Viime vuonna näihin aikoihin en vielä tiennyt miten suuria muutoksia tulen hoitolan tilanteessa tekemään. Meille oli todella isoja asioita, kun otimme iS Clinicalin toukokuussa myyntiin ja aloitimme Dermatude-kasvohoidot marraskuussa.
Uusiutuminen virkistää
Meille oli todella suuri kynnys ottaa toinen ihonhoitosarja Dermalogican rinnalle. Olin itse vuosikausia neuvonut, että kaksi hoitosarjaa on liian kallis investointi kahden hengen yritykseen. Vaatii myös tuplasti enemmän työtä hoitaa kahden hoitosarjan logistiikka ja tilaukset ja mitään tarvetta toiselle sarjalle ei ollut tullut pariinkymmeneenvuoteen.
Sitten jo 2016 alkoi näyttämään siltä, että Dermalogican tulevaisuus Unileverin omistuksessa oli epävarma ja myös kosmetologien luottamus Suomen maahantuojaan oli heikoissa kantimissa. Samalla seurasin miten iS Clinical oli ensin valloittanut Amerikan ja monet Euroopan maat ja 2017 alussa moni kollega oli jo siihen tykästynyt. Aloin vakuuttua, että iS Clinical oli kehittänyt jotain mikä alkoi mennä ohitse Dermalogicasta. Samalla, kun seurasin iS Clinicalin voittokulkua Suomessa tutustuin enemmän Dermatudeen joka tulee samalta maahantuojalta kuin iS Clinical. Olimme Marin kanssa niin innostuneita kokeiluistamme iS Clinicalin tuotteilla, että halusimme niitä tarjota myös asiakkaillemme. Lopullinen päätös syntyi nopeasti toukokuussa ja se on osoittautunut erinomaiseksi ratkaisuksi. Heti alkukesästä huomasimme miten tunnettu iS Clinical oli jo Suomessakin ja siitä tuli koko ajan kehuja. Nyt tuntuu siltä, että emme enää edes pärjäisi ilman iS Clinicalin erikoistuotteita joilla voi vaikuttaa sellaisiinkin iho-ongelmiin mihin aiemmin emme pystyneet auttamaan.

Tässä Inkeri tekee Dermatude-kasvohoitoa. |
Dermatude mullisti käsitykset kasvohoidoista
Olin jo heti alkuun todella tyytyväinen A Class Beautyn palveluun ja koulutukseen. Aloimme koko ajan kuulemaan kollegoilta lisää kehuvia tarinoita Dermatude-kasvohoitojen tuloksista. Olimme hyvin ennakkoluuloisia ja minun oli vaikea uskoa miten paljon teknologia oli kehittynyt ihonhoidossa. Kuitenkin se oli pakko uskoa, kun näin tulokset omin silmin omalla ihollani. Vuosikausia olimme jo seuranneet miten Dermatuden metaterapiamenetelmä vakuutti asiakkaita myös Suomessa ja oli selvää, että kasvohoidon vaikutus oli lähentynyt plastiikkakirurgiaa. Lopullisen päätöksen Dermatude-laitteen hankkimisesta tein tosi nopeasti, kun pääsimme itse kokeilemaan hoitoa. Koin, että oli jo moraalisestikin väärin ettemme tarjoa vakioasiakkaillemme tämän tasoista hoitoa, kun kerran tiesimme sen olemassa olosta. Tämäkin päätös on osoittautunut jo heti hyväksi, koska näemme päivittäin ihan uskomattomia tuloksia. Jokainen asiakas on ollut innoissaan jo yhden hoitokerran jälkeen. Tällä hetkellä Dermatude-menetelmä on meillä niin uusi, että työrutiinit on vasta muotoutumassa. Pyrimme pärjäämään yhdellä laitteella ja siksi joudumme tarkasti antamaan ajanvarauksia, että työt menee lomittain. Myös laite ja hoitoaineet hakevat meillä vielä paikkaansa ja kokeilemme missä niiden säilytys on järkevintä, että pystymme parhaiten seuraamaan niiden kulutusta. Dermatude ja iS Clinical on tietysti lisännyt sitä työtä mitä teen sisäänostojen kanssa, mutta on hyvä huomata, että pystyn hallitsemaan tuplaantuneen tuotemäärän pääkopassani ilman suurempia ongelmia. Uusien asioiden oppiminen ja uudet yhteistyökumppanit maahantuonnissa ovat antaneet todella paljon uutta virtaa työelämään.
Hei
VastaaPoistaTähtitarjoussetti houkuttelee kovasti.
Onko tarjouksessa olava Skin Smoothing Cream uusittu versio, joka sisältää Hydra Mesh-teknologiaa?
Kysyisin myös mitä silmänypäryshoitotuotetta suosittelisit rutikuivalle iholle?
t. Marja
Kiitos kysymyksestäsi. Tuo Skin Smoothing Cream ei ole tämä uudistettu voide. Uudempi versio tulee meille lopputalvesta samoihin aikoihin kuin Intensive Moisture Balancen uudistettu tuote. Tämä Skin Smoothing Cream on Dermalogicalla Suomessa eniten myydyin tuote ja se sopii joka tilanteeseen. Kohta alkaa keväiset aurinkopäivät jolloin uv-säteily on pahimmillaan. Kuivaihoisille uv-suojallisten voiteiden alle on hyvä laittaa lisähoitoa ja tuo Skin Smoothing Cream on siihenkin paras. Sekoittamalla siihen Phyto Replenish Oilia niin siitä saa todella hyvän suojan tuulta ja kuivaa sisäilmaa vastaan.
VastaaPoistaSilmänympärille suosittelen iS Clinicalin Youth Eye Complexia (115€) ja siitä meillä on jäljellä vielä muutama tarjouspakkaus jossa on tuon voiteen lisäksi Cleansing Complex 60ml puhdistusgeeli ja matkakoko Active Serum seerumia. Paketin hinta on 110€ eli vitosen vähemmän kuin pelkkä voide. Nämä pakkaukset ei riitä enää kuin muutaman päivän ja tuskin saamme niitä lisää.
Inkeri