Siirry pääsisältöön

Kauneushoitolan loppuvuosi

Aina, kun aloitan kirjoittamaan hoitolan työtilanteesta, mielessäni kaikuu sananlasku ”laiska töitään luettelee”. Suomalaiset sananlaskut ovat aika nujertavia, eikä tyytyväisyyttä saa näyttää, kun tulee ”itku pitkästä ilosta”.


Osallistu Joulukalenterin arvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa.


Työ tekijäänsä kiittää

Nyt voin sanoa, että tällä hetkellä työ ei tekijäänsä kiitä, koska töitä on niin paljon tekemättä. Enemmänkin on huono omatunto tekemättömistä töistä. Lähes jokaisen kaupan ja palvelun alalla olevan pienyrittäjän joulunaika on ylityöllistetty. Näin se on itsellänikin ollut aina, eikä se siitä mihinkään muutu, vaikka kuinka yrittää organisoida. 
Joulukuu on jo alkanut, mutta en ole ehtinyt laittaa hoitolan parveketta joulukuntoon ja kaikki joulukoristeet on laittamatta. Tietysti se on työ, minkä voi tehdä yölläkin, mutta sen olen näin vanhemmiten päättänyt, etten yöunista luovu. 
Olen viime vuosina rajannut työaikani siihen, etten lähde kotoa ennen aamuseitsemää ja olen kotona ennen iltayhdeksää. Kotona kyllä teen vielä sängyssäkin kirjallisia töitä, mutta hoitolassa en ole iltaisin kuin yhdeksään asti. Tämä jyrkkä päätös johtuu siitä, että olen luvannut äidilleni 82v. olevani kotona yhdeksään mennessä. Hänhän asuu paritalomme toisessa päässä ja käyn häntä katsomassa aamulla ja illalla. 
Nyt työtilanne on sellainen, että koko loppuvuoden ajanvaraus on täynnä ja vapaita aikoja tulee vain peruutusten kautta. Tässä tilanteessa ei ole mitään poikkeuksellista, koska hoitoaikani ovat yleensäkin täynnä 3-4 viikkoa eteenpäin. Tämän noin kymmentuntisen hoitotyön lisäksi Black Fridayna tehdyt verkkokauppatilaukset osittain odottavat vielä pakkaamista. Juuri tämä nykyinen hoitotuotteiden puuttuminen työllistää ja harmittaa kaikista eniten. Koko syksyn tuotetoimitukset ovat olleet puutteellisia ja maahantuojilta on tavaraa jatkuvasti loppu. 


Ruutuaika maksimissa

Lasten kohdalla mediassa puhutaan siitä, miten paljon heillä on ruutuaikaa eli miten paljon he pyörivät netissä. Nyt tunnustan, että minulla sitä ruutuaikaa kuluu nykyään ihan ylenpalttisesti. Maanantaina näen aina edellisen viikon tilastot, miten paljon olen käyttänyt ipadia päivittäin. Tunnustan sen olevan keskimäärin kuusi tuntia päivässä. 
Tuon kymmentuntisen työpäivän lisäksi käytän ipadia kuusi tuntia ja syksyn aikana minulta on mennyt vähintään tunti päivässä, kun metsästän ja selvittelen näitä puuttuvia hoitotuotteita. Tuo loppuaika kuluu tilauslistoihin, asiakkaiden sähköposteihin, blogin kirjoittamiseen, kirjanpidollisiin asioihin, luottamustehtävieni kontakteihin ja siihen jatkuvaan selvittelyyn, mitä tuotteita maahantuojalta puuttuu ja milloin ne on saatavilla. Tähän kuuteen tuntiin sisältyy myös äänikirjojen kuuntelu, mitä teen pakatessani verkkopaketteja ja se aika on noin 1-2 tuntia.
Tilanne on nyt sellainen, että verkkokaupan paketteja voi joutua odottamaan normaalia pidempään, koska joudun odottamaan tuotteita maahantuojalta. Tällä hetkellä suurimman harmin tuottaa se, että Dermalogicalta on loppu Tähtitarjouksena oleva Multivitamin Power Firm 15ml NYT 59€ (73€) silmänympärysvoiteen pienempi koko, mutta isompaa kokoa 30ml NYT 89€ (113€) on kyllä saatavilla. Uusi erä tulee Suomeen noin 1-2 viikon kuluttua. Toinen puuttuva tuote on Dermalogican Intensive Moisture Balance 150ml (108€) ja sitäkin on tulossa 1-2 viikon sisällä. Selitys puutteille on lisääntynyt myynti ja sehän on tietysti hyvä asia.
Loppuvuonna olen työssä kaikki arkipäivät ja ostoksilla voi poiketa milloin tahansa. Myös myöhemmin illalla, jos hoitolasta valoa näkyy. Yritän parhaani mukaan haalia kaikki tuotteet hyllyyn, jottei asiakas joudu puutteista kärsimään.



Tähtitarjoukset 11.12.-23 asti:

❤️ Osallistu myös Joulukalenterin arvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan ja arvonta suoritetaan nyt joulukalenterin aikaan kaksi kertaa viikossa!


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Silja-Maria09:52

    Mukana arvonnassa ☺️ siljamaria888@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi09:19

      🌟Paljon onnea! Olet voittanut Inkerin jouluarvonnassa tänään 4.12. Laitan sinulle sähköpostia. Yt. Kaisa (Inkerin some-vastaava)

      Poista
  2. Anonyymi23:32

    Messissä ollaan kiitos 🤗👏👍💪. luoma.eija@hotmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...