Siirry pääsisältöön

Suomen historia kiinnostaa

Nyt, kun itsenäisyyspäivä on vietetty ja presidentin juhlien pukukavalkadi pohdittu, jää mieleeni se, miten paljon enemmän asiakkaat ja tutut ovat kiinnostuneet Suomen menneisyydestä. Minulta on kysytty monia asioita Suomen sotahistoriasta.



Monta sotaa

Suomen aika lyhyeen itsenäisyyteen eli reiluun sataan vuoteen kuuluu monta sotaa, mikä sekoittaa niitä, jotka eivät ole kouluaikoina historian tunneilla kuunnelleet. Ymmärrän hyvin, että on paljon ihmisiä, joiden kiinnostus Suomen sotahistoriaan on herännyt vasta tämän Ukrainan sodan myötä. Luulen, että paljon on ollut kiinni siitä, millainen persoona kouluajan historian opettaja on ollut. Jos aiheesta on tehty unettava litania vuosilukuja, ei sitä jaksa kukaan kuunnella. Itse olin jo kouluiässä niin kiinnostunut historiasta, ettei sitä paloa pystynyt sammuttamaan tylsinkään opettaja. 
Teen tähän listan, millä aikavälillä mikäkin sota käytiin, koska kuulen niin usein kysymyksen kumpi oli ensin, talvisota vai jatkosota ja milloin oli Lapin sota.
  • Suomen sisällissota eli vapaussota eli kapina 28.1.1918-15.5.1918
  • Talvisota 30.11.1939-13.3.1940
  • Jatkosota 25.6.1941-19.9.1944
  • Lapin sota 15.9.1944-27.4.1945

Nämä eri sotien nimitykset ovat muodostuneet kansan suussa jälkikäteen, eikä esimerkiksi talvisodasta puhuttu ennen kuin sodat olivat ohitse. Sotahistoriassa puhutaan myös välirauhan ajasta ja se on tuo aika talvisodan ja jatkosodan välissä. Sekin nimitys on keksitty jälkikäteen, koska aikakautta eläessä ei tiedetty sen olevan vain välirauha. 
Usein puhutaan asemasotavaiheesta ja se oli aikakausi jatkosodassa kevään 1942 ja kevään 1944 välissä. Silloin rintama ei juuri liikkunut ja kumpikin puoli, sekä suomalaiset että neuvostoliittolaiset, olivat valmiustilassa rintamalla, mutta yhteenotot olivat pienempiä. Tämä on ollut erittäin hermoja kuluttavaa, kun nuoria miehiä oli rajanpinnassa satojatuhansia, eikä varsinaista toimintaa juurikaan ollut. Kuitenkin koko ajan pelätiin esimerkiksi vangiksi kaappaamista tai äkkinäistä hyökkäystä. 


Jatkosota päättyy ja Lapin sota alkaa

Syksyllä 1944 sotatoimet Neuvostoliiton ja Suomen välillä loppuvat 5.9. ja Moskovan välirauha allekirjoitetaan 19.9.1944. Tätä kutsutaan Moskovan välirauhaksi, koska toinen maailmansota vielä jatkui ja varsinainen rauha kaikkien maiden kesken allekirjoitettiin Pariisissa 1947.
Tätä Moskovan välirauhaa ei pidä sekoittaa Moskovan rauhaan, joka taas allekirjoitetiin talvisodan loputtua 1940 
Nyt jo itsekin huomaan, miten sekava tämä Suomen sota-aika on ollut, kun on rauhaa ja välirauhaa. Tosin, kun tämän aikajanan painaa mieleensä, on tärkeimmät osat Suomen sotahistoriaa hallussa. Tähän Moskovan välirauhansopimukseen kuului, että Saksan armeijan pitää poistua Suomen alueelta ja siksi Suomen armeija käänsi aseet entistä liittolaistaan Saksaa vastaan. 
Samalla, kun Saksan armeija perääntyi kohti Norjan rajaa, se poltti lähes täysin koko Lapin. Eteläinen Suomi oli siis jo rauhan tilassa talvella 1944, mutta Lapissa sota saksalaisia vastaan jatkui huhtikuuhun 1945. 
Tässä suomalaisen sotahistorian kuvioissa on kipeitä vaiheita, joista sodan kokenut sukupolvi vaikeni. Moni koki häpeää siitä, että entistä liittolaista Saksaa vastaan aloitettiin sotatoimet, mutta Suomella ei ollut muuta vaihtoehtoa. 








Osallistu Joulukalenterin arvontoihin seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan ja arvonta suoritetaan nyt joulukalenterin aikaan kaksi kertaa viikossa!

Tänään 18.12. arvonnassa voitti Pia Kuvaja, joka oli kommentoinut Facebookissa. Paljon onnea! Pialle on laitettu viestiä. 



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi10:44

    Minulta kysyttiin kesätyöhaastattelussa vuonna 1984, millä nimellä kutsun vuoden 1918 sotaa. Vastasin hieman nenäkkäästi, että vuoden 1918 sodaksi - tosin se juuri onkin korrekti ja neutraali nimitys. Paikkaa tuskin olisin oikeistolehdestä saanut, jos olisin vastannut kutsuvani sotaa kansalaissodaksi, ja paikka olisi irronnut vapaussodalla. Työpaikka irtosi kyllä tuolla neutraalilla nimitykselläkin.


    Todenmukaisin termi on mielestäni tuo sisällisota. Wikipedian mukaan sen käyttö alkoi yleistyä 1970-luvulta mutta minusta kyllä vasta paljon myöhemmin, 1990-luvulla.

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...