Siirry pääsisältöön

Talvitarjoukset korvaavat pimeän kaupan!

Moni asiakas kyselee milloin Hämeenlinnassa on taas Pimeän kaupan ilta ja on pakko vastata, ettei sitä olekaan. Itsekin sitä odotin, koska yleensä se on helmikuussa, mutta Kaupunkikeskusta ry ei sitä nyt järjestä. Joten päätin järjestää ihan oman tapahtuman!


Ihanat Talvitarjoukset 31.1.-5.2.-23!


Talvitarjoukset 31.1.-5.2.-23

Ilmeisesti keväällä Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry järjestää jonkun muun tapahtuman ja voimavarat eivät riitä kahteen juttuun. Minun hoitolalle nämä kaksi Pimeän kaupan iltaa talvella ja alkusyksystä ovat olleet onnistuneita ja moni asiakas ostaa tässä keskitalvella tuotteita, joita tarvitsee kuivattavan säätilan aikana. 
Joitakin tuotteita Dermalogica on lopettamassa ja niistä hankin viimeiset erät omille asiakkailleni. Tarjoustuotteita on noin 25 kpl ja niille on valmiiksi hinta laskettuna. Alennukset ovat suuria 20-40%, joten ostoksia kannattaa tehdä. Tuotteet tulevat huomenna tiistaina 31.1. verkkokauppaan ja laitan niistä kirjeen asiakkaiden sähköpostiin.
Voitte tehdä tilaukset verkkokaupasta tai käydä hoitolassa ostoksilla. Olen varannut keskiviikkoaamun 1.2. klo 10.00-12.00 ostoksilla kävijöiden palveluun. Toki muulloinkin voi ostoksilla käväistä, mutta silloin minulla ei ole aikaa pitkään neuvontaan. Voitte myös perinteiseen tapaan varata tuotteet sähköpostilla tai tekstarilla ja ilmoittaa, koska ne haluatte hakea. Ne voivat jäädä odottamaan myös seuraavaa hoitokäyntiä. 


Torjuntavoitto talvesta

Tarjoustuotteiksi olen koonnut pääasiassa niitä, mitkä ovat erityisen tarpeellisia tähän vuodenaikaan. Voisin taas sotahistorian termillä sanoa, että näillä tuotteilla saa talvesta torjuntavoiton. Niiden tuotteiden kohdalla, jotka ovat lopetettuja, on siitä maininta verkkokaupassa ja ne kannattaa ostaa heti. Suurimmasta osasta tuotteita olen ostanut viimeiset erät omia asiakkaitani varten ja niitä ei sen enempää Suomessa ole. 

Tähtitarjouksessa oleva Phyto Replenish Oil NYT 59€ (74€) öljyseerumin mukana saat matkakokoisen PreCleanse Balmin. Tämä Phyto Replenish Oil on lopetettu tuote ja minulla on sitä vielä muutamia kymmeniä, mutta ne varmaan loppuvat tämän viikon aikana. Tämä öljyseerumi oli yksi lempiseerumeistani ja olen hyvin harmissani sen lopettamisesta. Myös sen sisarustuote Overnight Repair Serum on jo loppunut ja sitä ei enää ole saatavilla. 
Suomessa nämä öljyseerumit ovat erittäin tarpeellisia ainakin talvella, mutta muualla ne eivät ole niin suosittuja. Eikä tehtaan kannata valmistaa tuotteita, joita vain suomalaiset haluavat käyttää.

Toinen lopetettu tuote on PreCleanse Balm NYT 29€ (46€) alkupuhdistusbalsami, joka myös on lempparini ja pidän siitä enemmän kuin nestemäisestä PreCleansesta. Jättipullo PreCleanse 473ml NYT 85€ (145€) on myös jäämässä pois ja se on nyt todella edullinen. Näitä jättipulloja ei ole kuin muutama kappale, joten tee tilaus heti tänään. Tuosta isosta pullosta voi täyttää pienempään pulloon ja avattunakin tuote säilyy 1-1,5 vuotta ihan priimana. Säilyttää se kannattaa kaapissa valolta suojattuna ja jos kylpyhuoneessa on kovin lämmin, joku muu paikka on sille parempi. 

Pigmenttiläiskät kannattaa ehkäistä juuri nyt, kun ensimmäiset kirkkaat aurinkoiset päivät alkavat. Dermalogican Dark Spot Solution Kit + Daily Microfoliant 13g pikkukoko NYT 39€ (74€). Pakkauksessa on pikkukoot kolmesta pigmenttihoitoon tarvittavasta tuotteesta: PowerBright Dark Spot Serum, PowerBright Moisturizer SK50 kosteusvoide viidenkympin aurinkosuojalla ja PowerBright Overnight Cream yövoide sekä Daily Microfoliant kuorintajauhe, jota voi käyttää 3-5 kertaa viikossa ja se lisää huomattavasti hoitotuotteiden vaikutusta. Pakkaus riittää 2-3 viikkoa ja siinä ajassa ihon värin tasoittuminen ja kirkastuminen jo ilmenee. Nämä pikkutuotteet ovat myös hyvä tapa kokeilla tuotteita ennen kuin ostaa normaalikoot. Nämäkin pakkaukset kannattaa ostaa heti, koska niitä on saatavilla enää kymmenen!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...