keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

En ole kosmetologi vapaa-ajallani

Kevään aikana olen sattumalta tavannut kauppareissulla tai kaupungilla vanhoja tuttujani, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Tuntuisi kivalta vaihtaa nopeasti kuulumisia, mutta keskustelu ulkonäöstä alkaa aivan heti.



En ole kiinnostunut ihmisten ihosta vapaa-ajallani

Koen välillä hyvin rasittavaksi, kun kohtaamani ihminen alkaa heti hokemaan, että ”älä kato mun naamaa, mulla ei oo edes ripsiväriä”. Sitten pitkät selitykset, miksi hänellä ei juuri sillä hetkellä ole meikkiä tai millainen ihonhoito-ohjelma hänellä on kotona.
Kysymys on siis ihmisistä, jotka eivät ole koskaan edes olleet asiakkaanani, vaan tunnen heidät ihan muuta kautta. Yleensä seison ihan rauhallisena ja odotan, että vuodatus menee loppuun ja sitten voin kysyä muitakin kuulumisia. Tietysti, jos ei ole aikaa pitempään jutusteluun, yritän päästä irti nopeasti tuosta ulkonäköselityksestä. 
Ihmettelen aina, miksi minuun suhtaudutaan niin ja usein keskustelussa kommentoidaan minun ulkonäköni hyvinkin suorasukaisesti. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa ihmisen ulkonäkö työaikani ulkopuolella. En näe ihosta yhtään mitään, jos ihminen vain seisoo minua vastapäätä. Minun pitää koskettaa, nähdä ja tunnustella ennen kuin pystyn tekemään johtopäätöksiä ihon tilasta. 
Enkä minä huomaa sellaista, onko jollakin ripsiväriä vai ei ja en oikein usko, että sellaista muutkaan viitsii seurata. Voi olla, että minulle ihmisen ulkonäkö on vielä neutraalimpi asia kuin monelle muulle, koska tiedän ulkonäön muodostuvan paljon muustakin kuin siitä, mitä silmillä nähdään. 


Hoito-ohjeita on mahdoton antaa vain näkemisen perusteella

Joskus ihmiset haluaisivat tulla vain näyttämään kasvojaan ja kysymään, mitä heille voisi tehdä. Sanon nykyisin ihan suoraan sen olevan mahdoton tehtävä, vaan tarvitsen siihen lähes kaikki aistit. Pystyn tekemään tarkan arvion ihosta vasta kasvohoidon loppupuolella. 
Asiakas jää lopuksi lepäämään naamion kanssa noin vartiksi ja sillä aikaa minä teen kirjaukset ihosta ja suunnittelen, mitä suosittelen asiakkaalle. Joskus tuo vartti ei oikein edes riitä, kun käyn läpi eri vaihtoehtoja kotihoitosuosituksiin. 
Hyvään ihoanalyysiin tarvitaan tunto- näkö- ja hajuaistia ja kokemus ihon reagoinnista kasvohoidon aikana sekä asiakkaan haastattelu hänen tuntemuksistaan. Hajuaistikin on joskus tarpeen, koska määrätyillä iho-ongelmilla on ominaishaju, minkä oppii kokemuksen kautta tunnistamaan. 
Ihmettelen usein, miten kosmetiikkamyyjät voisivat osua suosituksissaan oikeaan, kun heillä ei ole kontaktia ihoon. Siinä kyllä tehdään aikamoista hakuammuntaa, mutta onneksi ei-ammattikäyttöön tarkoitetut tuotteet paljon vaikutakkaan, jos jotain menee pieleen. 




⭐️ Muista osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin Extreme Protect SK30 päivävoide & LIProtect SK35 huulivoide ja aikaa osallistua 1.5.-23 asti.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti