Yhen illan juttu on takanapäin ja fiilis on hyvä. Nämä ostostapahtumat ovat aika työllistäviä tavallisen päivätyön lisäksi, mutta on tosi palkitsevaa nähdä tyytyväisiä asiakkaita ja tärkeä motiivini on, että asiakkailla on mahdollisuus ostaa kotihoitotuotteet kunnon alennuksella.
Väkeä kävi yli odotusten
Tämä Yhen illan juttu oli nyt ensimmäistä kertaa ja ihan uudessa ajankohdassa. Viime vuonna vastaava tapahtuma vedettiin ihan tynkänä, kun korona oli tosi pahassa vaiheessa. Kiva olikin huomata, että kävijöitä oli huomattavasti enemmän kuin Pimeän kaupan illassa. Pitkä, valoisa ilta houkutteli ihmisiä kaupungille, vaikka itse suljin hoitolan jo kello 18.00.
Ensi kevättä varten suunnittelin, että voisin aamupäivän tehdä hoitoja ja pitää kauppatapahtuman kello 14.00-20.00. Nyt näytti siltä, että kaupungille alkoi kerääntymään väkeä vasta kello 17.00 jälkeen, joten ehkä minunkin kannattaisi pitkittää iltaa myöhempään.
Nykyisin ostoksia tehdään eniten verkkokaupan kautta ja hoitolassa käy ostoksilla uusia asiakkaita tai kysellään neuvoja ihonhoitoon. Päivä on siksikin tärkeä, että uudet asiakkaat voivat tulla rauhassa kyselemään neuvoja omalle iholleen.
Moni vakioasiakas tilaa tuotteet verkkokaupasta tai tekee sähköpostilla tilauslistan ja ottaa tuotteet seuraavan hoidon yhteydessä. Yritän kehittää mahdollisimman joustavia tapoja toimia, jotta kaikki olisi asiakkaille helppoa ja sujuvaa.
Yhen illan jutun Top Ten
Mitään suuria muutoksia ei myyntijärjestykseen tullut, vaikka kesän läheisyys selvästi vaikutti ostoihin. Suurin muutos oli, että Dermalogican BioLumin-C Eye Serum ohitti iS Clinicalin Youth Eye Complexin ja uskoisin siihenkin olevan kesän syynä, koska C-vitamiini ja geelimäisyys on toimiva yhdistelmä kesällä.
- Dermalogica Intensive Moisture Balance (100ml 78€)
- iS Clinical Cleansing Complex (55€)
- Dermalogica Dynamic Skin Recovery SK50 (84€)
- Dermalogica BioLumin-C Eye Serum (73€)
- iS Clinical Youth Eye Complex (125€)
- iS Clinical Eclipse SK50 (59€)
- Dermalogica BioLumin-C Serum (98€)
- iS Clinical Pro-Heal serum (15ml 113€)
- Dermalogica BioLumin-C Gel Moisturizer (72€)
- Dermalogica SkinPerfect Primer SK30 (58€)
❤️ Osallistu Tähtiarvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa Dermalogican Multivitamin Power Recovery Masque ja aikaa osallistua vielä tänään 3.4.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti