En voi kuin ihmetellä, miten sitkeässä väärät luulot voivat istua. Minulta kysytään yhtä usein kuin 80-luvullakin, miten usein teen meikkejä. Ne, jotka eivät käytä kosmetologin palveluja ovat täysin varmoja, että elätän itseni meikkaamalla.
Minä olen hoitava kosmetologi
Kaksi uskomusta, mitkä ovat sitkeästi vallalla ovat ne, että kosmetologi elää meikeillä ja miehet eivät käy kosmetologilla. Ehkä nämä käsitykset kuuluvat jotenkin yhteen, jos luullaan, että teen pelkkiä meikkejä, niin miesasiakkaat ovat aika harvinaisia. Minä en todellakaan tee meikkejä ja niitä tekee hyvin harva kosmetologi. Pelkällä kosmetologikoulutuksella ei lähdetä meikkaajaksi, vaan siihen tarvitaan maskeerajakoulutus ja tutkinto. Minun kosmetologikouluaikoina meikkiopetusta oli korkeintaan parikymmentä tuntia viimeisen vuoden keväällä. Se oli siis sivuseikka jo 80-luvulla, vaikka erityistä maskeeraajakoulutusta ei ollut vielä syntynyt. Omista kollegoistani, joita tapaan koulutuksissa, ei käsittääkseni kukaan tee meikkejä. Mikäli tekisin lähinnä meikkejä, olisin ollut työttömänä jo tosi kauan. Siitä on parikymmentä vuotta, kun joku on viimeksi kysellyt aikaa meikkiin. Se on siis työala, jossa työtilaisuudet ovat erittäin harvassa. Ainoastaan TV työllistää muutaman ammattimeikkaajan ja muotilehdet käyttävät meikkaajia. Suomen kokoinen maa ei elätä kuin parikymmentä ammattimeikkaajaa ja se on kovin kilpailtu työalue. En tiedä, onko monissa teattereissakaan enää maskeeraajia vai tekevätkö näyttelijät itse maskinsa opetetun ohjeen mukaan.
Meikkituotteiden valinnassa olen hyvä
Maskeeraajan työ on ihan erilainen ammatti kuin kosmetologin työ. Se vaatii taiteellista silmää ja tarkkaa kättä. Yksinkertaisesti meikkaaminen ei ole koskaan minua juurikaan kiinnostanut. Kuitenkin haluan palvella asiakkaitani hyvin ja teen kasvohoidon jälkeen meikin, jos asiakkaalla on menoa tai työpäivä edessä. Sellaisessa pikameikissä olen hyvä ja osaan myös suositella asiakkaalle hyvät meikit. Haluan myös kertoa asiakkailleni uusimmat meikkituotteet, jotka helpottavat varsinkin ikääntyneen ihmisen meikkaamista. Minulla on myös myynnissä hyvä valikoima korkeatasoisia meikkituotteita ja siveltimiä. Pääasiassa myyn
Youngblood -mineraalimeikkisarjaa ja
Xtreme Lashes -silmämeikkituotteita. Tärkeintä ikääntyneen naisen meikissä on hyvälaatuiset meikkituotteet, jotka eivät kasaannu eivätkä leviä. Seuraan meikkituotteiden kehitystä jo itsenikin takia, koska käytän aina työpäivänä meikkiä. Pidän sitä arvostuksen osoituksena asiakkaita kohtaan, etten näytä ihan peikolta, kun asiakas tulee. Harmillista on, että vieläkin nuorilla tytöillä on luulo, että kosmetologin työ on meikkaamista. Sillä perusteella hakeudutaan kosmetologikoulutukseen ja huomataankin, että ollaan täysin väärässä paikassa. Nykyisinkin kosmetologin työstä haaveilevat tytöt kysyvät ensimmäiseksi montako meikkiä teen päivässä. Monella on myös halu tehdä meikkiä vain itselleen, eikä asiakkaan auttamista ajatella ollenkaan. Sellaisella perustalla ei kosmetologina pärjää, vaan pitää olla halu auttaa toista iho-ongelmissa. Siihen tarvitaan anatomiaa, fysiologiaa, ihotautioppia, kemiaa, sähköoppia ja raaka-aineoppia. Yrittäjäksi lähtevän pitää osata myös matematiikkaa ja olla sosiaalisesti taitava pärjätäkseen asiakaspalvelussa.
⭐️ Muista myös osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa Dermalogican Active Moist kosteusvoide + 5 paria iS Clinicalin Active Peel System -hoitolappuja ja aikaa osallistua 17.4.-23 asti.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti