Kaksi eniten kysyttyä ongelmaa meikin teossa ovat ne, ettei meikkivoide levity kunnolla tai meikki ei pysy ja alkaa päivän mittaan valumaan. Yleensä asiakas syyttää huonolaatuisia meikkituotteita, mutta syitä on monia muitakin.
Erilaiset pohjustustuotteet parantavat meikin pysyvyyttä, mutta tärkein tekijä on ihon kunto. |
Hoitamattomalle iholle meikki ei levity kunnolla
Kuivuudesta hilseilevä epätasainen iho ei ole hyvä pohja meikille ja sellaista meikkivoidetta ei ole kehitettykään, joka pysyisi hilsehtivällä iholla. Olen vuosien aikana keskustellut useampia kertoja siitä, ettei kannata satsata meikkivoiteeseen ennen kuin iho on muuten hoidettu kuntoon.
Jo yksikin kasvohoito siistii ihon siihen kuntoon, että meikki levittyy hyvin ja pysyy koko päivän. Pintakuiva ja hilseilevä iho tarvitsee runsaasti kosteutta, jottei hilseilevyys ala näkymään iltapäivän puolella. Tähtitarjouksessa oleva Active Moist NYT 63€ (norm.78€) on helppo ja edullinen meikinalusvoide kaikenikäisille ja kaikille ihotyypeille. Jo rypistynyttä ihoa silottaa iS Clinicalin Reparative Moisture Emulsion (120€), joka jättää kiinteän pinnan, jolle meikkivoide levittyy tasaisesti.
Pohjustustuotteet lisäävät meikin pysyvyyttä
Hoitolan kaikista suosituin värillinen tuote on Dermalogican SkinPerfect Primer SK30 (58€) meikinpohjustusaine. Se levittyy iholle kuin ohut silkkiäiskerros ja tasoittaa uurteet sekä ihon värin epätasaisuudet. Samalla se suojaa uv-säteilyltä, tuulelta, sateelta sekä kevään katu- ja siitepölyltä. SkinPerfect Primer SK30 on kevyesti sävytetty ja se saa ihon näyttämään heleältä ja tasaiselta. Talven harmaus ja kalpeus häipyy tämän tuotteen alle.
Moni vakioasiakas käyttää SkinPerfect Primer SK30 meikinpohjustusainetta yksinään meikkivoiteen sijaan ja sekin on toimiva tapa. Jos asiakas haluaisi kokeilla vain yhden Dermalogican tuotteen, suosittelisin kokeilemaan SkinPerfect Primeria.
Luomivärin pysyvyys on monelle ongelma ja päivän mittaan valuva luomiväri näyttää epäsiistiltä. Siihen löytyy helppo ratkaisu. Xtreme Lashes GlideShadow Primer (35€) on kynämäinen luomivärinpohjustus, joka on helppo ja nopea levittää. Se sopii pohjustamaan ihan minkä merkkistä luomiväriä tahansa, mutta paras se on Xtremen omien luomivärikynien alla.
Tosin nuo luomivärikynät pysyvät niin hyvin muutenkin, että harva kokee tarvetta erilliseen pohjustustuotteeseen.
Kannattaa myös tarkistaa, ettei käytössä ole liian rasvainen silmänympärysvoide, jonka päällä luomiväri ei pysy kunnolla. Silmämeikin pysyvyydestä kärsiville suosittelen silmänympärysvoiteeksi Dermalogican BioLumin-C Eye Serum (73€) geelimäisen tuotteen.
⭐️ Muista osallistua Tähtiarvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa Dermalogican Active Moist kosteusvoide + 5 paria iS Clinicalin Active Peel System -hoitolappuja ja aikaa osallistua 17.4.-23 asti.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Skin Perfect Primer, pieni tuubi, joka yllätyksekseni kestää tosi pitkään.
VastaaPoista