Olin lauantaina katsomassa Tampereen teatterissa esitystä nimeltä Stalin kuolee, joka oli hiljattain saanut ensi-iltansa. Tietysti näytelmä kiinnosti minua jo aiheensakin takia, mutta eniten innostuin tapahtumaan liitetystä mustasta huumorista.
Mustaa huumoria
Näytelmän tapahtumat etenivät niin kuin historiassa on meille kerrottukin, mutta näytelmän aiheena oli komedian keinoin kerrottuna se vallanhimo ja sekasorto, mikä jäljelle jäävien johtajien piirissä tapahtui. Mielenkiintoinen valinta oli, että Nikita Hrusthevin, Georgi Malenkovin ja Nikolai Bulganivin esittäjät olivat naisia, jotka oli puettu miehiksi.
Mari Turunen esitti Malenkovia, joka nousi hetkeksi suurimpaan valtaan Stalinin jälkeen. Lavrenti Berinjaa esitti Jukka Leisti ja Molotovia Esa Latva-Äijö ja olen aina pitänyt näistä kahdesta viimeksi mainitusta näyttelijästä. Nytkin he tekivät erinomaisen roolityön.
Näytelmässä tuotiin selvästi esiin se, että kaikki olivat tyytyväisiä Stalinin kuolemaan, eikä heillä ollut mitään kiirettä hakea lääkäriä paikalle. Toisaalta oli varmaan surullisen totta, että kukaan ei halunnut ottaa vastuuta lääkärien kutsumisesta. Kaikki pelkäsivät ja varmaan vihasivatkin Stalinia.
Näytelmä kertoi eniten Berinjasta, joka oli Stalinin puhdistusten ja kaikkien teloitusten takana. Hän petasi itselleen paikkaa Stalinin jälkeiseksi johtajaksi ja näytelmän mukaan olikin varma omasta nousustaan. Loppujen lopuksihan hänet teloitettiin muutama kuukausi Stalinin kuoleman jälkeen.
Tapahtumat Neuvostoliitossa 1953
Minua alkoi kovasti kiinnostamaan tämä Stalinin kuoleman jälkeinen aika Neuvostoliitossa. Kyllähän siitä aika paljon jo tiedänkin, mutta kaikki piti palauttaa mieleeni. Mieheni sanoi, että tapahtumat jäivät vähän sekaviksi, kun ei etukäteen tiennyt ajasta ja näistä ihmisistä juuri mitään. Ehkä kannattaisi etukäteen tutustua tuohon historian vaiheeseen, jos menee näytelmää katsomaan.
Huomaan, että Ukrainan sodan alettua tunnen automaattisesti epäluuloja näitä Neuvostoliiton tapahtumia kohtaan. Epäilen valhetta koko ajan ja voi olla, että valheita onkin ollut niin paljon, ettei historiaa voi enää uskoa todeksi.
Andrei Zdanovista, joka oli Suomessakin valvontakomission johtajana, piti alunperin tulla Stalinin työn perijä. Hän kuitenkin kuoli jo 1948 vain 52-vuotiaana. Hänen kuolemansa on aina vakuutettu olleen luonnollinen, mutta hiukan epäselvää on, mihin hän kuoli. Nyt alkaa entistä enemmän epäilykset herätä, oliko kuolinsyy ihan normaali. Neuvostoliitossa pääsi noina vuosina hyvin äkkiä hengestään tai joutui vankileirille. Siksi mihinkään ei voi oikein luottaa, koska kaikki politiikkojen tekemiset kumpusivat hengissä pysymisen vietistä.
Kommentit
Lähetä kommentti