Lisää lukukokemuksia

Loppukesällä päädyin pitkästä aikaa kokeilemaan kaunokirjallisuutta, jota en ole lukenut vuosikausiin. Olen ollut niin kiinni tietokirjoissa, etten edes käsittänyt, minkä elämyksen olin menettänyt kaunokirjallisuuden kielen kauneudessa.

Eve, Maria ja Irene Curie (v.1908)

Verbaalista ilotulitusta

Luin Natalia Ginzburgin kirjan Kieli jota puhuimme ja se hurmasi minut täysin rikkaalla kielellisellä ilmaisullaan. Tosin romaani kertoi italialaisesta perheestä ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä, joten aikakausi oli minulle tyypillinen. 

Kirjan tapahtumat eivät olleet mitään ihmeellisiä, mutta perheen tarina oli kerrottu niin hurmaavilla sanankäänteillä, että se oli suuri nautinto. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja lukija oli Erja Manto, joka on mielestäni paras lukija. Erja Manto kuvailee äänenpainoillaan kirjan tapahtumia niin, että ne voi kuvitella silmiensä edessä aivan kuin teatterissa. 

Ainoastaan Seela Sella pystyy taidoillaan lyömään Erja Manton, mutta Seela Sella on lukijana vain muutamassa kirjassa. Muita minulle mieleisiä lukijoita ovat Jukka Pitkänen ja Krista Putkonen-Örn. Nykyään haen äänikirjoja jopa lukijan perusteella, koska se on niin olennainen asia äänikirjassa. 

Naisasiaa

Tänä vuonna on ilmestynyt useampia naiselämäkertoja ja niiden kautta todentuu se, että tasa-arvo on taistelujen tulos. Viime viikolla luin Claudine Monteilin kirjan Marie Curie ja tyttäret, joka kertoo kaksi kertaa Nobelin fysiikan palkinnon saaneesta tiedenainen Marie Curiesta ja hänen kahdesta tyttärestään. 

Vanhempi tytär Irene Curie sai myös Nobelin palkinnon fysiikasta ja nuorempi tytär Eve oli lahjakas pianisti ja myöhemmin lehtinainen, joka oli sotakirjeenvaihtajana toisessa maailmansodassa. Marie Curie oli syntyperältään puolalainen, mutta vietti aikuisen elämänsä Ranskassa. Tuntuu hullulta ajatella, että nuo naiset olivat Nobelin arvoisia älykköjä, mutta heillä ei ollut äänioikeutta. Ranskalaiset naiset saivat äänioikeuden vasta 1940-luvulla. 

Tästä Marie Curien elämäkerrastakin tuli mieleeni Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka on herkeämättömän mielenkiintoni kohde. Marien lapsuudessa Puola oli Venäjän vallan alla ja puolalaiset saivat kestää sortoa ja väkivaltaa. Kouluissa ei saanut opettaa puolaksi, vaan venäjäksi ja koko Puolan kulttuuri oli kielletty. Siis aivan sama peli kuin nyt Ukrainassakin. 

Luin myös kirjan Freudin sisar, joka on Goce Smilevskin kirjoittama tositarinaan perustuva fiktiivinen romaani. Sen kirjan myötä minulle tuli inho Sigmund Freudia kohtaan, vaikka hän on psykiatrina paljon ihmiskuntaa auttanutkin. 

Sigmund Freud järjesti itsensä, vaimonsa ja lapsensa turvaan Englantiin, kun natsien juutalaisvainot alkoivat. Hän ei kuitenkaan tehnyt sisartensa hyväksi mitään ja suorastaan houkutteli heitä pysymään vain kotona Itävallassa. Freud vakuutti heille, ettei natsihallinto tee mitään pahaa, mutta itse lähti kuuluisien ystäviensä avulla maanpakoon. Niinpä hänen sisarensa kuolivat keskitysleirin kaasukammiossa. Kertomus antoi Sigmund Freudista vastenmielisen kuvan ja hän pääsi pitkälle jo senkin takia, koska perheen poikana hänellä oli etuoikeus koulutukseen, mutta tyttärille etsittiin aviomies. 

Ben MacIntyren kirjassa Kaksoisagentit – Normandian maihinnousun suuri vakoiluoperaatio tutustutaan aivan toisenlaisiin naisiin, jotka rohkeasti puolustivat isänmaataan. MacIntyre on erittäin arvostettu sotahistorioitsija ja jo ihan odotin tämän kirjan ilmestymistä. Kirja on tositarina liittoutuneiden harhautusoperaatiosta Normandian maihinnousun aikoina. Pieni kaksoisagenttiryhmä syötti saksalaisille väärää tietoa maihinnousupaikasta ja näin saksalaisten sotajoukot eivät olleet odottamassa Normandiassa liittoutuneiden maihinhousua. 

Kaksoisagenteista kaksi oli naisia ja vaaditaan hyvin kylmähermoinen ihminen, jotta pystyy hämäämään kumpaakin sodan osapuolta. Tarina oli hyvin mielenkiintoinen ja yksityiskohtainen esitys tästä toisen maailmansodan tärkeästä harhautusoperaatiosta. Se voisi olla kiva lahjakirja isänpäiväksi tai jouluksi.