Päivitän taas hiukan, miten olen työelämääni suunnitellut ja mitä uutta asiakkaat voivat odottaa. Lomailuunkin aion satsata enemmän, kuin menneinä koronavuosina, kun en juurikaan uskaltanut lomaa pitää.
Uusi hoitomenetelmä
Olen tänään keskiviikkona 19.4. koulutuksessa ja samoin olen perjantaina 21.4. ja hoitola on suljettu. Hoidan kyllä sähköpostit ja tekstiviestit illalla koulutuksen jälkeen. Olen hankkimassa kryo-laitteen, jolla voi jäädyttää varsi- ja rasvaluomia.
Pohdin pitkään, pystynkö tekemään muuta aikaisempien hoitojeni lisäksi niin, ettei mikään asiakaspalvelussa kärsisi. Koin tämän kryo-jäädytyshoidon tarpeen niin suureksi, etten halunut jättää asiakkaitani ongelmiin vanhenemisen tuottamien luomien kanssa. Suunnittelin pitkään, miten voisin järjestellä työni niin, että aikaa liikenisi kaikkeen. Varsinainen onnenpotku oli, kun Tilitoimisto Tizianin Tiina Pöhö pystyi ottamaan vuoden 2023 alusta kaikki hoitolani paperityöt haltuunsa.
Tunnen Tiinan yrittäjänaisten kautta, koska hän on Tampereen yrittäjänaisten puheenjohtaja ja arvostan hänen osaamistaan erittäin paljon.
Nyt minulle tuli muutamia työtunteja lisää viikkooni ja pystyn hyvin keskittymään myös tähän jäädytyshoitoon. Tarkoitukseni on edetä sen kanssa aika matalalla profiililla, enkä hoitoa sen enempää mainosta.
Nämä pari koulutuspäivää kiristävät kyllä huhtikuun aikataulua, koska nyt kuukauteen jää vain kuusitoista työpäivää. Normaalisti kuukaudessa on 19-20 työpäivää, joten huhtikuulle tulee vähän ”työaikapidennystä”, mutta se ei ole uutta yhdellekään yrittäjälle. Olen myös niin innostunut uudesta menetelmästä, että nyt on energiaa kuin pienessä kylässä.
Lomasuunnitelmia
Mitään pidempää kesälomaa en ole suunnitellut ainakaan alkukesästä ja yleensä touko-kesä-heinäkuu ovat hyvin kiireisiä. Asiakkaiden kesälomat lisäävät ripsien kestotaivutuksia (93€) ja kulmakarvojen laminointeja (66€), jotka helpottavat meikin tekoa huomattavasti. Myös kesän juhliin valmistaudutaan sarjahoidoilla ja keskityn alkukesän lähes pelkästään työhöni.
Toukokuun loppupuolella pidän pari lomapäivää ja lähden Berliinin sotamuseoihin. En ole yli kolmeen vuoteen käynyt ulkomailla sotamuseoissa ja se jo ihan tuottaa alakuloa. Berliini on hyvä kaupunki sotahistorian kannalta, koska siellä toinen maailmansota on näkyvissä erilaisina muistomerkkeinä.
Berliinissä on myös paljon taidemuseoita ja monenlaista nähtävää. Muutamakin päivä ihan uusissa ympyröissä virkistää huomattavasti. Tietääkseni Berliinissä ei ole mitään erityisiä näyttelyitä menossa liittyen sotahistoriaan, mutta kaipaan jo vanhankin kertaamista. Saksassa on niin poikkeuksellisen avoin tapa kertoa sota-ajasta, että museoiden rehellisyys tekee vaikutuksen.
Heinäkuussa voin olla toisenkin pidennetyn viikonlopun lomailemassa, koska pienessä suvussani on pitkästä aikaa häät. Sukuuni kuuluu seitsemän ihmistä ja nyt on ihanaa saada uusi jäsen perheeseen. Kissoja suvussani kyllä löytyy helposti toistakymmentä, joten kissarakkaus on meillä perinnöllistä.
Katsotaan sitten loppukesästä elo-syyskuussa pidänkö pidemmänkin loman eli 1-2 viikkoa. Tosin haluaisin marraskuun synkkyydessä lähteä johonkin lämpimään, mutta niin pitkälle ei vielä kannata suunnitella.
- Dermalogican Smart Response Serum NYT 110€ (norm.148€) älyseerumi
- iS Clinicalin Extreme Protect SK30 & LIProtect SK35 NYT 95€ (norm.121€) päivävoide ja huulivoide suojakertoimilla
⭐️ Muista osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin Extreme Protect SK30 päivävoide & LIProtect SK35 huulivoide (arvo 121€) ja aikaa osallistua 1.5.-23 asti.
18.4. arvonnan voittaja oli kommentoinut Instagramissa nimimerkillä outi.soul. Paljon onnea!
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Hienoa kuula, että olet saanut hoitolasi yritystoiminnan järjesteltyä tilitoimiston avulla ja pystyt jatkamaan monelle tärkeiden hoitojen antamista. Kuulostaa mielenkiitoiselta hoitomuodolta, täytyykin lukea aiheesta lisää. Tilitoimiston käyttäminen saattaa tosiaan olla järkevään monelle pienelle yrityksellekin ja vapauttaa aikaa paperitöiltä siihen varsinaiseen osaamiseen. https://www.yrityssilta.fi/
VastaaPoistaKyllä yrittäjän työ on kovaa, jos meinaa menestyä. Harva kuukausipalkkalainen edes miettii, saako yhden vai kahden viikon loman, koska lomapäivät ovat lakisääteiset. Upeaa, että yrityksesi menestyy ja olet löytänyt myös luotettavan tilitoimiston. Voit keskittyä varsinaiseen hoitotyöhösi papereiden pyörittelyn sijaan.
VastaaPoistahttps://www.solvix.fi/