Siirry pääsisältöön

Hyvinvointialalla on noususuhdanne

Talouselämästä kerrotaan mediassa pelkästään huonoja uutisia ja suorastaan lietsotaan ihmisiä olemaan peloissaan. Sitä ei tuoda esille, ettei kaikilla aloilla mene huonosti ja yleistäkin talouselämän elpymistä povaillaan jo ensi vuodelle.


Tiukkoina aikoina matkailun sijaan ihmiset käyttävät enemmän kotimaisia palveluita ja panostavat mm. kosmetiikassa laatuun.


Omasta hyvinvoinnista kannattaa huolehtia

Olen omalla yrittäjäurallani elänyt monta talouselämän nousu- ja laskusuhdannetta. Yleisesti ottaen mediassa lietsotaan jatkuvasti talouselämän heikkoutta on vuosiluku mikä hyvänsä. Olen elänyt 1990-luvun alkupuolen laman ja sen jälkeen mikään laskusuhdanne ei tunnu enää missään. 
Kosmetologin palveluita käytetään eniten silloin, kun ei ole varaa matkustaa tai tehdä muita suuria investointeja. Moni haluaa lomallaan jotain kivaa itselleen ja ellei talous kestä matkailua, kasvohoito on ihana rentoutumisen muoto. 
Työelämä on huonoina talousvuosina entistä raskaampaa ja ihmiset joutuvat tekemään rankkoja päätöksiä työssään. Sen takia moni haluaa käydä kasvohoidossa, että elämään tulee jotain kivaa vaihtelua. Kilpailu työpaikoista laittaa ihmiset myös huolehtimaan ulkonäöstään. 
Tilastojen mukaan kauneudenhoitoalan ja kosmetiikan myynti kasvaa Euroopassakin 8-10% seuraavan parin vuoden aikana. Tämä näkyy Suomessakin ja myös Hämeenlinnassa, joten oma ammattitaito pitää joka kauneushoitolassa olla huippuvireessä, jotta pystytään vastaamaan asiakkaiden odotuksiin.


Hoitotuotteiden myynti kasvaa

Ammattikosmetiikan myynti on selvästi lisääntynyt, koska kuluttajat ovat entistä laatutietoisempia. iS Clinicalin myynti on suuressa kasvussa, koska se on ainoa Suomessa myytävä farmaseuttisen tason kosmetiikkasarja. Tämä tarkoittaa sitä, että iS Clinicalin vaikutusaineet ovat puhtaudeltaan farmaseuttista tasoa. Tähän pystyy vain 3% kosmetiikkasarjoista, joten iS Clinical on aivan erityinen raaka-aineiltaan. Dermalogica on maailman myydyin ammattilaisten kosmetiikkasarja ja se on pysynyt huipulla jo toistakymmentä vuotta.
Pieni haittapuoli tässä kasvaneessa menekissä on se, että tuotteita on välillä loppu. Maahantuojat joutuvat tekemään jo vuoden alussa koko vuoden tilauksen ja ennustamaan pitkällä tähtäimellä, millainen menekki on loppuvuonna. 
Dermalogicalla joidenkin suosikkituotteiden myynti on moninkertaistunut ja tällä hetkellä maahantuojalta on loppu SkinPerfect Primer SK30 (58€) meikinpohjustusaine ja Calm Water Gel (53€) kosteusvoide. Maahantuoja yrittää metsästää, jos joku muu maa pystyisi myymään kiintiöistään Suomelle, niin tuotteita saataisiin jo ensi viikolla. 
Samaa tekee iS Clinical Illuminating Eyes Collection (149€) tuotepaketin kanssa ja niitäkin yritetään ostaa muiden maiden kiintiöistä Suomeen. Toivotaan, että joku maa myisi omista varauksistaan, niin saisin itsekin ostettua varastoni täyteen. 




Tähtitarjoukset 5.2. asti:

⭐️ Muista myös osallistua Tähtiarvontaan seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 23.1.-5.2.24.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...