Siirry pääsisältöön

Katse huuliin

Tulevan kevään meikkimuoti korostaa huulia hyvin näyttävästi ja myyntiin on tulossa voimakkaita punaisia, fuksiaa ja tummaa ruskeaa. Olen nähnyt ne vasta kuvissa, joten en tiedä otanko niitä edes myyntiin, jos ne ovat jopa liian ärtsyjä asiakkailleni. 


Huulten herkkä iho kaipaa myös hoivaa ja etenkin suojaa aurinkoisina talvipäivinä.


Huulten suojaus on tärkeää!

Tällä hetkellä suomalaisten syöpätilastot kertovat, että huulten alueen ihosyöpä on lisääntymään päin ja yksi syy siihen on uv-säteily. Aika harva ymmärtää vielä suojata myös huulet, vaikka ihon suojaus muuten onkin jo sisäistetty. Eikä myynnissä ole ollutkaan kovin hyviä suojakertoimellisia huulivoiteita.
Nyt tilanne muuttui, kun iS Clinical esitteli pari viikkoa sitten LIProtect SK35 (29€) huulivoiteen, jossa on aurinkosuojakerroin 35. Tätä on jo vuoden verran odoteltu, mutta tuotekehittely vei paljon aikaa. Amerikassa kaikki aurinkosuojalliset tuotteet katsotaan lääkeaineiksi ja vaatimukset suojakertoimellisille tuotteille ovat korkeat. Tämä on kuluttajille erittäin hyvä asia ja siksi kannattaa aina suosia amerikkalaisia aurinkosuojatuotteita.
LIProtect SK35 on erittäin onnistunut uutuustuote ja se tulee todella tarpeeseen. Kohta alkaa hiihtokausi ja hanget hohtavat, joista uv-säteily heijastuu moninkertaisena. Pakkanen, tuuli ja aurinko myös kuivattavat huulia ja ne rohtuvat ilman huulivoidetta.
LIProtect korjaa kummankin ongelman. Se on erittäin hoitava ja kosteuttava huulivoide koko perheelle. Se kestää jonkin verran vettä, joten se ei liukene ensimmäisellä lipaisulla, mutta ei myöskään jätä tahmeaa pintaa. Samalla, kun se hoitaa huulia muuten, tulee ne myös hyvin suojattua. 
Riippuu myös suun mallista, miten helposti huulet ulkona palavat. Pullea alahuuli oikein imee itseensä säteilyä ja palaminen tapahtuu vartissa. Lasten ohut ja herkkä suun alue on hyvin altis palamiselle ja LIProtect SK35 sopii myös heille.


Törröhuulet

Mietin välillä, että olenko jo pudonnut täysin nykyisistä kauneuskäsityksistä, koska muodissa on tyylejä, joita en todellakaan pidä kauniina. Yksi tällainen on ylikorostettu suu, joka on pullistettu täyteaineilla törrölleen. En todellakaan näe tässä mitään kaunista, vaan päin vastoin, pidän niitä jopa naurettavina. 
Täyteainemäärä on mennyt ihan överiksi ja suu on ihan epäluonnollinen. Ihmettelen myös, että tämä on pääasiassa nuorten naisten, noin alle kolmekymppisten muotioikku. Sen ymmärrän paremmin, jos kuusikymppisen huuliin laitetaan täytettä, koska iän myötä huulet kapenevat huomattavasti. 
Näistä huulitäytteistä muodostuu äkkiä kierre, koska hyaluronihappo häviää noin 3-4 kuukauden kuluessa. Täytteitä pitää lisätä useita kertoja vuodessa ja se ei ole ihan halpaa lystiä. Kuitenkin kannattaa valita paikka, joka ei ole halvimmasta päästä, koska sieltä voi paremmin odottaa myös ammattitaitoa ja aseptiikkaa. 
Huulten tuntoaisti heikkenee täyteaineen vaikutuksesta ja herkistyminen muulle kosmetiikalle lisääntyy, koska huulten limakalvo venyy ohuemmaksi. En tiedä, miltä nuo moninkertaisiksi pullistetut huulet näyttävät sen jälkeen, kun lakkaa piikittämästä täyteainetta. Kaiken järjen mukaan iho ja limakalvo on jo venynyt niin paljon, ettei se palaudu enää ennalleen. Ja taas tulee plastiikkakirurgeille töitä, kun näitä venytettyjä huulia korjaillaan. 




Tähtiarvonta! Osallistu kommentoimalla julkaisuja Facebookissa, Instagramissa ja blogissa. Aikaa on ma 9.1. asti ja palkintona SkinPerfect Primer SK30 + Youngblood ripsiväri!


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...