Siirry pääsisältöön

Työtä ja lomaa

Palaan huomenna Rhodoksen reissulta Suomeen ja sitten maanantaina töihin. Lomalla laiskotellessa on aikaa ajatella lomailun merkitystä ja miten loma ja yrittäjyys yhdistetään. Nyt minulla on elämäni pisimpiä lomia, koska olen töistä pois vallan kaksi ja puoliviikkoa.

Aurinkolomat eivät sovi minulle

Olen aiemminkin kertonut, että yleensä yrittäjät lähtevät lomallaan pois kotioloista päästäkseen irti yrityksestään. Näinhän minäkin teen ja nykyisin vielä suuremmalla syyllä, koska samalla pidämme vähän lomaa vanhuksiemme auttamisesta. Päädyimme tänne Rhodokselle, koska päättelimme keväällä matkaa tilatessa, että on kiva päästä aurinkoon ja lämpimään tyypillisen suomalaisen sadekesän jälkeen. Näinhän ei käynytkään ja oma kuumuuskiintiöni on totaalisen täynnä. Hellekesän jälkeen kaksiviikkoa noin kolmenkymmenenviidenasteen kuumuudessa vie kyllä energiat täysin. Tarkoituksemme oli pitää löhöilyloma palmun alla lukiessa, mutta ainoa inhimillinen paikka keskipäivällä on ilmastoitu hotellihuone. Olemme nyt tehneet johtopäätöksen ettei nämä rantalomakohteet ole oikein meitä varten, koska museot ja nähtävyydet merkitsee meille niin paljon. Olemme kyllä koluneet kaikki saaren taidemuseot ja täällä piti olla Kreikan paras modernintaiteenmuseo Ateenan jälkeen. Kovin onnettomalta se kuitenkin vaikutti ja se oli katsottu vartissa. Ihmettelimme myös miten kaikissa näissä taidemuseoissa oli todella kuumaa ja kosteaa. Yleensähän museoissa pidetään tarkkaa huolta tasaisesta lämpötilasta ettei maalaukset mene pilalle. Nyt vaikutti siltä, että ilmastoinnit oli rikki, tai muuten pois käytöstä. Tämä varmaankin kertoo Kreikan valtion taloustilanteesta. Samoin saarella näkyy paljon keskenjääneitä rakennustyömaita, ja autioituneita taloja ja hotelleja. Pikkukaupoissa halutaan käteismaksu eikä mielellään oteta pankkikorttia. Sama ilmiö oli parivuotta sitten Kreetalla. Käteisrahalla pystytään kiertämään verot huomattavasti helpommin. 


Palaan töihin mielelläni

Uskoisin, että aika harva palaa lomalta töihin niin innostuneena kuin minä. Saan lomalla aina niin paljon ideoita hoitolaa varten, että haluan pian toteuttamaan niitä. Tässä mielessäkin lomailu on todella tärkeää, koska muuten ei synny uusia ideoita. On myös tosi kiva uppoutua perusteellisesti keskusteluun mieheni kanssa jota ei oikein ehdi kotona tekemään. Minun pitää myös tunnustaa miten hölmö työnantaja olen. Olen ollut viime päivät sen verran tylsistynyt, että aloin lukemaan hoitolan sähköposteja. Sitten huomasin ettei Mari ollut niihin vastannut ja ajattelin hänellä olevan niin kiire mitä usein sattuukin, kun joutuu olemaan töissä yksin. Ajattelin auttaa häntä ja aloin vastailemaan noihin sähköposteihin kunnes Marilta tuli tekstari, että hänkin on vastannut jo niihin kaikkiin. Jostain syystä minun ipadin sähköpostissa ei noita vastauksia näkynyt. Kyllä minua hävetti, kun menin sekaantumaan Marin työhön. Teki mieli vajota maan rakoon, koska ainahan Mari hoitaa loma-aikanani kaiken eikä minun olisi pitänyt edes mennä lukemaan työsähköposteja. Itse olen moneen kertaan motkottanut miten jotkut yrittäjät eivät anna työntekijöidensä tehdä töitään rauhassa ja puuttuvat lomallaankin kaikkeen. Nyt tein itse saman jutun ja osa asiakkaista sai vastauksia kaksin kappalein. Tämä oli taas hyvä oppi ettei niin pidä tehdä ja onneksi tiedän Marin antavan anteeksi toohottamiseni, vaikka varmaan se on ärsyttänyt häntä. Seuraavaa lomapaikkaa pitää harkita tarkkaan, että paikassa olisi varmasti tarpeeksi nähtävää, kulttuuria ja museoita etten alkaisi säheltämään mitään muuta.

Kommentit

  1. Anonyymi10:56

    Hyvä työnantaja pystyy myöntämään omat virheensä eikä syytä kaikesta jotain muuta. Teillä käydessä saa sen vaikutelman, että olette Marin kanssa hyvissä väleissä. Riitaisuudet nousisi aivan varmasti asiakkaidenkin tietoon, jos niitä olisi. Pelkkä elekieli kertoo ihmisten suhtautumisesta toisiinsa eikä teillä käydessä tule koskaan sellaista fiilistä, että asiakas tuli keskelle raataa. Tämänkin olen kampaajalla kokenut, kun naiset nokittelivat toisilleen eivätkä juurikaan edes huomanneet, että asiakastakin pitää palvella. Sen kokemuksen jälkeen en kyseisen firman ovea enää avannut.

    VastaaPoista
  2. Olen ihan samaa mieltä, että ristiriidat ja vihanpito heijastuisi asiakaspalveluun. Kosmetologin työ tehdään niin lähellä asiakasta, että vihaa puhkuva kasvohieronnan tekijä välittää tunnetilansa asiakkaalle. Työpaikan ihmissuhteet ovat tosi vaikeita varsinkin pienissä parin hengen yrityksissä. Siksi yritämme kumpikin Marin kanssa pitäytyä hyvässä käytöksessä ja arvostaa toinen toisiamme. Tosin kaksikymmentävuotta yhdessä on opettanut meitä niin paljon, että olemme kuin vanha aviopari. Ymmärrämme jo toisen päänasennosta mitä hän ajattelee. Kumpikin tunnemme hyvin toistemme ajatusmaailman ja kaikista tärkeistä asioista olemme samaa mieltä.
    Uskoisin, että meidän samanlainen perhetausta auttaa toistemme ymmärtämistä. Olemme kumpikin maalaistalosta kotoisin ja olemme asuneet lapsuutemme niin, että mummut ja papat, sedät ja tädit ovat olleet samassa pihapiirissä. Emmekä kumpikaan ole mitään hienostelijoita vaan olemme lapsuutemme viettäneet navetassa lantaa luomassa ja vasikoita rapsuttelemassa.


    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...