Hyvin usein kuulen ikäisiltäni naisilta millaisia ihonhoitoneuvoja he ovat kosmetologilta saaneet 80-luvulla. Usein myös uudet asiakkaat hämmästelevät sitä, että teen ihan erilaisen kasvohoidon, mikä heidän edellinen kokemuksensa oli noin kaksikymmentä vuotta sitten.
Kosmetiikan kehittyminen on yhtä nopeaa kuin lääketieteen ja it-alan uudistuminen. |
Kosmetiikka ja ihonhoito uudistuvat vauhdilla
Kosmetiikan kehittyminen on yhtä nopeaa kuin lääketieteen ja it-alan uudistuminen. Sanotaan, että jos on poissa kosmetologin työstä puoli vuotta pitää jo käydä kertauskoulutuksia, jottei putoa kärryiltä. Itse olen nollannut päästäni pois lukemattoman määrän vanhentunutta tietoa, jolla ei enää tee mitään.
Jos tekisin työtäni niillä opeilla, mitä käytin 80-luvun alussa, olisi työtasoni ihan onnetonta. Kuitenkin minua suuresti hämmästyttää, miten asiakkaat eivät huomioi tätä jatkuvaa uudistumista ja muuttumista. Aina jaksetaan ihmetellä erilaisia työtapoja kuin parikymmentä,vuotta sitten ja välillä suorastaan koen, että asiakas epäilee, onkohan hoito nyt oikein tehty, kun en revi ja rassaa, ihoa niin kuin viime vuosituhannella tehtiin.
Minä perustelen ja selitän aina uudelle asiakkaalle, mitä olen tekemässä ja miksi niin tehdään. Jokaiseen hoitovaiheeseen on syy ja kasvohoito on tarkkaan harkittu jatkumo, jolla vaikutetaan ihon toimintaan. Sekoitan kaikki vaikutusaineet jokaista asiakasta varten erikseen, jotta hoito olisi taatusti yksilöllinen ja asiakas saisi parhaan mahdollisen tuloksen.
Käytän keskimäärin 5-10 tuntia kuukaudessa uusien asioiden oppimiseen, enkä tee sitä tappaakseni aikaa, vaan siksi, että asiakkaani saisivat parhaan mahdollisen hoidon. Olen tosi ilahtunut, kun nykyiset webinaarit mahdollistavat luentojen ja esitysten katsomisen hoitolassa tai kotona, eikä aina tarvitse lähteä Helsinkiin koulutukseen. Minulle uuden oppiminen on suuri työmotivaation lähde ja nautin siitä, kun saan oppia uusia asioita.
Vanhat neuvot kannattaa unohtaa
Meikkituotteet ovat sellainen aihe, mistä useimmin huomaan, että vanhat neuvot pitäisi unohtaa. On ihan turhaa muistella niitä neuvoja, mitä joku meikkiguru on antanut 80-luvulla, kun asiakas oli parikymppinen ja meikkien laatu sekä muoti täysin erilainen.
Helmiäinen on yksi aihe, mistä käyn usein keskustelua. Joskus 90-luvulla neuvottiin, ettei yli nelikymppinen voi enää käyttää helmiäishuulipunaa. Tämä neuvo on iskostunut monen mieleen tulikirjaimin. Sellaista helmiäistä ei enää edes ole olemassa, mitä käytettiin 90-luvulla. Silloin helmiäinen oli suurirakeista glitteriä, jota käytettiin, kun muunlaista koostumusta ei vielä osattu tehdä. Nykyisin puhutaan valon taittavuudesta, hohteesta ja heleydestä, mitkä saadaan meikkituotteeseen nykyisillä pienimolekyylisillä pigmenteillä.
Huulipunia on niin monella eri koostumuksella, ettei niitä enää kannata jaotella vain helmiäispuniin ja mattapuniin. Itse haluan käyttää huulipunia, joissa on hohdetta ja heleyttä, eikä niiden käyttöä kenenkään ikä rajoita. Uskaltautukaa rohkeasti kokeilemaan kaikkea uutta, mitä meikkeihinkin on tullut.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti