Dermatude-kasvohoito on nyt erittäin suosittu ja olen ollut tosi tyytyväinen, että otin tämän menetelmän meille. Tulokset ovat olleet parempia kuin uskoinkaan ja asiakkaat ovat mielissään. Nyt meillä on kokemusta siitä, että Dermatude-kasvohoito sopii myös hyvin herkälle ja ohuelle iholle.
Dermatude on vanhenevan ihon hoito
Olemme saaneet paljon kyselyjä Dermatude-hoidosta ja myös alle kolmekymppiset ovat olleet siitä kiinnostuneita. Itse en ensisijaisesti suosittelisi sitä alle nelikymppiselle ellei kysymys ole acnearvista tai pigmenttiläiskistä. Dermatude-kasvohoitoa voi tehdä, vaikka teini-ikäiselle, mutta minusta siitä ei ole hyötyä. Hyviä tuloksia nuorille saadaan edullisimmillakin kasvohoidoilla. Sain nyt itsekin Dermatude-hoidon, kun edellisestä kerrasta oli melkein pari kuukautta. Olen kyllä todella ilahtunut tuloksesta. On hyvin vaikea kuvailla miltä iho ja kasvot tuntuu ja näyttää hoidon jälkeen, mutta vaikutus on näkyvä ja tuntuja. Leukaperien roikkuvat löllöt väheni taas ihan silmissä ja iho tuntuukin jotenkin jämäkämmältä. Syvät rypyt kulmakarvojen välissä pehmeni ja samoin silmänympäriltä. En voi kuin kehua ja hämmästellä miten hyvä tulos on Dermatude-hoidon jälkeen. Parhaita tuloksia olen saanut jo reilusti yli viisikymppisille. Silloin, kun iho on jo selvästi veltostunut ja uurteinen yksikin hoitokerta vähentää velttoa löllöä mitä ihokudoksiin kerääntyy. Yleensä se on ihan turvotusta ja aineenvaihduntajätettä joka poistuu, kun nestekierto vilkastuu.
Mari tekee Dermatude-kasvohoitoa.
Dermatude sopii myös herkälle iholle
Kokemusta on nyt kertynyt sen verran, että tiedämme hoidon sopivan myös helposti reagoivalle iholle. Toinen ystävättäreni Marjo (57v.) on erittäin herkkä ja hänen iho reagoi kaikkeen mahdolliseen ja se on myös atooppisen kuiva. Hänenkään iho ei edes juuri punoittanut hoidon jälkeen ja iho selvästi kirkastui ja vahvistui. Myös atooppiseen kuivuuteen Dermatudella saa apua, koska siihenkin löytyy omat tehoampullit. Tällä kokemuksella uskallan suositella hoitoa hyvinkin herkkäihoiselle. Vaihdevuosi-iässä yleensä aineenvaihdunta hidastuu ja kasvoillekin ja silmänympärille kertyy turvotusta hyvin helposti. Tuo turvotus vähenee näkyvästi Dermatude-kasvohoidolla ja sen poistumista lisää iS Clinicalin Youth Serum (30ml 175€) jota voi käyttää kotona tehotippana aamulla ja illalla. Suosittelen, että kaikki yli neljäkymppiset kokeilevat Dermatude-kasvohoitoa. Olen aivan innoissani näistä hyvistä vaikutuksista mitä olemme Dermatudella saaneet aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti