Luin koko viime viikon Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen kirjaa Luiden tie. Se oli todella järkyttävä, mutta mielenkiintoinen tutkimus Neuvostoliiton vankileireistä eli gulagista. Kirjoittajat kiersivät Venäjän vanhat leiripaikat, hautausmaat ja muistomerkit. He liikkuivat pääasiassa junalla ja tuon rautatien nimi on Luiden tie, koska sekin on tehty vankityövoimalla.
Siperia opettaa
Jo tsaarin aikana oli Siperiaa käytetty karkoituspaikkana, jos joku liian suuriäänisesti esitti eriäviä mielipiteitä. Stalin itsekin oli tsaarin aikana vankina Siperiassa, mutta se ei estänyt häntä vangitsemasta miljoonia muita ihmisiä vallassa ollessaan. Varmaa lukua ei ole tästä ihmisjoukosta joka kärsi tämän epäinhimillisen kohtalon. Tietokirjoissa yleensä kerrotaan kahdestakymmenestämiljoonasta vangitusta. Stalinin vainot ovat tuttuja lähes kaikille ja pahin kausi siinä oli 1936-1938. Kuitenkin järjestelmä eli omaa elämäänsä koko Neuvostoliiton ajan ja ensimmäiset vangit tuomittiin jo 1920-luvulla ja viimeiset juuri ennen Neuvostoliiton kaatumista 1989. Pahin vuosi oli juuri ennen Stalinin kuolemaa 1950 jolloin leireillä oli yhteensä kaksi miljoonaa vankia ja naisia heistä oli 10-15%. Kuolleisuus leireillä oli valtava. Ruoka oli huonoa ja sitä oli ihan liian vähän, työ oli liian raskasta eikä siihen ollut mitään välineitä. Uuteen leiripaikkaan ensimmäiset vangit saivat rakentaa aivan kaikki ja mitään asumusta ei edes ollut Siperian talvea vastaan. Työn teolle pakkasraja oli -55 astetta, jos lämpötila laski sen alle harkittiin töiden keskeyttämistä. Vankityövoimalla rakennettiin kaikki Siperian kaupungit, teollisuus, kaivokset ja rautatiet. Ilman vankeja niitä tuskin olisi saatu aikaan, koska kukaan ei vapaaehtoisesti mennyt niihin oloihin.
Kuka tahansa voitiin vangita
Varmaan herää kysymys ketä nämä vangit olivat ja mitä he tekivät joutuessaan vankilaan. Hyvin suuri osa ei ollut tehnyt yhtään mitään. Neuvostoliiton laissa oli pykälä numero 58 jonka varjolla kuka tahansa saatettiin vangita. Neuvostoliiton alkutaipaleella 1920-30-luvulla vangittiin aatelistoa, valkoisten puolella taistelleita, kulakeja eli talonpoikia, vähemistökansoja esimerkiksi Krimin tataarit ja älymystöhän on joka diktatuurissa varmasti tulilinjalla. Esimerkiksi suomalaiset jotka lähtivät Neuvostoliittoon rakentamaan työläisten paratiisia joutuivat Stalinin vainoissa tapetuksi ja samoin
monet muut kansan ryhmät. Vangittuja kidutettiin, että he tunnustivat tekonsa ja vielä nimesivät muitakin kansanvihollisia. Yleinen syy leireille joutumiseen oli kansanvihollinen toiminta ja yleensärangaistus oli neljännes eli kaksikymmentäviisivuotta. Tämä tuomio oli siitä ilkeä, että kun 25-vuotta tuli täyteen saatettiin antaa vielä lisärangaistus esimerkiksi kymmenen vuotta. Yleensä näin lyhyt rangaistus kuin kymmenen vuotta kertoi siitä, että henkilö oli täysin syytön, mutta neuvostoliittolaiset puoluevirkailijat eivät voineet erehtyä ja joku rangaistus oli pakko antaa. Yleensä vangeilla ei ollut
edes kirjeenvaihto oikeutta ja heidän perheensä eivät saaneet koskaan tietää mihin he katosivat. Toisen maailmansodan aikana sotavankina olleet joutuivat heti kotiin palattuaan vankilaan. Jo sodan aikana vangiksi joutuneiden perheet vangittiin ja vietiin leireille. Näin Stalin teki oman poikansakin vaimolle ja lapsille. Yleensä vallalla on käsitys, että vankileirit olivat Stalinin järjestelmää, mutta se ei pidä paikkaansa. Kaikki Neuvostoliiton johtajat määräsivät toisin ajattelijat vangittaviksi. Hiukan myöhempinä aikoina 1960-70-luvuilla keksittiin pistää toisinajattelijat mielisairaaloihin. Ehkä siinä oli jotain logiikkaa, kun puoluevirkailijat olivat niin aivopestyjä, että heidän mielestään ainoastaan hullu ei ymmärrä kommunistisen järjestelmän hienoutta. Mielisairaala oli vaarallinen paikka terveille, koska heidät pumpattiin täyteen lääkkeitä ja heidän mielensä hajosi tyystin. Tuossa Luiden tie kirjassa kerrottiin venäläisestä joka oli ollut Aushwitzin keskitysleirillä sodan aikana ja sen jälkeen Neuvostoliiton gulagissa ja hänen mielestään Neuvostoliiton vankileirit oli paljon pahempia kuin Saksan keskitysleirit. Saksassa keskitysleirit oli käytössä viitisentoistavuotta, mutta Neuvostoliitossa ne olivat arkipäivää lähes kahdeksankymmentävuotta. Ja voihan olla, että vankileirit ovat käytössä nykyäänkin Venäjällä.
monet muut kansan ryhmät. Vangittuja kidutettiin, että he tunnustivat tekonsa ja vielä nimesivät muitakin kansanvihollisia. Yleinen syy leireille joutumiseen oli kansanvihollinen toiminta ja yleensärangaistus oli neljännes eli kaksikymmentäviisivuotta. Tämä tuomio oli siitä ilkeä, että kun 25-vuotta tuli täyteen saatettiin antaa vielä lisärangaistus esimerkiksi kymmenen vuotta. Yleensä näin lyhyt rangaistus kuin kymmenen vuotta kertoi siitä, että henkilö oli täysin syytön, mutta neuvostoliittolaiset puoluevirkailijat eivät voineet erehtyä ja joku rangaistus oli pakko antaa. Yleensä vangeilla ei ollut
edes kirjeenvaihto oikeutta ja heidän perheensä eivät saaneet koskaan tietää mihin he katosivat. Toisen maailmansodan aikana sotavankina olleet joutuivat heti kotiin palattuaan vankilaan. Jo sodan aikana vangiksi joutuneiden perheet vangittiin ja vietiin leireille. Näin Stalin teki oman poikansakin vaimolle ja lapsille. Yleensä vallalla on käsitys, että vankileirit olivat Stalinin järjestelmää, mutta se ei pidä paikkaansa. Kaikki Neuvostoliiton johtajat määräsivät toisin ajattelijat vangittaviksi. Hiukan myöhempinä aikoina 1960-70-luvuilla keksittiin pistää toisinajattelijat mielisairaaloihin. Ehkä siinä oli jotain logiikkaa, kun puoluevirkailijat olivat niin aivopestyjä, että heidän mielestään ainoastaan hullu ei ymmärrä kommunistisen järjestelmän hienoutta. Mielisairaala oli vaarallinen paikka terveille, koska heidät pumpattiin täyteen lääkkeitä ja heidän mielensä hajosi tyystin. Tuossa Luiden tie kirjassa kerrottiin venäläisestä joka oli ollut Aushwitzin keskitysleirillä sodan aikana ja sen jälkeen Neuvostoliiton gulagissa ja hänen mielestään Neuvostoliiton vankileirit oli paljon pahempia kuin Saksan keskitysleirit. Saksassa keskitysleirit oli käytössä viitisentoistavuotta, mutta Neuvostoliitossa ne olivat arkipäivää lähes kahdeksankymmentävuotta. Ja voihan olla, että vankileirit ovat käytössä nykyäänkin Venäjällä.
Kuvassa on Euroopan suurin synagoga Budapestissä. Synagogassa oli
myös museo jossa oli kuvakertomus juutalaisten elämästä keskitysleirillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti