Tahdonvoimalla jalatonkin kävelee

Näin joulun tienoilla mieleen tulevat kuolleet omaiset ja menneisyys heidän kanssaan. Isäni kuolemasta tulee kohta kaksi vuotta ja olen miettinyt hänen kokemuksiaan terveydenhoidon asiakkaana. Hoitotyössä tärkeintä on ihmisen kohtaaminen.

Osallistu Joulukalenterin arvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa.

Mono jalkaan ja menoksi

Isäni oli noin seitsemänkymppinen, kun ensimmäinen jalka katkaistiin pohkeesta pahojen verenkierto-ongelmien vuoksi. Koko isäni puoleinen suku on kärsinyt sydänvaivoista ja verenkierto-ongelmista ja isänikin ohitusleikattiin kuusikymppisenä. Leikkauksesta huolimatta verenkierto jaloissa heikkeni ja amputaatio oli välttämätön. 

Isäni oli yrittäjä sekä maataloudessa että maansiirtourakoinnissa ja hän oli täysillä työelämässä, kun ensimmäinen amputaatio tehtiin. En ollut vielä siinä vaiheessa hänen mukanaan lääkäreissä, koska hän pystyi vielä hoitamaan asiansa itse. En siis tiedä, mitä kuntoutumisohjeita hän sai, mutta missään fysioterapiassa hän ei käynyt, mikä oli ilmeisesti hänen oma päätöksensä. 

Hän itse suhtautui asiaan niin, että proteesi heitettiin aamulla jalkaan ja lähdettiin liikkeelle. Myöhemmin minulle selvisi, että hän oli ainoa, joka palasi työelämään niistä viidestä miehestä, jotka olivat samassa sairaalahuoneessa. Kaikille tehtiin jonkin asteinen amputaatio ja isäni oli kaikista iäkkäin ja muut olivat alle 65-vuotiaita. 

Isäni ei hetkeäkään miettinyt, etteikö hän pystyisi tekemään kaikkea mitä ennenkin. Hän oli syntynyt 1937 ja nähnyt jo lapsesta lähtien, miten sotaveteraanit elivät proteesien kanssa täyttä elämää. Isäni teki talvella myös metsätöitä, niin kuin maataloudessa tehdään. Mitään keppejä hän ei käyttänyt, vaan opetteli tasapainoilemaan proteesin kanssa. 

Varmaan hänellä oli kipuja ja lonkka väsyi, mutta niistä hän ei juurikaan puhunut. Kissat olivat hänelle suuri ilon aihe ja kivut kuulemma unohtuivat, kun neljä karvakasaa lämmitti öisin kipeitä niveliä.

Kuivan kesän orava

Ongelmia alkoi tulla iän karttuessa ja 78-vuotiaana toinenkin jalka alkoi mennä kuolioon. Myös päässä tapahtuneet aivoinfarktit alkoivat muuttaa persoonaa ja näistä infarkteistahan hän ei tiennyt mitään, ennen kuin ne jälkikäteen todettiin pääkuvissa. Nämä salaa tapahtuneet aivoinfarktit olivat hänen dementiansa syy, mutta se ei vaikuttanut hänen muistiinsa tai oppimiskykyyn, vaan persoona muuttui muuten. 

Toisestakin jalasta amputoitiin puolet jalkaterää ja vain kantapää jäi. Tässä kohtaa alkoivat ongelmat hoitohenkilökunnan kanssa, kun kukaan ei uskonut hänen vielä kävelevän. Hän oli pitkään sairaalassa toisen amputaatioreissun yhteydessä ja pitkiä aikoja ihan toisessa maailmassa. Tällä reissulla hänen proteesinsa katosi, joka oli myöhemmin suuri ongelma. Minusta on käsittämätöntä, että yli puolimetrinen proteesi katosi sairaalan uumeniin niin, ettei sitä koskaan löytynyt. 

Sitten, kun isäni vihdoin kotiutui, hän istui pyörätuolissa 4kk ylimääräistä, kun Janakkalan kunta maksoi uuden proteesin teettämisen ja se vie aikaa. Siinä vaiheessa olin mukana kaikissa hoitopaikoissa ja kuulin sen jatkuvan vannottamisen, ettei isäni koskaan enää kävele. Meille tähdennettiin, että proteesi teetetään vain sitä varten, kun isäni siirtyy pyörätuolista sänkyyn ja takaisin. 

Viimeinen proteesin sovituskerta oli ihan kammottava. Sairaalassa oli kolme kokenutta fysioterapeuttia, jotka kertoivat heillä olevan yhteensä 120 vuotta työkokemusta ja he tietävät, ettei isäni nouse pyörätuolista koskaan. He nauroivat isälleni päin naamaa, että hän on kuin kuivan kesän orava, eikä lihaksia ole ollenkaan, eikä sellainen mies kävele. 

Hoitotilanteissa isäni oli hyvin hiljainen, mikä oli hänelle epätyypillistä. Kysyin kotimatkalla hänen tuntojaan ja hän totesi, ettei viitsi tuolle porukalle mitään puhua ja tuollaisia ne hokivat jo ensimmäisenkin amputaation yhteydessä. 

Seuraavana aamuna, kun menin vanhempiani tervehtimään, pyörätuoli oli siivottu pois ja isälläni oli proteesi jalassa ja tukikenkä toisessa jalassa. Sen jälkeen hän käveli vielä 2-3 vuotta, mutta nyt ulkona kyynersauvan ja myöhemmin rollaattorin varassa. Yhden ainoan kerran meillä kävi fysioterapeutti, joka totesi isäni kävelevän aivan väärin ja komensi kissat teljettäväksi ulos, kun isäni kompastuu niihin. Vanhempani ilmoittivat, ettei fysioterapeutin käyntejä enempää tarvittu. 

Vielä muutaman syksyn ja kevään isäni teki peltotyöt traktorilla vuokralaisen avuksi. Joskus ajattelin, kun näin hänen menevän traktorilla laitanko videon sairaalaan, että kuivan kesän orava palasi työpaikalleen. 

Minusta oli järkyttävän väärin tuo lannistaminen, mitä sairaalassa tehtiin ja toivon, ettei sellaista kokisi kukaan muu. Isäni oli vanha jäärä, joka oli sisukas yrittäjä koko ikänsä, eikä hän toiminut perinteisen ajatusmallin mukaan. Hän haki oman tiensä ja tämä erilaisuus pitää hoitajienkin hyväksyä. Eivät kaikki ikääntyneet halua istua pyörätuolissa, jos vaan on vähänkin muuta mahdollisuutta.

HUOM. Tähtitarjoukset enää ma 11.12.-23 asti:

• Dermalogican silmänympärysvoide Multivitamin Power Firm 15ml NYT 59€ (norm.73€) ja 30ml NYT 89€ (norm.113€)
• iS Clinicalin suunympärys- ja huulivoide Youth Lip Elixir NYT 59€ (norm.78€)

❤️ Osallistu myös Joulukalenterin arvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan ja arvonta suoritetaan nyt joulukalenterin aikaan kaksi kertaa viikossa!

Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä