maanantai 9. heinäkuuta 2018

Metaterapia on kiinnostava uutuushoito

Markkinoille tulee kovalla vauhdilla kaiken näköisiä ihonhoitovimpaimia joiden teho on vähän niin ja näin. Olen hyvin skeptinen uusia menetelmiä ja laitteita kohtaan ja seuraan tarkasti millaisia tuloksia eri menetelmillä saadaan aikaan. Ehdoton vaatimukseni on, että kaikkien hoitojen pitää olla täydellisen turvallisia.

Metaterapia kiinnostaa

Metaterapia on kehitetty noin kymmenisen vuotta sitten ja se on eurooppalainen EU:n standardit täyttävä menetelmä. Olen seurannut hoidon menestymistä parisen vuotta ja sen suosio lisääntyy jatkuvasti. Metaterapia on medikaalisesteettinen hoitomenetelmä jota tekee kosmetologit ja terveydenhoidon ammattilaiset. Se perustuu mikrokanavointiin joiden avulla elvytetään kollageeni- ja elastiinisynteesiä ja lisätään ihon luonnollisita uudistumista. Mikrokanavat saadaan aikaan siihen kehitetyllä hoitolaitteella ja hoito on täysin kivuton eikä ihoa rikota millään tavalla. Metaterapiaa voidaan tehdä paikallisesti häiritseviin juonteisiin ja ryppyihin, tai koko kasvojen hoitona lisäämään ihon kiinteyttä, supistamaan huokosia ja poistamaan pigmenttiläiskiä ja ihon kirjavuutta. Ihoon ei laiteta mitään täyteaineita, tai botoxia vaan kosmeettiseen hoitoon tarkoitettuja tehoaineita jotka auttavat ihoa uudistumaan sisältä ulospäin. Nämä tehoaineet ovat tutkittuja, pitkään käytettyjä ja turvallisia.


Metaterapiaa tehdään 35:ssä maassa

Alunperin metaterapia kehitettiin Hollannissa tiiviissä yhteistyössä koko EU:n alueen tutkijoiden ja tiedemiesten kanssa. Ensimmäiset hoitolaitteet tuli käyttöön 2010 ja vuonna 2011 metaterapia oli jo USA:ssa hyvin suosittu hoitomuoto. Tällä hetkellä metaterapia laitteita valmistetaan Hollannissa, mutta myös Floridassa. Metaterapia on herättänyt suurta intoa ja kiinnostusta kauneudenhoitoalalla, koska menetelmä on huomattavasti tehokkaampi kuin perinteiset kasvohoidot, mutta riskittömämpi, edullisempi ja helpompi vaihtoehto kuin plastiikkakirurgia. Metaterapiaa tehdään jo 35:ssä eri maassa ja Suomeen se tuli 2016. Suomeen menetelmän toi A Class Beauty joka maahantuo myös iS Clinicalia ja hoitoa tehdään parissakymmenessä kauneushoitolassa. Olen hyvin kiinnostunut ja innostunut menetelmästä, mutta on vielä pitkä prosessi ennen kuin päätän laitteen hankkimisesta. Menetelmä on tarkoitettu täsmähoitoon ja se sopisi oikein hyvin Nanolift asiakkaille joidenkin yksittäisten juonteiden, tai syynympärysryppyjen, tai otsaryppyjen käsittelyyn. Tutkailen vielä loppukesän onko hoitomuoto sellainen, että haluan sitä tarjota asiakkaillemme.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi14:17

    Hei. Kuulostaa hyvälle. Uutta odottaen. Päivi

    VastaaPoista
  2. Ulrika23:23

    Hienoa, että jaksat koko ajan kiinnostua uusista hoidoista ja aineista. Tulen varmasti kokeilemaan tuota hoitoa, jos sitä alat tekemään.

    Voisiko joku lukija kertoa kokemuksistaan tuon multivitamiini naamion käytössä. Pähkäilen kannattaako se ostaa nyt vai päädynkö hankkimaan jonkun seerumin.

    VastaaPoista