Olen nyt itse tullut siihen vaiheeseen elämässä, että saan joissakin tilanteissa pitää kiinni siitä, etten ole yli-ikäinen ja epäkelpo suorittamaan jotain tehtävää. Elämä kuluu niin nopeasti, että tämä vaihe tuli ihan yllättäen, kun olenkin monessa tilanteessa porukan vanhin.
Onko aika ajanut ohitseni?
Tämä ikäasia lensi silmilleni aika yllättäen ja se liittyy sosiaalisen median käyttöön markkinoinnissa. Olen vahvasti mukana yrittäjänaisten edunvalvonta-asioissa ja minulla on pitkä ja vankka tietotaito niistä ja siksi halusin selvittää niitä myös oman alani yrittäjille. Eräässä kosmetologien tapaamisessa ehdotin, että voisin kauneushoitolayrittäjien suljetuille verkkosivuille kirjoittaa näistä yrittäjien edunvalvonta-asioista tai pitää niistä jopa blogia.
Alle kolmekymppinen yrittäjänainen ilmoitti napakasti, ettei blogeja lue enää juuri kukaan ja niiden aika on ohitse ainakin nuoremmilla. Asenne oli sellainen, ettei niin tylsiä asioita paljon tarvitse levitellä, eikä ne ketään kiinnosta. Hän ehdotti, että ainoa tapa, millä voisin tietoa levittää, on tehdä videoita asiasta. Ymmärsin rivien välistä, ettei minulla ole näille modernin nuorison verkkosivuille mitään asiaa ja sääli, etten sitä edes itse ymmärrä.
Tunsin saaneeni lyönnin päin näköä ja täyden tyrmäyksen siihen, mitä olen pitänyt omana osaamisalueenani. En olisi noihin verkkosivuihin edes tuputtanut tietojani, jos ne olisivat pelkästään nuorille suunnatut. Kuitenkin tiedän, että sen verkkosivujen käyttäjistä reilusti yli puolet on päälle neljäkymmentä ja monet ikäiseni kollegat käyttää niitä ahkerasti. Varsinkin maksettua markkinointia on turha tehdä TikTok videoilla, kun kohderyhmä on 30-75v.
Asia jäi kaihertamaan mieltäni ja olen aina pitänyt kiinni siitä, etten lopeta uuden opettelemista niin kauan, kun olen työelämässä. Voin ihan hyvin tehdä videoita, mutta onko ne mieleisempiä keski-iän ylittäneille kuin kirjoitettu teksti. Rahaa ei kannata satsata markkinointivideoihin, jos ne tavoittaa vaan nuorison.
Kyselin viime viikolla tätä monelta asiakkaalta ja lähes kaikki kertoivat ohittavansa videot täysin. Vain muutama sanoi niitä vilaisevansa, mutta lähinnä jotain kissavideoita. Kaikki olivat sitä mieltä, että tärkeän tiedon he haluavat lukea. En allekirjoita sitä, että blogeja ei enää luettaisi, koska viime kuukausina Purkkiarmeijan komentaja -blogin lukijamäärä on lisääntynyt 20-30%.
Toinen nainen näpäyttää iästä
Olen hyvin pettynyt siihen, että nimenomaan toinen nainen nostaa ikäni esteeksi jollekin asialle. Kyseisessä tilanteessa tiesin olevani ylivoimaisesti kokeneempi ja tietorikkaampi kuin tämä kirjoitetun ilmaisun vanhanaikaiseksi tuominnut nainen.
Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun osaamistani epäiltiin ikäni vuoksi. Olin jo luullut, että naiset eivät enää osallistuisi toiseen naiseen kohdistuvaan ikärasismiin. Tiedän joutuvani kohtaamaan arvostelua iästäni ja ulkonäöstäni kosmetologin työni takia enemmän kuin yleensä. Näillä ikähuomautuksilla halutaan myös loukata minua, koska luullaan, että olen jotenkin erityisen onneton iästäni ja ulkonäöstäni.
Ensimmäisiä ilkeämielisiä ikäkommentteja sain jo viisikymppisenä, kun useampi minua 10-20v. vanhempi totesi vahingoniloisena, että kyllä sinäkin näytät vanhenevan ja lihoavan niin kuin muutkin. Tarkoitus oli loukata, mutta aika absurdia kuvitella, että olisin luullut, ettei vanheneminen koskisi minuakin.
Koen tällä hetkellä eläväni parasta ikäkautta. Tunnen selvästi, että kokemukseni on tehnyt ammattitaidostani erinomaisen. Haluni oppia uutta on erityisen suuri ja tiedän myös oppimiskykyni olevan tallella. Elämän kokemukseni on hionut pois monta huonoa luonteenpiirettä ja olen oppinut kuuntelemaan tarkemmin muita ihmisiä ja ottamaan toiset huomioon.
Onko teillä kokemuksia ikäsyrjinnästä?
Edunvalvonta on liian tärkeä asia, jotta se jätettäisiin tiktokattavaksi - tai käsittelemättä kokonaan, koska "ei kiinnosta". Siinä vaiheessa luulisi kiinnostavan, kun yrittäjän tilit ovat nollilla.
VastaaPoistaLuku-, kirjoitus- ja keskittymiskyvyn romahtamisella on mielenkiintoisia seurauksia viestintään.
Ikäsyrjintä on todellista. Sen tulee huomaamaan näykkijä itsekin, jos saa elää.
Leena
Jäipä huono maku suuhun tuosta teidän keskustelusta.
VastaaPoistaTodella kummallinen asenne, ettei yrittäjien edunvalvonnasta voisi muka kirjoittaa. On ihan maalaisjärkeä tuottaa sisältöä sinne missä sitä kulutetaan ja siinä muodossa, missä kohderyhmä siitä pitää.
Toivottavasti keskustelukumppanisi ymmärtää kohderyhmänsä. En tietenkään ole kuullut koko keskusteluanne tai nähnyt nonverbaalisia vihjeitä, mutten ottaisi keskustelukumppanisi asennetta keskustelussanne sillä, että se oli sinuun kohdistettua ikärasismia, vaan sillä, että hän kuvittelee kohderyhmänne olevan tietynlainen. Tai vastaavasti keskustelukumppanisi miettii, että tyyliin TikTokissa on suurin käyttäjämäärä = suurin tavoittavuus, vaikka eihän se niin yksiselitteisesti mene, jos kohderyhmä ei ole TikTokissa.
Pidä kiinni asenteestasi juuri noin! Jos keskustelukumppanisi on törppö, se ei liity sinuun tai sinun osaamiseesi millään tavalla.