keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Muista myös kaula

Kävin viikonloppuna elokuvissa katsomassa komediaa, jossa näytteli Julia Roberts. Hän on aina ollut yksi lempinäyttelijöistäni ja pidän hänen persoonallisesta ulkonäöstään. Merkille pantavaa oli, että vielä nytkin, hän näytti viehättävältä, mutta kaula paljasti ikääntymisen.


Dermalogican Tähtitarjous Neck Fit Contour Serum on roll-on-tuubissa oleva seerumi, joka on nimenomaan tehty korjaamaan kaulan vanhenemisen merkkejä. 


Kaulan hoito huomioidaan liian myöhään

Lähes kaikki yli kuusikymppiset valittelevat kaulan rypistymistä ja velttoa ihoa. Jälkikäteen on aika vaikea saada aikaan selvää nuorentumista, vaan tehokkain hoito on ennalta ehkäisemistä. Kaulan hoitoon tarvitaan selvä ajatustavan muutos ja kaula pitää mieltää osaksi kasvoja. Selkeintä on ottaa aina ihonhoitoon mukaan myös kaula ja ulottaa kaikki hoitaminen rinnan yläosaan ja solisluihin asti.
Tärkeintä on ottaa pusero pois iltapesua tehdessä. Silloin, kun pusero on päällä, sitä automaattisesti varoo ja kaula hoito loppuu leukaan. 
Kaikki puhdistustuotteet pitää ulottaa kaulalle saakka ja samoin kuorinta-aineet. Kaulan iholle kertyy hilseilyä ja suorastaan likaa enemmän kuin kasvoille. Huivit ja puseron kaulukset hankaavat ohutta ihoa ja hiki sekä muu ulkoinen lika kiinnittyy kaulaan. 
Usein kaula on jo kuivunut ja ohentunut ennen kuin siihen aletaan kiinnittämään huomiota. Monet asiakkaat kertovat, että vanheneminen tapahtui ihan yhtäkkiä lähes muutamassa viikossa. Näin se ei tapahdu, vaan ohentuminen ja rypistyminen on edennyt vuosien mittaan.


Kaulan iho on ohuempaa kuin kasvojen iho

Kaulan iho on hyvin paljon kuivempi ja helpommin ohentuva kuin kasvojen iho ja siksi kaulaan tarvitaan erittäin paljon kosteuttavia ja vahvistavia hoitoaineita. Dermalogican Neck Fit Contour Serum NYT 69€ (87€) on roll-on-tuubissa oleva seerumirakenteinen hoitotuote, joka on nimenomaan tehty korjaamaan kaulan ensimmäisiä vanhenemisen merkkejä. 
Neck Fit Contour Serum on helppo ja nopea käyttää, joten jo siksikin se kannattaa hankkia. Valitettavan usein kaulan hoito kaatuu viitseliäisyyden puutteeseen ja vasta kuiva rypistynyt iho saa muistamaan hoidon tarpeen. Neck Fit Contour Serum imeytyy hyvin nopeasti, eikä takuulla tahmaa kauluksia tai tee ihosta kiiltävän rasvaista.
Tuosta roll-on-tuubista saa kerralla vain hyvin pienen määrän, mikä on juuri riittävä ihon tarpeeseen. Siksi tämä yksi tuubi aamuin illoin käytettynä riittää useita kuukausia. 
Suosittelen tätä kaulaseerumia kaikille yli kolmekymppisille. Säännöllinen kuorinta tehostaa seerumin imeytymistä ja Dermalogican uusi kuorinta  Daily Milkfoliant (19€-68€) sopii ohuelle kaulankin iholle hyvin. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti