Luin pitkään ja perusteellisesti lokakuussa ilmestyneen Andre Swanströmin kirjan Hakaristin ritarit jossa oli aivan uutta tietoa suomalaisten Waffen-SS joukoista. Minulta meni pitkään sulatellessani miten erilailla historia kirjoitetaan nyt kuin 1968, kun historian professori Mauno Jokipii kirjoitti Panttipataljoonan.
Suomi ja Saksa sotivat yhdessä
Tämä suomalainen Waffen-SS pataljoona on osa Suomen historiaa ja sitä voi tulkita monelta kantilta. Kuitenkin se pitää muistaa, että kukaan meistä ei voi tietää millainen tilanne oli silloin kuin nuo 1400 nuorta miestä lähti Saksaan koulutettavaksi. Kaikki on jälkiviisautta ja johtopäätökset tehdään aivan eri tiedon pohjalta, kun 1941, tai 1945. Sitä totuutta ei voi muuttaa, että Suomi ja Saksa olivat samalla puolella 1941 nimitetään sitten millä nimellä hyvänsä tätä yhteistoimintaa. Suomi oli erittäin saksalaismielinen 1930-luvulla ja yliopisto ja sivistyneistö olivat paljon tekemisissä saksalaisten kanssa ja matkustivat yleisesti Saksassa. Mauno Jokipii kirjoitti ensimmäisen historiallisen selvityksen suomalaisesta Waffen-SS-joukosta vuonna 1968 ja kirjan nimi oli Panttipataljoona. Jokipii oli erittäin arvostettu historijoitsija joka perusti Jyväskylän Yliopiston historiaosaston. Vasta tänä syksynä olen ymmärtänyt, että Jokipii kirjoitti Veljesapu ry:n tilauksesta ja kustantamana Panttipataljoonan. Veljesapu ry on Waffen-SS ryhmän perustama yhdistys. Tottakai Jokipii kirjoitti kirjansa siltä kantilta, kun maksaja haluaa ja vuonna 1968 oli koko Suomen etu ettei suomalaisten osuutta Ukrainan alueella sotimisessa korostettu. Panttipataljoonan mukaan suomalaiset nuoret miehet lähtivät Saksaan pelkästään seikkailun halusta ja jotkut jääkärien pojat kulkivat isiensä jalan jälkiä. Varmaan tuohon porukkaan mahtui näitäkin tapauksia, mutta uusi Andre Swanströmin tutkimus osoittaa, että noin 60% lähtijöistä oli aatteeltaan kansallissosialisteja, tai IKL:läisiä.
Suomalaisten osuus juutalaisten kansanmurhassa
Yksi kiinnostavimmista alueista sotahistoriassa minulle on tämä juutalaisten kansanmurha. Tämä SS-miesten historia on vain satunnaisen kiinnostukseni kohteena, mutta ei holokaustia voi tutkia sekaantumatta SS-miesten toimiin. Tuon Andre Swanströmin tutkimuksen perusteella holokaustia
tutkiva Simon Wiesenthal säätiö otti yhteyttä Suomen presidentti Sauli Niinistöön ja hänen alkuun
laittamaan selvitetään nyt osallistuiko suomalaiset Waffen-SS sotilaat juutalaisten kansanmurhaan ja sotarikoksiin. Tuon Swanströmin kirja Hakaristin ritarit nosti esiin kirjeitä joissa nämä SS-miehet kertoivat sotarikoksista siihen tapaan, että he ovat olleet niissä jopa osallisina, tai niitä nähneet. Mielenkiintoista on myös, että itse pahuuden ruumiillistuma Joseph Mengele oli tuon suomalaispataljoonan lääkärinä noin kahdeksan kuukautta. Mietin onko tällä ollut vaikutusta niihin nuoriin miehiin jotka lukivat itsensä lääkäriksi sodan jälkeen ja yksihän heistä teki pitkän uran Hämeenlinnan Keskussairaalassa. Kuitenkin ei pidä mustamaalata koko suomalaisten ryhmää, koska mitä nuo lähes kielitaidottomat parikymppiset pojat pystyivät tekemään, jos koko muu armeija tekee sotarikoksia. Ilmeisesti heidät olisi ammuttu. Aika oli myös aivan toinen ja tuosta kirjasta ilmenee myös, että moni lähtenyt turhautui täysin Saksan armeijan pikkutarkkaan kuriin ja suomalaisille niin tyypillinen juopottelu nousi ongelmaksi. Suomalaisia myös syrjittiin ja halveksittiin ulkomaalaisina ja osan huonon kielitaidon vuoksi. Tietysti porukassa oli niitäkin jotka halusti hyväksyivät juutalaisvihan ja esimerkiksi parikymmentä upseerikoulutuksen saanutta oli koulutuksessa Dachaun kuolemanleirin alueella. Näiden miesten oli pakko tietää keskitysleirin tapahtumista ja tavata keskitysleirivankeja, koska niin sokea ei kukaan voi olla. Moni näistä Waffen-SS sotilaista sotivat Suomen jatkosodassa vielä pitkän rupeaman niin kuin kaikki suomalaiset miehet. Heitä kaikkia ei pidä syyllistää sodan aikaisista tekemisistä. Mielestäni heidän ihmisyytensä vasta punnittiin sodan jälkeisissä tehtävissä. Jotkut heistä ilmeisesti kannatti natsiaatetta lopun ikäänsä, mutta varmasti suurin osa piti tuota vaihetta yhtenä nuoruuden seikkailuna. Nykyisin Veljesapu ry:n puheenjohtajana on hämeenlinnalainen erään SS-miehen poika ja hänen haastatteluissaan nousee esiin, että monelle tuo Saksan retki oli tapa nähdä maailmaa ja vailla mitään poliittista näkökantaa. Ymmärrän hyvin, että näiden miesten perintöä pitää vaalia, koska he olivat virallisesti Suomen lähettämiä eikä he itsekseen Waffen-SS:ään hakeutuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti