Nyt alkaa olla se aika vuodesta, kun ihmiset lähtevät Lappiin tai jonnekin muualle harrastamaan talviurheilua. Meillä Hämeenlinnassa ja Janakkalassa on myös sen verran jo lunta, että täälläkin pääsee hiihtämään. Hiihtoharrastus tekee muuten hyvää, mutta iho voi suuttua jo viikon hiihtolomasta.
Lämmönvaihtelut aiheuttaa iho-ongelmia
Hiihtolomareissuissa ihoon kohdistuu monenlaista rasitusta. Päivällä hiihdetään tai lasketellaan tuulessa, pakkasessa ja auringossa ja iltaisin saunotaan. Usein myös näihin yhdistyy iltamenot, raskas ruoka ja viinit. Hoitorutiinit usein katkeaa loman ajaksi ja rasituksista huolimatta ihoa hoidetaan paljon vähemmän kuin kotona. Meille vaalea ihoisille suomalaisille on hyvin tyypillistä couperosa poskipäillä eli laajentuneet hiusverisuonet näkyvät ihon pinnassa ja iho punoittaa herkästi. Lämmönvaihtelut ja hoitamattomuus ovat yleensä syynä couperosaan. Mikään kosmeettinen aine ei suojaa ihoa jäätymiseltä ja se pitää aina muistaa. Kerron tässä miten iho suojataan kaikelta muulta rasitukselta. Hiihtoretkelle lähtiessä olisi hyväksi laittaa meikkiä iholle, koska se on erinomainen suoja tuulta ja pakkasta vastaan. Muistuttaisin myös aurinkosuojavoiteen tarpeesta, koska talven aurinkoiset päivät saavat nopeasti aikaan pigmenttiläiskiä ja ihovaurioita yleensäkin. Nyt Tähtitarjouksena oleva Phyto Replenish Oil NYT 79€ (102€) on erinomainen hoitoseerumi silloin, kun iho tarvitsee suojaa ulkoiselta rasitukselta. Silloin, kun tarvitaan uv-suojaa suosittelen Dermalogican Dynamic Skin Recovery sk 50 (119€) päivävoiteeksi. Toinen vaihtoehto on iS Clinicalin Eclipse sk 50 (42€). Näiden päälle kannattaa laittaa joko Dermalogican Barrier Repair (69€) tai Skin Perfect Primer sk 30 (85€) ja viimeiseksi Youngbloodin mineraalimeikki Natural Mineral Foundation (65€).
Overnight Repair Serum on erinomainen tehotippa yöksi koko talven ajan.
Tehohoitoa myös iltaisin
Yleensä hiihtoretken jälkeen on ihana mennä saunaan ja rentoutua siellä kunnolla. Sauna liottaa iholta pois kaiken ihon oman suojan ja se on entistä arempi ulkoilmalle. Toisaalta saunan jälkeen myös hoitoaineet imeytyvät erittäin hyvin joten tehohoitoa kannattaa tehdä iltaisin. Naamiot ovat parhaita tehohoitoja ja niissä on kaksi vaihtoehtoa. iS Clinicalin Hydra Intensive Cooling Masque (95€) sopii kaikille ihotyypeille kosteuttamaan ja virkistämään ihoa. Se tekee ihanan viileän raikkaan tunteen ja sen voi jättää iholle myös yöksi. Toinen vaihtoehto on Dermalogican Multivitamin Power Recovery Masque (78€) joka sopii myös kaikille ihotyypeille ja se on erinomainen atooppiselle iholle, tai muuten herkästi ärsyyntyvälle iholle. Myös tämän multivitamiininaamion voi jättää yöksi. Erinomainen tehotippa iltaisin on Dermalogican Overnight Repair Oil (107€) ja sen päälle sopii iS Clinicalin Sheald Recovery Balm (79€), tai Dermalogican Super Rich Repair (142€). Myös Barrier Repairia kannattaa laittaa iltaisinsuojaamaan kuivalta sisälämmitykseltä. Huolellisella hoidolla ihokin pysyy kunnossa ja koko ihminen virkistyy hiihtolomalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti