Siirry pääsisältöön

Pohdintoja lomailusta

Näin kesällä tyypillinen puheenaihe asiakkaiden kanssa on kesälomat ja lomamatkat. Moni asiakkaani pitää vuodessa 6-8 viikkoa lomaa ja heidän työpäivänsä ovat noin kahdeksan tuntia. Siis aivan erilainen työelämä kuin minulla.




Työhulluuttako

Pidän itse lomaa keskimääräistä enemmän kuin yleensä yrittäjät. Yrittäjyydestä haaveileville voin kertoa, että on turha kuvitella pitävänsä lomaa useita viikkoja ainakaan yrityksen alkuvaiheessa, koska siihen ei yksinkertaisesti ole varaa. Ellei asioita ole pohtinut perinpohjin, tämä lomien puuttuminen tulee uudelle yrittäjälle karuna yllätyksenä. 
Itselleni se ei ollut yllätys, koska lapsuuden kodissani lomat eivät olleet juuri missään roolissa. Isäni oli maansiirtourakoitsija ja maanviljelijä, eikä pitänyt koskaan lomaa tai vapaapäiviä. Vasta vanhemmiten hän saattoi olla 1-2 viikkoa lomalla, kun vanhempani matkustivat jonnekin. Isovanhempani olivat maanviljelijöitä ja lapsena meillä oli myös lehmiä, joten jokainen päivä oli työpäivä.
Olen kaksi kertaa työurani aikana ollut peräkkäin kolme viikkoa lomalla. Joskus 1990-luvulla olin erään joulun tienoilla kolme viikkoa Thaimaassa ja milleniumina vuonna 2000 olin kolme viikkoa Dubaissa. Kummastakaan matkasta ei ole jäänyt hyviä muistikuvia, vaan kolmas lomaviikko oli jo tervan juontia. Tosin paikat olivat sellaiset, ettei niistä juuri museoita löytynyt, joten matkakohde oli väärin valittu. 
Yleensä pidän vuoden aikana 3-4 viikkoa lomaa ja maksimissaan yksi pätkä on kaksi viikkoa. Lähden aina matkoille loman ajaksi, koska koen pääseväni näin parhaiten irti työstä. Tosin nykyään teen matkoillanikin työasioita tunnin tai pari joka päivä. 
Nämä lyhyehköt lomat ovat pakon sanelemia, koska lomailu on niin kallista yrittäjälle. Nyt, kun teen yksin työtä ja liike on kiinni lomani ajan, tulot katoavat kokonaan. Yrityksen ylläpito kuitenkin syö koko ajan ja jo viikossa menee toista tonnia pelkän yrityksen olemassa oloon. Toisaalta työnantajana olessani lomailu oli vielä kalliimpaa, koska tuotto putosi kymmeneen prosenttiin siitä, mitä se oli minun läsnäollessani ja piti vielä kikkailla jostain palkka työntekijälle. 
Nyt mietin, olenko jo hurahtanut työhulluuteen, koska koen kauhua ajatuksesta, että olisin kuusi viikkoa lomalla. Tietysti, jos olisin jotenkin uupunut tai sairas, aika menisi lepäilyyn, mutta näin hyvässä työvedossa ollessani en edes halua pitkää lomaa, vaan minulle tuo kaksi viikkoa on juuri sopiva tauko.


Stressiä oppii hallitsemaan

Yrittäjyyteen kuuluu aina stressi ja epävarmuus tulevasta. Kaikki ihmiset eivät kestä stressiä ja heidän ei todellakaan pidä ryhtyä yrittäjäksi. Itselläni on hyvä paineensietokyky ja se on kokemuksen karttuessa vain parantunut. Nykyisin koen, ettei monikaan asia hetkauta minua mitenkään. Tosin pelkään, että minusta tulee hiukan kylmäkiskoinen, kun en kaikkia muiden ihmisten pelkoja oikein ymmärrä. 
Tärkeimpänä asiana yrittäjälle pidän hyvää harrastusta, mikä vie ajatukset täysin pois omasta työstä. Yrittäjällä pitää olla myös kyky jättää keskeneräinen työ sikseen ja siirtyä muuhun toimintaan. Myös hyvä parisuhde on tärkeä voimavara ja minulle ei kotona kukaan nalkuta pitkistä työpäivistä. Lemmikkieläimet lisäävät myös elämänlaatua ja itselläni kissat on oleellinen osa lepoa ja mielihyvää. 
Oma sotahistoriaharrastukseni on minulle niin suuri intohimo, että järjestän sille aina aikaa. Lähinnä harrastan sotahistoriaa kirjojen kautta ja tähän minulla on työpäivänäkin aikaa vähintään pari tuntia. Tämä sotahistoria on myös tarinoita siitä, miten ihminen toimii sietokykynsä äärirajoilla. Ehkä nekin kokemukset auttavat omaa stressisietokykyäni. Voihan olla, että intohimo harrastukseeni on mennyt jo liian pitkälle.
Joskus, jos en saa heti unta, en todellakaan laske lampaita, mutta laskemiseen keskittyminen on hyvä tapa saada unen päästä kiinni. Yleensä lasken keskitysleirejä ja yritän muistaa ainakin viisitoista keskitysleiriä nimeltä ja yritän myös mielessäni paikantaa ne Euroopan kartalle. Tämä voi kuulostaa kamalalta, mutta keskitysleirit ovat minulle lomakohteita ja stressin poistoa. Palaan aina uudestaan ja uudestaan pohtimaan tätä ihmisen pahuutta.
Toinen unettava laskeminen on se, että muistelen mahdollisimman monta jääkärinä ollutta talvi- ja jatkosodan kenraalia. Tässäkin yritän päästä vähintään kymmeneen ennen kuin nukahdan. 




⭐️ Osallistu arvontaan seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 9.-22.7.-24.

Eilisen arvonnan voitti Tiina Sunell, joka oli kommentoinut Instagramissa. Paljon onnea!



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...