sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Naisten asema nykymaailmassa

Olen huolissani ja lähes kauhuissani, miten naisia kohdellaan vielä nykypäivänä. Tilanne Iranissa ja Afganistanissa on järkyttävä ja se on yhdenlainen kansanmurha. Naisilta estetään kaikki ihmisarvoon kuuluvat oikeudet ja valtion innoittama sorto vain jatkuu.



Lähi-idässä naisen asema on huono

Tunnen suurta vihaa, kun näen uutisissa tai luen lehdistä, miten arabimaissa naisia kohdellaan. Kuuntelin juuri radiosta erään afganistanilaisen nuoren naisen kertomusta. Hänen äitinsä oli kuollut jo varhain, koska isä ei ollut päästänyt häntä lääkäriin, joka oli mies. Tyttö päätti lukea itse lääkäriksi, mutta nyt hänen opiskelunsa keskeytyivät, koska Taliban päätti yliopistojen sulkevan ovensa naisilta. 
On ihan järjetöntä, että naisella ei ole mitään oikeutta, eikä edes mahdollisuutta käydä kouluja. Iranissa teloitetaan koko ajan ihmisiä siksi, että he ajavat joitain helpotuksia naisten asemaan. Minusta koko Iranin siveyspoliisijärjestelmä on naurettava, ellei se olisi niin järkyttävä. Aikuiset miehet saavat hyvää palkkaa siitä, että he kiertelevät kaupungilla katsomassa, onko naisten huivit varmasti tarpeeksi peittäviä. 
Suoraan sanoen voisiko ämmämäisempää työtä enää olla. Miten aikuinen mies voi alentua viettämään päivänsä kyttäämällä naisten vaatetusta. On aivan järkyttävää, miten kaukana minun ajatusmaailmani on iranilaisten ihmisten elämästä. Minulla on sananvapaus ja oikeus kirjoittaa halveksivia mielipiteitä siveyspoliisista, mutta siellä eläville ihmisille koittaisi kuolemantuomio samasta asiasta.
Toivotaan, että Iran alkaa taipumaan naisia sortavasta diktatuuristaan, kun länsimaat boikotoivat sitä entistä enemmän Venäjälle toimitetun aseavun takia. Olisin suonut, että länsimaat boikotoisivat Lähi-itää naisten sortotoimien takia, mutta se on näköjään liian edistyksellinen ajatus.


Suurvallat polkevat naisten oikeuksia

Yhdysvallat on ajautumassa takaisin menneisyyteen laatimalla lakeja aborttioikeuksista. Olen aina ihaillut Yhdysvaltojen demokratiaa ja sananvapautta, enkä olisi uskonut, että siellä lähdettäisiin tähän naisten sortamiseen. En ole varma, saiko Trump tämän aikaiseksi presidenttiaikanaan, koska hänen aikana se nousi julkisuuteen vai kytikö naisten alentaminen jo pinnan alla aikaisemminkin.
Tämä kehitys pitää saada Yhdysvalloissa pysäytettyä. Naisella pitää olla oikeus päättää omasta kehostaan. Nyt lehdissä uutisoidaan, että Floridaan tulee laki, ettei alle 11-vuotiaille koululaisille saa puhua kuukautisista. Yhtä hyvin voitaisiin kieltää puhumasta parran kasvusta. Miksi juuri naisen kehon toiminnoista ei saisi puhua ei mahdu päähäni.
Ukrainassa tilanne on pahin, koska siellä venäläiset ovat raiskanneet tuhansia naisia. Marras-joulukuussa syntyi ensimmäiset lapset, jotka olivat raiskauksen tulosta. Tämä on tietysti sodankäynnissä tyypillistä, mutta nyt Venäjä on ottanut raiskaukset hyväksytyksi keinoksi kohdella vihollista. Yleensähän nykypäivänä  eli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiellettiin siviileihin kohdistuva väkivalta ja raiskaukset. Jo oma armeija rankaisi siitä, jos sotilas jäi kiinni raiskauksesta. 
Neuvostoliiton sotilaat raiskasivat saksalaisia naisia julmasti toisen maailmansodan lopussa ja sen jälkeen. Siitä vaiettiin kymmeniä vuosia, koska Neuvostoliitto oli sodan voittaja. Jotenkin väkivalta myös ymmärrettiin kostona siitä, mitä Saksa oli tehnyt miehittäessään Neuvostoliittoa ja juuri Ukrainaa. 
Roomalaisten aikoina raiskaukset olivat yksi tapa sotia. Syntyviä lapsia pidettiin viidentenä kolonana, mikä on valmis kääntämään mielipidettä vihollisen puolelle. Missään ei kylläkään kerrota, oliko tästä mitään hyötyä sodankäynnin kannalta ja oliko se vain hyväksytty selitys raiskauksille. Tuskin voidaan pitää itsestään selvänä, että raiskauksesta syntynyt lapsi olisi automaattisesti myötämielinen isänsä kansallisuudelle.
Nyt koko Ukrainan kansa on jollain tavoin traumatisoitunut ja vain yhden miehen eli Putinin aivoitusten takia. Tällä hetkellä Ukraina kaipaa aseita, mutta sodan loputtua traumaterapian tarve on ääretön ja siihenkin pitää löytyä apua meiltä ulkovalloilta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti