Siirry pääsisältöön

Pimeän kaupan tapahtuma 27.9

 Kerron jo hyvissä ajoin, että tuo Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry:n järjestämä perinteinen Pimeän kaupan tapahtuma on syyskuun viimeisenä perjantaina 27.9. Silloin hoitolassani on hyviä tarjouksia koko viikonlopun ylitse.


Pimeän kaupan tapahtuma on 27.9 perjantaina
                              


Päällekkäisiä tapahtumia

Tuo Pimeän kaupan tapahtuma on tänä vuonna hiukan haasteellinen, koska samana viikonloppuna Hämeenlinnassa on Suomen Yrittäjänaiset ry:n liittokokous ja yrittäjäseminaari. Tämä tapahtuma on Verkatehtaalla ja siihen odotetaan noin 200-300 vierasta ympäri Suomea. 

Olen itse ollut mukana näissä liittokokousvalmisteluissa ja samoin myös Miia, (Sisältöstudio Miia Salminen Oy yrityksestä) joka nyt hoitaa somemarkkinointiani. Tilaisuus alkaa perjantaina klo 12.00 ja jatkuu lauantai-illan iltagaalaan asti. Nämä yrittäjänaispäivät ovat hyvin motivoivia ja energisoivia tapahtumia, joten en halua olla sieltä poissa.

Olen tehnyt sen päätöksen, että pidän hoitolassa 27.9 perjantai aamupäivän kello 10.00-12.00 tuon Pimeän kaupan tapahtuman ja lähden sitten tuonne Verkatehtaalle. Nykyisin suurin osa tekee ostoksensa verkkokaupasta, ja ne jotka haluavat tulla paikan päälle, voivat poiketa perjantain aamupäivästä tai sitten seuraavalla viikolla.

Toivottavasti tämä järjestely ei aiheuta ongelmia kenellekään, koska yritykselleni tämä Pimeän kaupan tapahtuma on supertärkeä. Siksi ilmoittelenkin tästä näin hyvissä ajoin, että kaikki pystyvät sen hyödyntämään. 


Taloudellisuutta kosmetiikkaostoksiin

Ajattelen aina asiakkaan puolesta, mikä olisi hänelle taloudellisen ja järkevin ratkaisu ihon kotihoitoon. Tekemällä suunnitelmalliset ostokset, säästää rahaa huomattavasti. Kaikista kallein ja tulokseton vaihtoehto on ostella sitä sun tätä jostain kosmetiikkaosaston mainoksen mukaan, ja käyttää tuotetta pari päivää ja heittää sen jälkeen roskiin. Tuote joka maksaa muutaman kympin tulee kalliiksi, ellei sitä voi käyttää. 

Myymissäni ammattikäyttöön tarkoitetuissa tuotteissa on vaikutusainepitoisuus moninkertainen verrattuna "kempparin" (kemikalio-osaston) tai apteekin tuotteisiin. 
Hoitotulokset ovat näkyviä ja tuntuvia, kun käytössä on tehokkaita tuotteita, jotka on suunniteltu tukemaan toinen toisensa vaikutuksia. Näitä tehokkaasti vaikuttavia tuotteita tarvitaan huomattavasti pienempi määrä yhteen käyttökertaan, kuin jotain halvempaa tuotetta, eli purkit ja tuubit riittävät paljon pidemmälle, kuin muut tuotteet.
Niillä myös saa nopeammin näkyviä tuloksia aikaan ja koska ne ovat miellyttäviä ja mieleisiä tulee joka pisara käytettyä.

Ajoittamalla kosmetiikkaostoksensa Pimeän kaupan tapahtumiin tai Tähtitarjouksiin tulee vielä parinkymmenenprosentin säästö. Tiedän, että monella menee kosmetiikkaostoksiin huomattavasti rahaa, kun tehdään ajattelemattomia heräteostoksia. Minua välillä tosissaan surettaa, kun asiakas kertoo ostaneessa halvalla jonkun purtilon, josta tiedän ettei siinä ole kuin vaseliinia ja väriaineita, eikä vaikutusaineita kuin nimeksi. 

Laita kalenteriin siis tuo Pimeän kaupan tapahtuma, syyskuun viimeisenä perjantaina 27.9. Kirjoittelen lähempänä tapahtumaa tulevia tarjouksia.

Oikein mukavaa tiistaita sinulle!

Kosmetologisi, Inkeri


Tänään arvonnassa voitti , Onnea!

Muista myös tämän hetkiset Tähtitarjoukset , ne ovat voimassa 16.9 asti!


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 10.9.–16.9.-24.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...