Olen viime aikoina miettinyt paljon kateutta, toisen auttamista ja verkostoitumista. Saamani poikkeuksellinen ansiomerkki toi minulle paljon uusia kokemuksia ja opin myös ihmisten käytöksestä paljon uutta.
Kateus on myös oma luonteenpiirteeni
Muistan, kun joskus 80-luvulla alle kolmekymppisenä keskustelin ihmisen luonteenpiirteistä asiakkaiden kanssa ja vakuutin aina, että minä en ole kateellinen kenellekään. En ymmärrä miksi olin saanut sellaista päähäni vai estikö oma kokemattomuuteni näkemästä negatiivisia puolia itsestäni.
Vanhemmiten opin ymmärtämään, millä tavalla itse olen kateellinen. Voin sanoa, että olen kateellinen esimerkiksi EU:n johtajalle Ursula von der Leyenille tai Angela Merkelille. Arvostan kovasti näitä kokeneita pitkälle päässeitä naisia ja toivoisin itselleni joitain samoja ominaisuuksia. Missään tapauksessa en halua heiltä mitään pois, enkä koe, että he eivät ansaitsisi virkaansa ja arvostustaan.
Ilmeisen usein kateus näyttäytyy vihana jotain ihmistä kohtaan ja koetaan jonkun saaneen jotain ansaitsemattomia etuja. Kuulen usein väheksyviä puheita jostain menestyneestä ihmisestä ja koen näiden juttujen lähteneen kateudesta. Sitä en osaa sanoa ovatko suomalaiset erityisen kateellinen kansa, kun toista kansaa en tunne, mutta kyllä kateus näyttelee monessa asiassa ihan liian suurta roolia.
Kiitos tuo hyvää mieltä
Olen kuullut usein, että yrittäjiä pidetään hyvin kateellisena ammattikuntana. Sitä en pysty allekirjoittamaan, vaikka olen koko ikäni pyörinyt yrittäjien piirissä. Myös naisia pidetään pahansuopina ja kateellisina toisia naisia kohtaan, mutta ei se mielestäni aina näinkään ole.
Saadessani Suomen Yrittäjänaisten ansiomerkin, sain kiitosta ja onnitteluja yllättäviltäkin tahoilta. Voin sanoa myös, että yllätyin, miltä tahoilta minua ei onniteltu. :) Omat asiakkaani ovat olleet aivan ihania ja vilpittömän onnellisia minun puolestani. Heiltä olen saanut monenlaista muistamista ja se on lisännyt työtarmoani huomattavasti. Koen, että nämä ovat ne ihmiset, joille haluan antaa takaisin paljon hyvää.
Voin sanoa, että hiukan hämmästelen, miten vähän yrittäjä- ja kosmetologikollegat ovat huomioineet tapauksen. Ei siksi, että niin erityisesti tarvitsisin onnitteluja ja huomiota, vaan jo ihan hyvän käytöksen merkeissä se kuuluisi minusta asiaan. Ehkä taas liikaa kiinnitän huomiota tähän käytökseen ja alan jo uskoa, ettei nykyään ole enää käytössäännöillä merkitystä.
Sain tuon ansiomerkin siksi, että olen 35-vuotta ollut luottamustehtävissä, jotka ovat edesauttaneet erityisesti naisyrittäjien ja siten myös kosmetologien työtä. Se on ollut vapaaehtoistyötä, josta ei korvauksia makseta. Tosin mikään raha ei korvaa sitä oppia ja kokemusta, mitä olen tästä elämäni osasta saanut.
Olen useassa yhteydessä muistellut kokemuksiani ja tapahtumia menneiden vuosien varrelta. Hämmästykseni on ollut suuri, kun joku on kokenut muisteluni niin, etten arvosta muilla vuosikymmenillä tehtyjä asioita. En voi muistella 1970-80-lukuja, kun en silloin vielä ollut näissä luottamustehtävissä. Se, että kertomukseni 90-luvusta koetaan muiden vähättelynä, saa minut miettimään onko tässä kyse kateudesta. Näissä tapauksissa kateus osuu omaan nilkkaan, koska se ei minua loukkaa, vaan kyseiset ihmiset menettävät arvonsa minun silmissäni. Näin kateuden kohdalla usein käy, ettei se tuo mitään hyvää kenellekään ja tuo kateellinen ihminen itse menettää arvostustaan toisten silmissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti