Siirry pääsisältöön

Helle aiheuttaa turvotusta

Tämä on todella harvinaista, että voin antaa ohjeita miten helteellä ihoa hoidetaan. Tällaista säätilaa ei ole ollut moneen kesään ja nyt siitä pitää nauttia. Itse päätin, että kuljen kesämekossa syyskuun kesälomaani asti. Yleensä pitkikset ja farkut ovat käytännölliset, mutta nyt kesä saa laittaa helmat heilumaan.

Juo riittävästi

Liian vähäinen juominen ja nestehukka aiheuttaa turvotusta, vaikka yleensä luullaan päinvastaista. Nestehukka hidastaa aineenvaihduntaa ja kaikki nesteet alkaa pakkaantua turvotukseksi. Yleensä turvotus tulee jalkoihin, sormiin ja silmänympäryksiin ja kasvoihin. Jalat turpoaa melkeimpä kaikilla yli viisikymppisillä jonkin verran kuumuudessa ja varsinkin, jos istuu, tai seisoo paljon. Turvotus saattaa aiheuttaa kuumottelua, pakotusta ja levottomuutta jalkoihin. Jalat kannattaa nostaa kohoasentoon parikertaa päivän aikana noin vartiksi ja se helpottaa turvotusta. Tukisukat auttaa myös ja kipuun hyvä apu on viileä, tai kylmä suihku. Joillakin helle lisää levottomien jalkojen oireyhtymää ja muutama vakioasiakas on kertonut apukeinokseen saavin missä on kylmää vettä. Öisin, kun levottomuus on pahimmillaan voi liotella jalkoja kylmässä vedessä vartin verran ja saaviin mahtuu tarpeeksi vettä, että sääretkin peittyy kunnolla. Tämä on kuulemma hyvä apu ja liottelun jälkeen uni tulee paremmin, kun kipu rauhoittuu. Juomisen yhteydessä kannattaa pitää huolta, että elimistön suolat ei huuhtoudu pois. Kannattaa juoda välillä Vichyvettä jossa on mineraalisuoloja, tai apteekista saa magnesiumtabletteja jotka myös auttaa jalkojen kipuun ja suonenvetoon. Jos teillä on vanhuksia perheessänne muistuttakaa heitäkin juomisesta, koska ikääntyessä janon tunne katoaa.


Nanolift poistaa turvotuksen


Helteellä kasvoihinkin kertyy nestettä ja varsinkin silmäluomet turpoaa. Tähän vaikuttaa 
ilmastoinnitkin, koska ilmavirta kuivattaa silmiä ja rasittuneet silmät kerää nestettä. Nanolift (124€) on ihan loistava kasvohoito poistamaan turvotusta. Kesäjuhlia varten kannattaa tulla Nanolift hoitoon, koska meikki näyttää paljon paremmalta, kun turvotus on poissa. Nanoliftin turvotusta vähentävä vaikutus kestää noin 3-5 viikkoa. Kotikonstina iS Clinicalin naamio Hydra-Intensive Cooling Masque (95€) sopii juuri tähän hellekesän hoitotarpeeseen. Hydra-Intensive Cooling Masque on geelimäinen ja aivan ihanan viilentävä ja raikastava. Se on ihan ammattitason naamio kotikäyttöön ja vaikutus on sen mukainen. Naamio sisältää aloe veraa, vihreää teetä, kasviproteiineja ja kasvipohjaista hyaluronihappoa. Hydra-Intensive Cooling Masque rauhoittaa punoitusta, kuumotusta ja couperosaihon ongelmia. Naamio sopii aivan kaikille ihotyypeille ja se tekee erittäin hyvän pohjan meikille. Sen voi jättää myös vaikuttamaan yöksi ja se tekee naamion käytön helpoksi, kun sen poistamista ei pidä heti tehdä. Saunan jälkeisen ihon kirjavuuden, kuivuuden ja punoituksen Hydra-Intensive Cooling Masque poistaa kymmenessä minuutissa. Kannattaa kokeilla, koska naamion vaikutukset ovat niin tuntuvia ja näkyviä. Naamiopurkista saa käytettyä noin 30-40 kertaa. 

Kommentit

  1. Anonyymi14:34


    Sopiiko kaulageeli myös rinnoille? Tarkoituksena saada vähän kiinteämpi povi.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se auttaa. Olen sitä itsekin käyttänyt ja se tekee ihosta napakamman. Pelkästään kaulalle käytettynä iltaisin tuo pumppupakkaus riittää noin 8-12- viikkoa. Kun sitä levittää rinnoille saakka kuluu se tietysti nopeammin. Näin kesällä riittää, kun NeckPerfect Complexia (95€) käyttää iltaisin, mutta sisälämmitysaikaan kannattaa sitä laittaa myös aamuisin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22:21

    Olen käyttänyt jo pitkään hydra cooling masquee, kun kaverini toi sitä jenkeistä. Siellä sitä käytetään ruusufinnin hoitoon ja kyl munkin iho siitä rauhottuu. Mä jätän sen yöksi olemaan ja aamulla märkäpäät ja hehkutus on paljo vähäisempää.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedosta. Tiedän, että amerikkalaiset käyttävät iS Clinicalin tuotteita erilaisiin ihosairauksiinkin. Uskon, että tämä Hydra-Intensive Cooling Masque tekee todella raikkaan tunteen punoittavalle ja kihelmöivälle ruusufinni-iholle.
    Näin helteellä tuo viilentävä ja raikastava vaikutus on tervetullut ja naamio supistaa myös huokosia.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...