perjantai 16. syyskuuta 2022

Ruusufinni elää omaa elämäänsä

Kirjoitin alkuviikosta ruusufinni-ihottumasta ja sain palautetta, että tekstini oli hiukan ristiriitainen. Tosi kiva, että lukijat kysyy, jos kerron asioista epäselvästi, koska en itse välttämättä huomaa virheitä itselleni selvässä asiassa.



Ruusufinni voi olla pitkään oireeton

Otsikoin tiistaisen tekstini, että kasvohoidoilla ei pysty vaikuttamaan ruusufinniin, mutta kuitenkin kerroin, että säännölliset kasvohoidot pitävät ruusufinnin rauhallisena. Lause on lukijalle epälooginen, mutta itselleni se on selvä.
Ruusufinni on ihottuma, joka ei parane koskaan. Jos potilaalla tai asiakkaalla on joskus ollut ruusufinni, hän on ns. ruusufinniasiakas aina. Ruusufinni voi kuitenkin olla piilossa tai ei-akuuttina vuosikymmeniä. Joillakin on kerran elämässään pahempi ruusufinnivaihe, mutta sen parannuttua, iho ei enää koskaan puhkea ihottumalle uudestaan. 
Toisilla ruusufinni-ihottuma pahenee kevätauringon koittaessa ja tarvitaan lähes joka vuosi antibioottikuuri, ennen kuin ihotulehdus tokenee. Ihottumavaiheessa olevalle iholle voi tehdä kasvohoidon määrätyillä hoitomenetelmillä, mutta tulehdusta se ei poista. Moni haluaa kasvohoidon ihottumasta huolimatta, koska iho silottuu, tasoittuu ja näppylät on helpompi meikata piiloon. 
Silloin, kun ruusufinni on akuutissa ihottumavaiheessa, kasvohoito tai mikään kosmeettinen aine ei sitä poista tai paranna. Sitten, kun ihottuma on saatu parantumaan, vaikka antibioottikuurilla, säännölliset rauhoittavat kasvohoidot vähentävät riskiä ruusufinnin uudesta puhkeamisesta. 
Hyvin hoidettu iho pystyy paremmin vastustamaan ruusufinnin puhkeamista, kuin laiminlyöty huonolla hoidolla ollut iho. Monet lääkevoiteet kuivattavat ihon hilseileväksi ja kosteuttava kasvohoito vähentää tätä kiristävää kuivuutta. Hilseilevälle iholle meikkivoide ei levity kunnolla, joten hyvin hoidettu iho on helpompi meikatakin.


Syytä ruusufinniin ei tiedetä

Mitään selvää syytä ruusufinnin puhkeamiselle ei tiedetä. Yleisemmin uv-säteilyä pidetään ainakin osasyynä ihottuman aktivoitumiselle. Moni asiakkaani, joka on pitkään sairastanut ruusufinniä, tietää itse mikä ihottuman saa aktivoitumaan. 
Lämmönvaihtelut, tuuli ja stressi ovat monilla syynä ihottuman lehahdukselle. Amerikkalaiset ihotautilääkärit ovat vakuuttuneita siitä, että ilmansaasteet aiheuttavat ruusufinnin ja suurkaupungissa asuminen olisi riski ihottuman puhkeamiseen. Jossain vaiheessa jenkit perustivat potilasyhdistyksen niille ihmisille, joilla on ilmansaasteiden aiheuttama ruusufinni. 
Suomessa ei voi pelkästään ilmansaasteita syyttää, mutta moni vakioasiakkaani kertoo ihottuman puhkeavan helposti keväällä, kun katupölyjä putsataan ja siitepöly sekä auringon säteily lisääntyvät. 
Epätoivoon ei kannata vaipua, jos saa ruusufinnidiagnoosin. Sen kanssa oppii kyllä elämään ja huomaa jo ajoissa milloin ihottumavaihe on puhkeamassa ja osaa aloittaa antibioottihoidon parhaassa vaiheessa. Ruusifinniasiakkaalla kannattaa olla hyvä suhde tuttuun ihotautilääkäriin ja kosmetologiin. Kosmetologi osaa neuvoa parhaat keinot meikata iho siistiksi ja saada näppylävaiheessakin iho tasaiseksi. 
Kaikki ihonhoitotuotteet kannattaa hankkia tutulta kosmetologilta, joka osaa huomioida, mitkä tuotteet sopivat parhaiten, jottei ruusufinni niistä ärähdä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti