lauantai 19. tammikuuta 2019

Meikkivärit muutoksessa

Olen jo pitkään suunnitellut, että voisin ottaa huulipunia myyntiin muustakin meikkisarjasta kuin Youngblood. Younbloodin huulipuniin tulee harvakseltaan uutuusvärejä ja nyt haluaisin tarjota asiakkaillemme kevääksi jotain uutta.


Ikä vaikuttaa meikkivalintoihin

Tottakai olen aina tiennyt, että eri ikäiset asiakkaat  mieltyvät aivan erilaisiin meikkiväreihin. Sain tästä äskettäin tosi konkreettisen käytännön kokemuksen. Aloin heti vuodenvaihteen jälkeen katselemaan millaisia ammattilaisten meikkisarjoja markkinoilla on tällä hetkellä. Laitoin erääseen hiukan tuttuun maahantuontifirmaan sähköpostia ja sanoin ostavani heidän meikkisarjasta huulipunia ja he voivat itse valita kahdeksan parasta ja kauneita sävyä, että pääsen niitä kokeilemaan. Minulla oli ollut muutama vuosi sitten kokeiltavana muutama näistä huulipunista ja ne sävyt oli kivoja. Saadessani huulipunat meille melkeinpä järkytyin. Kuusi väriä oli tumman liiloja ja voimakkaita syvän punaisia. Kaksi väriä oli ns.nudesävyjä jotka ovat hyvin pliisuja. Ensin ihmettelimme Marin kanssa oliko tässä tullut jokin väärinkäsitys, kun yksikään huulipuna ei ollut meidän myyntituotteeksi sopiva. Sitten tajusin, että huulipunien lähettäjä on parikymppinen ja ne sävyt olivat hänen silmäänsä kauniita. Nythän näkee nuorilla naisilla hyvinkin tummia ja mustaruskeita huulipunia, tai sitten lähes värittömiä nudesävyjä. Sellaiset värit ei viehätä meidän asiakkaita ja ne näyttävät aika kamalilta yli nelikymppisen huulilla.


Huulipunat K30

Tuon sarjan huulipunakokeilut jäi siihen ja otan siitä opikseni. Seuraavalla kerralla muistan antaa ohjeita millaisia värejä tarkoitan ja mitä asiakkaame haluaa. Löysinkin sitten Youngbloodin maahantuojan valikoimasta meikkisarjan nimeltään Joan Collins. Kaikki ikäiseni varmaan tietää kuka Joan Collins on. Hän teki vielä aika iäkkäänä itsensä tunnetuksi muistaakseni tv-sarjassa Dynastia, vai oliko se Dallas? Joka tapauksessa hänen nimellään on tehty meikkisarja ja niitäkin huulipunia ehdin jo viime kesänä kokeilla. Laadultaan ne oli erinomaisia ja huulipunahylsy oli kestävä ja hyvin käytännöllinen. Värisävyt oli hyvin kauniita ja sopivat vanhemmallakin naiselle, mutta silti ne ovat muodikkaita. Niistä meikeistä voisi leikillään sanoa, että ne ovat kiellettyjä alle kolmekymppisiltä:) Hinnaltaan ne olivat suunnilleen samat kuin Youngbloodin eli huulipunat on noin 32€. Jatkan vielä tätä koekäyttöä ja sitten vasta päätän mikä meikkisarja sopii parhaiten meille. Tiedätte nyt kuitenkin odottaa, että uutta on kevääksi tulossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti