Siirry pääsisältöön

Ennaltaehkäise pigmenttiläiskien syntyminen

Olen alkuvuonna käynyt läpi kirjanpitoa ja myyntiraportteja ja silmiini suorastaan hyppäsi, miten vähäistä on pigmenttihoitotuotteiden myynti. Kuitenkin asiakkaat harmittelevat ihon kirjavuutta varsinkin loppukesällä tosi usein. 


Dermalogican PowerBright -ihonhoitotuotteet tasoittavat ja häivyttävät ihon sävyn epätasaisuutta ja pigmenttimuutoksia.


Ennaltaehkäisy on aina helpoin hoito pigmenttiläiskille

Ihmettelin kovasti tätä yhtälöä, ettei pigmenttihoitotuotteita juurikaan käytetä, mutta kuitenkin ihon kirjavuus häiritsee. Ensinmäisenä moitin itseäni, että miksi en ole aikaisemmin kiinnittänyt huomiota tähän epäkohtaan. Ilmeisesti en ole ohjeistanut asiakkaita tarpeeksi oikeisiin hoitotuotteisiin. Ehkä en ole myöskään tarpeeksi korostanut pigmenttihoitotuotteiden merkitystä. 
Nyt kyllä kunnostaudun tässä aiheessa ja ohjeistan perusteellisemmin, miten pigmenttiläiskien syntyminen ehkäistään. Itse ajattelen, että jos ihossani olisi taipumus pigmenttiläiskiin, käyttäisin jatkuvasti jotain pigmenttisoluja hajottavaa tuotetta. Olen omakohtaisesti pigmenttiläiskät kyllä kokenut, kun parikymmentä vuotta sitten koeputkihedelmöitysten suuret hormonimäärät sekoittivat ihoni pigmenttituotannon täysin. Olin pari kesää kirjava kuin kissan vuota, koska 2000-luvun alussa ei vielä ollut näin tehokkaita pigmenttihoitotuotteita kuin nykyisin on.
Aina, kun on taipumus ihon kirjavuuteen tai selviin pigmenttiläiskiin, kannattaa jatkuvasti käyttää jotain pigmenttiä hajottavaa hoitotuotetta ja hyvää aurinkosuojaa. Pigmenttiä hajottava tuote on yleensä seerumi tai hoitovoide, joka estää pigmenttisolujen kasaantumista. Nämä tuotteet ennaltaehkäisevät pigmenttiläiskien syntyä, mutta samalla vähentävät jo syntyneiden läiskien näkymistä. 
Aurinkosuojavoiteella on suuri merkitys pigmenttiläiskien ehkäisyssä, koska mitä vähemmän iho altistuu uv-säteilylle sitä vähemmän kirjavuutta ja läiskiä syntyy. Aurinkosuojallista tuotetta kannattaa käyttää läpi vuoden, myös nyt pimeimpänä aikana, jotta uv-säteilyn vaikutus ihoon olisi minimissään. 


Pigmenttituotteet ovat hyväksi kaikille ihoille

Ehkä pigmenttihoitotuotteiden vähäiseen käyttöön on syynä se, että luullaan niiden sopivan vain selvästi pigmentoituneelle iholle. Näin se ei ole, vaan kaikkien ihot hyötyvät pigmenttisoluja hajottavasta vaikutuksesta. Vaaleaihoiset suomalaiset ovat selvä riskiryhmä, joiden ihoissa näkyy vähäisinkin pigmentin kasautuminen. Siksi olisi jokaiselle hyväksi käyttää pari kertaa vuodessa kuuri pigmenttiä hajottavaa seerumia, joka kirkastaa ja tasoittaa ihon väriä. 
Dermalogicalla on hiljattain uudistettu PowerBright -hoitolinja, jossa on kolme tuotetta eli PowerBright Dark Spot Serum (105€) tehoseerumi, PowerBright Moisturizer SK50 (78€) aurinkosuojallinen päivävoide ja PowerBright Overnight Cream (93€) yövoide. Nämä kaikki kolme tuotetta yhdessä käytettynä pitävät pigmenttiläiskät kurissa ja samalla iho saa kosteutta ja myös elvytystä. 
Suosittelen, että jokainen käyttäisi alkukeväästä yhden pakkauksen PowerBright Dark Spot Serumia, joka auttaa kevätauringon tuottaman pigmentin tasaista jakautumista. PowerBright Overnight Cream on aivan ihana, kevyt yövoide kesäksi kaikille ihotyypeille ja se ennaltaehkäisee myös rypistymistä.
iS Clinicalilla on varsinainen tehopakkaus pigmenttiläiskiin Pure Radiance Collection (310€), jossa on neljä normaalikokoista hoitotuotetta. Pakkaus sisältää Cleansing Complex (58€) puhdistusgeelin, Brightening Serum 15ml (15ml 99€ ja 30ml 166€) seerumin, Brightening Complex (181€) hoitovoiteen yöksi ja Eclipse SK50 (60€) aurinkosuojallisen päivävoiteen. 
Alennus on huomattava eli lähes 100€, kun ostat kaikki neljä tuotetta tuossa pakkauksessa. Paketin tuotteet kirkastavat ihon väriä ja poistavat talven harmautta. Niissä on myös runsaasti antioksidantteja, jotka hidastavat ihon rypistymistä ja veltostumista.
Huomioikaa myös, että iS Clinicalin raaka-aineet ovat farmaseuttista tasoa, joten tämä hoitotuotepaketti on tehokkain markkinoilla oleva tuoteyhdistelmä pigmenttiläiskiin.


Tärkeä tiedote: Telian ongelmien vuoksi tekstiviestit eivät ole tulleet perille vähään aikaan. Tavoitat minut parhaiten sähköpostilla info(a)kauneushoitolainkeri.fi



Tähtitarjoukset 5.2. asti:

⭐️ Muista myös osallistua arvontaan seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 23.1.-5.2.24.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...