Siirry pääsisältöön

Onko käteismaksu yrittäjälle ongelma?

Itse olen sitä mieltä, ettei mikään maksutapa saa olla yrittäjälle ongelma. Aina, kun asiakas haluaa maksaa, minun mielestäni yrityksen pitää se vastaanottaa maksutavasta välittämättä. Käteismaksu kuitenkin tuottaa työtä, josta harva kuluttaja tietää.



Käteismaksu on kallista yrittäjälle

Aloin miettimään näitä käteismaksuun liittyviä asioita, kun Hämeen Sanomien toimittaja haastatteli minua kyseisestä asiasta. Selvittelin myös tutuilta yrittäjiltä, miten he suhtautuvat käteismaksuihin ja kirjanpitäjäni kertoi omien asiakkaittensa tavoista käsitellä käteismaksuja. 
Omassa firmassani käteisellä maksetaan 1-2 kertaa viikossa eli hyvin harvoin. Rahanhuoltosopimusta pankin kanssa minulla ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Jo silloin se oli kohtuuttoman kallista pienyrittäjälle. Pelkkä vuosisopimus rahanhuollosta pankin kanssa maksoi monta sataa euroa vuodessa ja sen lisäksi jokaisesta tuhannesta eurosta maksettiin kympin palkkio pankille. Hankalinta oli se, että rahat tulivat tilille vasta 3-4 päivän viiveellä. 
Vielä 1990-luvulla yösäilöön jätetyt rahat olivat tilillä seuraavana päivänä. Nykyään rahaa lasketaan keskitetysti vain muutamalla paikkakunnalla ja siihen kuluu aikaa. Esimerkiksi Hämeenlinnassa käteinen raha viedään Tampereen rahanhuoltokeskukseen. Kaikki muut palvelut nopeutuvat, mutta pankin palvelut vain hidastuvat ja vaikeutuvat. ;)
Yksi vaihtoehto on viedä käteinen automaatteihin, jotka ottavat rahaa vastaankin. Sitä en tiedä, miten paljon se yritykselle maksaa ja miten paljon rahaa saa vuodessa näin tallettaa. Tässä kaikessa yrittäjää kohdellaan ihan eri tavalla kuin yksityishenkilöitä, joten tuskin sekään on yritykselle ilmaista. Käsitykseni mukaan pankit eivät edes ota vastaan yrittäjältä käteistä, jos sen vie suoraan tiskille. Pankithan ovat myös niin harvoin auki, ettei tämä ole hyvä vaihtoehto.


Käteismaksut tuovat haasteita pienyrittäjälle

Omalle yritykselleni käteismaksut eivät ole ongelma, mutta tiedän monen yrittäjän pitävän rahalla maksua ihan riesana. Ymmärrän hyvin, miksi jotkut kieltäytyvät ottamasta enää käteismaksuja vastaan. Toisaalta pidän sitä vääryytenä asiakkaita kohtaan. Varsinkin vanhuksia kohtaan, koska usein käteisrahan käyttäjät ovat ikäihmisiä. Jotkut asiakkaat eivät periaatteesta suostu käyttämään pankkikorttia ja heillä on oikeus se tie valita. 
Käteismaksun suurin hankaluus on siinä, että mitä rahalle tehdään, jos sitä ei viedä pankkiin. Mikään maahantuoja tai tukku ei ota käteistä vastaan, joten lähes ainoa vaihtoehto on käyttää raha ihan tavallisten kauppojen ostoksiin. Tietysti jokainen yritys tarvitsee vessapaperia, toimistotarvikkeita, siivousaineita yms.mihin käteisen voi käyttää. Kuitenkin itsellenikin tulee ehkä noin 500-700€ kuussa käteistä, joten en todellakaan tarvitse sillä summalla vessapaperia.
Toinen vaihtoehto on tilittää käteinen omaksi palkaksi, mutta sen voi tehdä vain toiminimiyrittäjä, eikä osakeyhtiö. Omana palkkanakin se aiheuttaa päänvaivaa ja ylimääräisiä kirjauksia. Erillistä kassakirjaa pitää myös täyttää, jos rahaa ottaa omaksi palkaksi. 
Yksinkertaisesti käteismaksut aiheuttavat aina ylimääräistä työtä yrittäjälle. Jos joku yrittäjä kieltäytyy ottamasta käteistä, hän ei tee sitä ilkeyttään, vaan pakon edessä. Yrittäjät on ajettu tähän tilanteeseen, eikä siihen ole muutosta näkyvissä. 
Ikävintä on, että asiakkaat eivät tiedä todellisuutta käteismaksuista ja yrittäjiä syyllistetään käteisrahan käytön vähenemisestä. Kritiikki pitää kohdistaa pankkeihin, eikä yrittäjiin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...