Viime viikolla tuli kuluneeksi kahdeksankymmentävuotta siitä, kun suomalaiset valtiomiehet lähtivät Neuvostoliittoon solmimaan rauhansopimusta. Olen ennenkin kirjoittanut aiheesta, koska näiden rauhaa tehneiden miesten kohtalot kiehtoo minua.
Kova paikka Suomelle
.png) |
| Kahdeksankymmentävuotta sitten suomalaiset olivat pahimmassa tilanteessa, mitä meidän historiassa tunnetaan. |
Kahdeksankymmentävuotta sitten suomalaiset olivat pahimmassa tilanteessa mitä meidän historiassa tunnetaan. Neuvostoliiton valtavan ylivoimainen kesähyökkäys kesä-heinäkuussa 1944 oli takana ja kaatuneita ja haavoittuneita oli enemmän kuin koskaan ennen.
Suurin osa Karjalaa oli menetetty ja Neuvostoliiton ryntäys saatiin viime tipassa pysäytettyä nykyisille rajoille. Lapissa oli noin 200,000 saksalaista sotilasta, joiden tilanne oli epäselvä. Aselepo oli tehty 4-5.9, joten sotatoimet olivat loppuneet, kun neuvottelijat lähtivät matkaan.
Se tiedettiin, ettei Neuvostoliitto anna armoa ja yksi vaatimus on saksalaisten karkottaminen Suomesta. Suomalaiset olivat käytännössä kahden tulen välissä ja aselepo Neuvostoliiton kanssa oli tehty vastoin Saksan toiveita. Pelkona oli myös yrittäisikö Saksa miehittää myös Etelä-Suomen, niin kuin se oli tehnyt Unkarin ja Romanian kanssa vastaavassa tilanteessa.
Kuitenkin Suomen sotilasjohto oli jo vuonna 1943 ymmärtäneet, ettei Saksa tule voittamaan sotaa ja kytkös Saksaan pitää saada poikki. Toisaalta suomalaiset olivat suuressa kiitollisuuden velassa saksalaisille, jotka auttoivat meitä torjumaan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944.
C.G.E Mannerheim astui presidentin virkaan syyskuun alussa ja teki aselevon ja alkoi keräämään ryhmää Moskovan rauhanneuvotteluja varten. Vapaaehtoisia ei liiemmin ollut ja Antti Hackzell lupautui pääministeriksi pitkin hampain, ja hänestä tulikin Suomen lyhytaikaisin pääministeri.
Antti Hackzell oli neuvottelukunnan ainoa siviili, muut olivat puolustusvoimien komentaja kenraali Erich Heinrichs, puolustusministeri kenraali Rudolf Walden ja kenraali Oscar Enckell ja heidän lisäkseen mukana oli joitakin virkamiehiä sihteereinä.
Vaikea neuvottelu koitui kuolemaksi
Niin vaikeat nämä rauhanneuvottelut olivat, että kolme pääneuvottelijaa sairastui vakavasti ja kaksi heistä kuoli ennen aikojaan. Stalin odotutti neuvottelukuntaa monta päivää mitä pidettiin tahallisena nöyryyttämisenä, mutta myöhemmistä Venäjän arkistoista on selvinnyt, että Stalin oli oikeasti kiinni neuvotteluissa Romanian kanssa.
Neuvottelun piti lopulta alkaa illalla klo 23.00 ja ryhmän vetäjää Antti Hackzelia haettiin hotellihuoneestaan, mutta hän olikin tajuton. Suuri stressi oli aiheuttanut aivohalvauksen ja hänellä tiedettiin olevan korkea verenpaine.
Ryhmän vetovastuun otti Rudolf Walden, koska Stalin ei suostunut odottamaan, että Suomesta olisi lähetetty uusi puheenjohtaja ryhmälle. Rauhanneuvottelujen jälkeen kenraali Erich Heinricks joutui heti kotiin päästyään psykiatriseen hoitoon psykoosin takia. Hän siis sairastui henkisesti kovien rauhanneuvottelujen takia, ja kotiin päästyä muutaman viikon päästä myös Rudolf Walden sairastui aivoinfarktiin. Walden ja Hackzell eli parisen vuotta osittain halvaantuneena, ennen kuin kuolivat reippaasti alle seitsemänkymppisinä.
Eniten minua mietityttää näiden miesten vaimojen rooli, joista ei puhuta juuri mitään. Antti Hackzellin vaimo Elsa lähti suomalaisen lääkärin kanssa Moskovaan heti, kun kuuli miehensä halvauskohtauksesta. Lääkärin mukaan Hackzellia oli hoidettu iilimadoilla ja muutenkin hoitoa oli laiminlyöty. Hackzelin vaimo hoiti miestään Moskovassa pari viikkoa, ennen kuin hänet saatiin junaan ja siirrettiin Helsinkiin.
Kuvittelisin, että vain vaimot tiesivät, missä stressissä miehet elivät ja joutuivat ottamaan vastaan sen tuskan ja raivon, mitä muille ei voinut näyttää. Rudolf Walden oli koko sotien ajan Mannerheimin oikea käsi, joka hoiti yhteydet Suomen eduskuntaan. Hänen tittelinsä oli puolustusministeri.
Missään ei kerrota näiden vaimojen ja lasten roolista, vaan ainoastaan suurmiehiä kunnioitetaan. Olisi jo aika, että joku historioitsija selvittäisi millainen oli sodan aikainen ministerin tai kenraalien vaimon rooli. Olettaisin, että he vasta ovat kantaneet suurinta taakkaa. Hyvin usein nämä sota-ajan kenraalit ryyppäsivät rajusti ja monella oli sivusuhteita, kuten kenraali Paavo Talvelalla. Kaiken tämän taakan kantoi vaimo, jonka nimeä ei edes historiassa tiedetä.
Kosmetologisi, Inkeri
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 17.9.–23.9.-24.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Kommentit
Lähetä kommentti