Koko torstai 22.9. ja myös perjantai ovat täysin erilaiset päivät kuin mikään tähän asti kokemani. Olen jo torstaipäivän ollut poissa hoitolan työkuvioista ja keskittynyt vain Suomen Yrittäjänaisten asioihin ja Iisalmen liittokokoukseen. 



Haastateltavana

Suomen Yrittäjänaisten liittokokous on Iisalmessa ja olen ollut torstaiaamupäivän paikallislehdistön haastateltavana ja olen ollut tosi kiitollinen, että he ovat ottanneet asiakseen tehdä haastattelun urastani Yrittäjänaisten hallituksessa. Olen myös ilahtunut, että toimittajia kiinnostaa sotahistoriaharrastukseni ja he sopivat uuden haastattelupäivän vain sen tiimoilta. 
Olen tietysti hyvin innostunut tähänastisesta toiminnastani Suomen Yrittäjänaisissa, mutta katseeni on jo tulevaisuudessa. Mietin, miten saisin julkisuuteen ja median tietoisuuteen tämän naisten historian, mitä naisyrittäjät ovat tehneet vuodesta 1947 lähtien. 


Suunnitelmia tulevaisuuteen

Haastatteluissa asiani ei oikein pysynyt koossa, koska oma mielenkiintoni historiaan on vienyt ajatustilaa. Tärkein asia on ollut, että olen Hämeenlinnan edustajana Iisalmen liittokokouksessa. Puhun vain niin innokkaasti, ettei yhdellekään toimittajalle jäänyt epäselväksi, että paneudun yrittäjänaisten historiaan.
Tulevaisuuden suunnitelmani on, että saan muutkin naisyrittäjät eri puolilla Suomea kiinnostumaan naisyrittäjyyden menneisyydestä ja pystyisimme keräämään historiikin naisyrittäjien toiminnasta perustamisvuodesta 1947 lähtien. Jos jaksan olla äänekäs ja muutenkin tehokas meillä on 2027 upea yrittäjänaisten 80-vuotishistoriikki koossa. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti