Näin keskitalvella alkaa kaikki mahdolliset iho-ongelmat vaivata ja niistä voi syyttää tätä meidän kuivaa sisäilmaa. Tosin joskus voi hiukan nipistää itseäänkin, että onko varmasti pidetty yllä hyvää ihonhoitoa. Ellei iho-ongelmia ennalta ehkäistä alkutalvesta ne nousee näkyviin yleensä tammikuussa.
Silmätipat kuivattaa silmänympärysihoa
Lähes kaikki yli nelikymppiset naiset joutuvat käyttämään silmätippoja kuivasilmäisyyden vuoksi. Joillakin ne ovat lääketippoja ja toisilla pelkkiä kostutustuotteita. Kestovärjäyksiä tehdessäni näen asiakkaalla usein, että silmän pinnalla on ihan harmaa kuiva kalvo. Estrogeenin vähentyminen kuivattaa limakalvoja ja silmät ovat ensimmäiset joista tuntee kuivumisen. Silmätipat ovat hyvin tarpeellisia, mutta niitä käyttäessä pitää silmänympärysihosta huolehtia erityisen hyvin. Silmätipat leviää aina laittaessa ainakin alaluomelle ja muutenkin ohut iho rasittuu, kun tippoja laitetaan moneen kertaan päivässä. Usein myös kutisevia ja kirveleviä silmiä tulee hierottua ja sekin ärsyttää silmäluomia. Jos tämä tilanne kuulostaa tutulta niin jatka lukemista ja saat ohjeita silmänympärysihon hoitoon.
Nämä tuotteet tepsii
Silloin, kun silmänympärysiho on ohut ja kuiva kannattaa aina silmämeikki poistaa erillisellä silmämeikin poistoaineella. Dermalogican geelimäinen Soothing Eye Make-up Remover (46€) on kaikkien aikojen paras silmämeikin poistoaine. Harmillista vaan, että aika harva käyttää sitä, koska ainakin meillä se on Dermalogican vähiten myyty tuote. Ehkä emme ole tarpeeksi neuvoneet asiakkaille miten hyvä tuote tämä Soothing Eye Make-up Remover on. Tämä täyteläinen geeli kosteuttaa ja hoitaa silmänympärysihoa ja se tuntuu ihanan viileältä ja rauhoittavalta. Kyse ei ole pelkästä silmämeikin poistoaineesta vaan samalla sen geelimäisestä koostumuksesta imeytyy ihoon kosteuttavia aineita. Suosittelen näin talvella, että kaikki silmätippoja käyttävät satsaavat tähän Soothing Eye Make-up Removeriin. Se on pieni vaiva ja edullinen tuote, mutta teho on suuri.
Ohuelle ärtyneelle silmäluomelle parhaat päivittäiset hoitotuotteet tulevat iS Clinicalilta. Suosittelen, että silmänympärille taputellaan ensin C Eye Serum Advance (69€) ja sen päälle Youth Eye Complex (115€). Tämä seerumi imeytyy syvenpään kudokseen ja parantaa aineenvaihduttaa ja verenkiertoa ja se vaikutus taas vähentää turvotusta ja silmänympäryksen tummuutta. C Eye Serum Advance hidastaa myös ihon vanhenemisprosessia. Seerumin päälle laitetaan voidemainen Youth Eye Serum mistä on tullut varsinainen kulttituote. Luen mistä tahansa mediasta silmänympäryksistä niin Youth Eye Complex mainitaan aina. Se vahvistaa ohutta ja helposti ärtyvää, tai hilseilevää silmäluomea ja kuivuudesta johtuva punoitus ja kutina vähenee.
Näiden päivittäin käytettävien tuotteiden rinnalle suosittelen Stress Positive Eye Lift (89€) silmänympärysnaamion. Tämä naamio pitäisi olla käytössä kaikilla silmätippojen käyttäjillä ja atoopikoilla. Sen ihanan viilentävä ja rauhoittava koostumus poistaa turvotusta ja kosteuttaa ihoa parantaen sen omaa suojakalvoa. Suosittelen Stress Positive Eye Lift naamiota joka kolmas ilta ja sen voi jättää yöksi vaikuttamaan. Silloin, kun aamuturvotus harmittaa voi tätä naamiota käyttää aamuisin ja vaikutusaika on 5-7 minuuttia. Stress Positive Eye Lift tuubin kärki on kiva pallukka millä voi tehdä hierontaa silmänympärille ja lisätä näin sen turvotusta poistavaa vaikutusta. Myös Bt-Sonic ultraäänilaiteen käyttö parantaa silmänympärysihon toimintaa ja poistaa turvotusta. Bt-Sonicilla voidaan käsitellä koko alaluomi, mutta yläluomen silmämunan kohtaa vältetään
Bt-Sonic ultraäänilaite parantaa myös silmänympäryksen
aineenvaihdutaa ja verenkiertoa
Täytyy hehkuttaa, että tuon dermalocigan silmänympärys naamio on pelastus atoopikon silmänympäryksille...omani on pysyneet ehjinä koko syksyn ja alkutalven ja täällä tropiikissakin sitä käytän iltaisin ja ei kutinaa🏖
VastaaPoistaSehän onkin kiva kuulla. Samaa palautetta olen saanut muiltakin kenellä silmäluomet ovat ongelmalliset. Stress Positive Eye Lift viilentää kivasti rohtuneita ja kutisevia silmäluomia ja monen mielestä kutinan poistaminen on sen paras vaikutus.
VastaaPoistaMeillä on vielä myynnissä muutama pikkupakkaus tästä silmänympärysnaamiosta. Se on matkakoko josta saa noin kymmenisen naamiota ja hinta on kympin. Se on juuri sopiva matkalle mukaan.
Inkeri