Suomi ja Venäjä

Olen viimeisen vuoden aikana lukenut kymmeniä kirjoja ja analyysejä Venäjästä, Neuvostoliitosta ja Venäjän ja Ukrainan sodasta. Kaikissa kirjoissa on yhteisenä nimittäjänä se, että pidetään itsestään selvänä, että Suomi vihaa Venäjää. 

Suomen ja Venäjän yhteinen historia

Tällä hetkellä luen Martti J. Karin ja Antero Holmilan kirjaa Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii ja vasta sen kirjan lukeminen konkretisoi tämän venäjävihan. En tarkoita sitä, että kukaan vihaisi yksittäisiä venäläisiä tai toivoisi heille pahaa, mutta joku yhteinen tunne kaikilla suomalaisilla on Venäjää kohtaan. 

Aika monessa kirjassa on käyty perusteellisesti läpi koko Venäjän historia ja siinä sivussa Suomen sekä Ruotsin osuus siinä. En ole aikaisemmin erityisesti miettinyt milloin tuo Venäjän vihaaminen on alkanut ja olen kuitannut sen tapahtuneen jo 1800-luvulla. Uskon, että tämä Venäjän hyökkäys Ukrainaan aktivoi lähes joka kodissa jo lapsuuden kodissa opitun karsastuksen Venäjää kohtaan. Varmaan oman ikäiseni kokevat sen voimakkaammin, koska meillä on isovanhempina tai vanhempina sotaa käynyt sukupolvi. Tämä ikäluokka ei ainakaan kotioloissa piilotellut kantaansa Venäjään ja se tuli esiin joka asiassa. Ainakin omat isovanhempani tekivät hyvin selväksi, mitä he naapurimaasta ajattelivat ja se tuli esiin monissa arjen askareissa. 

Hyväksyin sen silloin asiaa enempää ajattelematta, koska oli helppo ymmärtää heidän katkeruuttaan viidestä sotavuodesta. Kuitenkin se oli Neuvostoliitto, jonka kanssa sodittiin, mutta viha oli olemassa jo ennen Neuvostoliittoa ja jäi sen jälkeenkin. 

Oma vihan tunteeni liittyy nimenomaan Neuvostoliittoon ja sotaan, mutta myös niihin miljooniin ihmishenkiin, jotka kuolivat ja kärsivät tuon Neuvostoliiton aatteen vuoksi. Mitään muuta henkilökohtaista kosketusta minulla ei vihalleni löydy, kuin pitkä ja perusteellinen paneutuminen Neuvostoliiton historiaan. Myös niiden maiden historia, joihin Neuvostoliitto vaikutti, on niin epäinhimillistä, ettei sitä voi ahdistumatta edes lukea. 

Tähän asti olin luullut näiden Neuvostoliiton tekojen olevan mennyttä aikaa, eikä sellainen pahuus enää palaisi. Nyt kaikki ovat saaneet huomata, että se pahuus ei olekaan kadonnut.

Venäjä valloitti Suomen 1809

Tämän Ukrainan sodan takia olen perehtynyt kunnolla Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan ja pitkään Venäjän vallan aikaan 1809-1917. Nykyisin huomaan hyvin, että minulle aikanaan opetettu historia oli niin suomettunutta, ettei siihen kannata enää uskoa. 

Sodan jälkeen koko mennyt historia käsiteltiin uudelleen ja Venäjän vallan alla oloa pehmennettiin huomattavasti. Aloittaessani perehtymisen noihin 1809 miehityksen jälkeisiin tapahtumiin, nousi heti esiin Isoviha 1713-1721 ja Pikkuviha 1742-1743. Luulenkin, että näistä kahdesta Vihasta löytyy pohja suomalaisten suhtautumiselle Venäjään. 

Suomessa virisi suuri pelko 1809 miehityksen jälkeen, koska kokemukset Isovihasta ja Pikkuvihasta olivat vielä muistissa, eikä niiden kauhut hevin unohtuneet. Isovihan aikana Suomi tuhottiin totaalisesti ja kaikki kaupungit ja kirkot poltettiin. Ihmisiä kidutetiin kuoliaaksi tuhansittain ja noin 200,000-300,000 naista ja lasta vietiin orjaksi Venäjälle. 

Tämähän toistuu nyt Ukrainassa eli kaikki eteen tuleva tuhotaan ja lapset ryöstetään Venäjälle. Isovihan aikana yli 30,000 varakkaampaa suomalaista lähti pakolaiseksi Ruotsiin. Venäjän sotaväki tuhosi maatiloja ja viljelyksiä niin paljon, että kansa joutui näkemään nälkää.

Minun kouluaikana tästä Isovihasta vain mainittiin, mutta sen suurempaa selvyyttä siitä ei tehty. Silloin ohjeena oli, ettei Venäjästä saa historiassakaan puhua pahaa, koska he olivat neuvostoliittolaisten esivanhempia. 

Nimenomaan näihin Isovihan kokemuksiin perustuu katkeruus Venäjää kohtaan. Tuo seuraava miehitys 1809-1917 ei ollut ihan niin suuri katastrofi ja tsaarin vallan alla Suomessa tapahtui paljon kehitystäkin. Kuitenkin viha miehittäjää kohtaan säilyi ja antoi voimia itsenäistymiseen ja irrottautumiseen Venäjästä.