perjantai 10. toukokuuta 2019

Vanhuus on raadollista

Kirjoitan taas vanhempieni elämästä ja meidän kokemuksista vanhusten hoidosta. Tämä kirjoitukseni on yksipuolinen näkemys, koska en nyt jaksa kokea myötätuntoa vanhuspalvelujen työntekijöille. En olisi ikinä uskonut minkälaisia asioita joutuu kohtaamaan, kun yrittää saada vanhemmilleen hyvän elämän loppuvuosiksi.

Raha puhuu

Kerroinkin muutama viikko sitten, että äitini (78v.) omaishoitajuus lopetettiin aivan yhtä äkkiä. Äitini oli 2016-2018 isäni (82v.)omaishoitaja ja isältäni on amputoitu jalat ja hänellä on keskivaikea muistisairaus. Huhtikuussa äitini ihmetteli, kun hän ei enää saa omaishoidon tukea ja luulin kyseessä olevan inhimillisen erehdyksen ja soitin asiasta ikäihmisten palvelukeskukseen. Sieltä selvisi, että vanhempieni luona oli käynyt marraskuussa joku hoitohenkilökunnasta ja tunnin haastattelun perusteella arvioinut ettei isäni tarvitse enää apua. Sen seurauksena omaishoitajuus oli peruttu, mutta äitini ei ollut sitä marraskuussa ymmärtänyt. Tilanne oli täysin absurdi, kun monisairas vanhus muka paranikin täysin. Päätöksestä ei enää voinut valittaa, kun oli kulunut useita kuukausia ja omaishoitajuuden hakuprosessi aloitettiin alusta. Nyt käymme läpi tätä monivaiheista prosessia jossa täytellään papereita ja tehdään haastatteluja. Alkuviikosta olin paikalla, kun vanhempieni luona tehtiin kartoituskäynti. Ensimmäisessä viidessä minuutissa minulle selvisi, että oli jo etukäteen päätetty ettei omaishoitajuutta myönnetä. Eihän he voi myöntää tehneensä virheratkaisuja. Virallista hylkäystä emme ole vielä saaneet ja sen jälkeen olen päättänyt valittaa asiasta. Kartoitusta tehnyt henkilö oli hyvin mukava ja pahoitteli, kun rahaa on niin vähän. Mielestäni kyse ei ole isäni hoidon tarpeesta vaan siitä, että kunnalla ei ole rahaa ja säästöjä pitää tehdä. 
Kultsu on aina hyväntuulinen omaishoitaja. Masennuspäivänäkin
karvaturrit tuottavat suurta iloa.



Nöyryyttävää tenttaamista

Tuo isäni avun tarpeen kartoitus oli niin nöyryyttävää tenttaamista, että sydäntäni kirveli vanhempieni puolesta. Isäni taitoja ja persoonaa revittiin auki perusteellisesti. Kahden tunnin ajan hän yritti parhaansa mukaan selviytyä kysymyksistä. Isäni oli ihan itkuinen, kun hänelle tivattiin mitä hän osaa ja pystyy ja mitä ei. Kuka hyvänsä masentuisi, jos pitäisi pari tuntia kestää sitä, että osoitetaan ettei sinulla ole enää mitään taitoja jäljellä. Nyt mietin, että onko tämä ainoa tapa selvittää
vanhusten kotioloja. Olisi paljon armollisempaa, jos asiat olisi kysytty minulta ja äidiltäni ilman isäni läsnäoloa. Minulla ei ollut sydäntä luetella päin kasvoja kaikkia niitä elämän perustaitoja mitä hän ei enää pysty tekemään ja mitä hän kuitenkin väittää osaavansa. Miksi vanhuksen pitää sietää niin raadollista kohtelua jota ei kukaan nuorempikaan kestäisi. Haastattelussa ilmeni ettei ole oikeastaan väliä, että isäni tarvitsee apua kaikissa päivän toimissa, kun hän osaa pukeutua aamuisin lähes itsenäisesti. Äitini sai myös hyvän neuvon pesupäivään. Isältäni on kevään aikana suihkutuksen jälkeen mennyt muutaman kerran jaloista voima täysin pois. Me emme ole olleet kotona ja äitini on hoitanut tilanteen yksin. Äitini on vetänyt pyyhkeen avulla lattiaa pitkin isäni pesuhuoneesta pois ja 
sänkyyn. Kerroin tästä ja saimme neuvon, että isääni ei tarvitse heti yrittää siirtää vaan pitää laittaa tyyny pään alle ja joku peitto päälle ja odotella, kun voima palautuu. Eiköhän se ole jo heitteille jättämistä, että vanha jalaton mies jätettäisiin märälle, kovalle pesuhuoneen lattialle makoileen. Johan täysin märkä mies saa keuhkokuumeen moisesta kohtelusta. 
Nämä on tunnelmani tällä kertaa. Tarina tulee varmaan jatkumaan. Ihmettelen miten olen pystynyt
toimimaan yrittäjänä vuosikymmenet, kun en tässä vanhusten hoidon viidakossa pärjää ollenkaan. En osaa kysyä oikeita asioita enkä etsiä tietoa tarpeeksi. Ihmettelen miten ne vanhukset pärjää joilla ei ole ketään nuorempaa apuna. Toivottavasti nämä kokemukseni antaa joillekin hiukan vertaistukea. Kirjoitan näistä siksi, että epäkohdat eivät unohdu vaan meidän yhteiskunnan pitää pystyä muuttamaan vanhusten elämä nykyistä paremmaksi.

3 kommenttia:

  1. Kyllä sydäntä puristaa, kun lukee tätä. Aivan järkyttävää. Miksi tätä omaishoidon tukea on edes tarvinnut arvioida välillä, muistisairaus ei parane, amputoidut jalat eivät kasva takaisin eikä isäsi nuorene. Onhan se omaishoidon tuki varmasti pienempi menoerä kaupungille kuin laitospaikka. Mutta ei, järkeä ei voida käyttää. Jos tässä jotain pitäisi ikäihmisten palvelukeskuksen kartoittaa, niin äitisi jaksamista, ja miettiä hänen tukemistaan tuossa iässä omaishoitajana. Mutta mitäs, otetaan rahat pois ja käydään nöyryttämässä molempia. Eikö työntekijöillä siellä ole mitään sananvaltaa mihinkään?

    VastaaPoista
  2. Olet ihan oikeassa siinä, että äitini jaksamisesta pitäisi olla huolissaan. Ellei omaishoitajahakemus mene läpi hän ei saa vapaapäiviä eikä muuta apuakaan. Ja hän tekee saman työn joka tapauksessa kuin tähänkin asti. Tosin hän ei ole näitä vapaapäiviä käyttänyt, mutta nyt pitäisi käyttää, jos mahdollisuus olisi, koska hän on niin uupunut.
    Tämä päätös aiheutti äidilleni syvää mielipahaa, koska hän kokee ettei hänen työnsä kelvannut kunnalle. Ihmettelen myös miten kalliiksi tulee rampata meillä tekemässä näitä arviointeja, kun saman rahan voisi käyttää oikeaan hoitamiseen.
    En olisi ikinä uskonut millaiseen myllytykseen vanhusten asioissa joudun. Mikään palvelu ei pelaa automaattisesti vaan kaikesta pitää taistella. Ellei itse huomaa vaatia niin kukaan ei niistä kerro.
    Ihmettelin myös kovasti keskustelun aloitusta, kun työntekijä tuli meille kartoitusta tekemään. Ensimmäiseksi hän kysyi vanhemmiltani ovatko he katsoneet netistä mitä ehtoja omaishoitajuudessa on. Mites kahdeksankymppiset katsoo mitään netistä ja minäkään en ollut hoksannut sitä tehdä. Sitten hän alkoi katsomaan kansiostaan oliko hänellä mukana paperiversiota siitä ja kaivelun jälkeen hän löysi paperin, mutta vuodelta 2014. Ihmettelen kyllä ovatko kaikki heidän asiakkaansa vuoden 2014 jälkeen
    katsoneet kaiken netistä. Seuraavaksi hän selitti tekevänäsä RAI arviota ja näitä ihmeellisiä kirjainyhdistelmiä käytettiin koko parituntisen keskustelun ajan. Jos meillä Mari käyttäytyisi asiakkaita kohtaan näin niin kävisimme kyllä pitkän keskustelun miten ihmistä pitää kohdella. Tulee ihan sääli näitä työntekijöitä, jos he eivät saa mitään koulutusta miten ihminen kohdataan ja miten palveluista olisi parasta kertoa.
    No, tässä tuli nyt pitkä valitusvirsi, mutta eiköhän asiat järjesty.
    Hyvää äitienpäivää!

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Nyt, kun suurin mielipaha on purettu niin jaksan taas olla ymmärtäväinen vanhusten hoitohenkilökunnallekin. Ei ole helppoa käydä ihmisten kotona ja yrittää selvittää mikä hoidon tarve kokonaisuudessa on. Kaikki tietää, että hoitajien palkat ovat järkyttävän pieniä verrattuna työn henkiseen ja fyysiseen kuormittavuuteen. Nuoremmat siirtyvät muihin ammatteihin heti, kun mahdollisuus löytyy.
    Nyt aloittavan hallituksen pitäisi kehittää pikaisesti vanhusten hoitoon joku kestävä ratkaisu, tai muuten tulee katastrofi. Suuret ikäluokat ovat nyt puolessa välissä kahdeksaakymppiä ja heidän avun tarve kasvaa koko ajan. Joka paikassa hoitohenkilökunta väsyy ja tulee pitkiä sairauslomia ja kierre vaan pahenee. Kuulen omilta asiakkailtani tätä päivittäin. Kuulen kertomuksia itse potilailta, vanhusten omaisilta ja sitten hoitohenkilökunnalta kotisairaanhoidosta lääkäreihin. Kukaan hoitohenkilökunnasta ei ole tyytyväinen työhönsä ja kaikilla on koko ajan liikaa työtä. Ne ovat kaikista kovimmilla jotka käyvät vanhusten luona, koska käyntiaika on ihan mitätön. Eihän vartissa kerkiä tekemään yhtään mitään.
    Nyt jo tehdään paljon vapaaehtoistyötä vanhusten hyväksi, mutta sen määrä pitäisi monin kertaistua. Varmaan jo ihan seurusteleminen riittäisi eikä siihen tarvita mitään erityisosaamista.

    Inkeri

    VastaaPoista