torstai 24. tammikuuta 2019

Tuoksuton vai tuoksullinen?

Luen usein mainoksista, että joku markkinoi kauneushoitolaansa tuoksuttomana. Mieleeni herää aina kysymys mitä se tuoksuttomuus siinä kohtaa tarkoittaa? Ymmärrän hyvin, että joillekin asiakkaille tämä on kuoleman vakava asia.

Tuoksuja on monenlaisia

En ole ikinä ajatellut mainostaa yritystäni tuoksuttomana, koska meille se on itsestäänselvyys. Olemme yli kaksikymmentävuotta käyttäneet vain tuoksutonta kosmetiikkaa ja samoin kaikki pesu-ja siivousaineet ovat samaa linjaa. Tietoa kuluttajilla tuoksuttomuudesta on aika vähäisesti. Yleensä ajatellaan ettei tuoksuton voide tuoksu miltään, tai meillä pitäisi olla joku erityinen raikas haju asiakkaan tullessa, kun ei ole tuoksuaineita. Näinhän se ei mene, koska kaikki aineet ja asiat tuoksuu jollekin. Tuoksuton kosmetiikka tarkoittaa sitä ettei siihen ole lisätty tuoksun takia mitään. Tuoksuaineet ovat yksi tyypillisimpiä herkistäjiä iholla, mutta yleensä tuo ärsytys tulee ihoreaktiona eikä päänsärkynä tms. Ymmärrän hyvin miten tuoksuherkkä kärsii yleisötilaisuuksissa esimerkiksi teatterissa jossa jokainen on käyttänyt montaa eri tuoksua. Yleensä hiusten hoitoaineet, hiuslakat ja geelit ovat kaikista voimakkaimpia tuoksultaan. Oikein käytettynä parfyymi on hyvin kevyt tuoksuinen. Pahimmat hajut tulee parfyymeistä joita käytetään vaan juhlassa ja ne ovat monta vuotta vanhoja ja pilaantuneita. Näitä tuoksuja olen itsekin havainnut julkisissa tiloissa. Meillä siis kaikki myytävät ja hoidossa käytetyt tuotteet ovat tuoksuttomia, vaikka emme sitä joka käänteessä mainitse.


Tuoksut tuo mielihyvää

Tuoksut eivät ole pelkästään pahasta vaan niissä on toinenkin puoli. Miellyttävät ja luonnolliset tuoksut tuo mielihyvää. Tuossa Dermalogican Sounds Sleep Cocoon (110€) yövoiteessa sen tuntee oikein hyvin. Siinä on raaka-aineena laventeli-patsuli-santelipuuöljy joka vaikuttaa stressihormoonia hillitsevästi. Sen tuoksu on hyvin kevyt, mutta se tuo kyllä mielihyvää nuuhkiessa voidetta. Vanhuksille on todettu tuoksujen merkitsevän paljon. Ihminen aistii tuoksut loppuun asti ja tunnistaa mistä ne tulevat. Tuntuu pahalta ajatella, että joku on vuosikausia laitoksessa missä haisee vain pissa ja lääkkeet. Nehän on vanhusten hoitopaikkojen ominaistuoksut. Pesuun käytetään halvinta mahdollista lampaanrasvalle haisevaa pesuainetta ja jos joku ehtii voidetta laittaa se on ihan samaa sarjaa. Muistan hyvin, kun eräs asiakkaani aikoinaan puhui, että jos hän demetoituu niin hän on kertonut lapsilleen, että tuokaa hänelle keväällä tuomia ja kieloja. Nehän ovat ihania tuoksuja ja liittyvät voimakkaasti Suomen luontoon ja kevääseen. Tämä rouva on jo poissa, mutta toivottavasti hän sai nauttia tuoksuista loppuun saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti