keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Älä mene järviveteen uimaan heti kasvohoidon jälkeen

Katsoin taas tämän blogin tilastoja ja sieltä näin monen hakeneen ohjeita mitä saa kasvohoidon jälkeen tehdä ja mitä ei. Saunominen pari tuntia kasvohoidon jälkeen ei ole todellakaan järkevää. Hikoilun ja suihkuttamisen myötä osa tärkeistä vaikutusaineista menee likakaivoon.

Järvivedessä on pöpöjä

Minua on alkanut hirvittämään, että joku asiakkaamme saa ihotulehduksen mennessään uimaan heti kasvohoidon jälkeen. Näin ei ole vielä koskaan käynyt, mutta siihen on suuri mahdollisuus. Toivon todella vakavasti, että ette menisi uimaan heti kasvohoidon jälkeen. Joka kesä näin mätäkuun aikaan kuulen asiakkailta miten heillä, tai heidän perheenjäsenillä on jokin ihottuma järvivedestä tai joku pikku nirhama tulehtuu pahasti uimisen takia. Nyt uutisissa kerrotaan taas sinilevästä ja muista järvien bakteerikasvustoista. Muutama tuttu asiakas on kertonut märkäruvesta jollain perheen jäsenellä ja sitä pidetään järvivedestä tulleena.  Luotan kyllä siihen, että Suomessa järvivedet ovat pääsääntöisesti puhtaita. Toisaalta ei tarvita kuin hiukan huonoa tuuria, kun joku pöpö aiheuttaa ihottumaa kasvoihin. Ihonpuhdistuksessa puristetaan finnejä ja mustapäitä mekaanisesti ja niistä saattaa tirahtaa verta. Miiliumeja poistaessa tehdään steriilillä neulalla pikku reikä ihoon mistä talipallo pulahtaa ulos ja siinäkin on reitti vereslihaan saakka. Puhumattakaan tietysti siitä puhdistamisesta mitä ihmiset itse tekevät jolloin iho saattaa mennä oikein syvältäkin rikki. Meillä desinfioidaan hyvin iho ihonpuhdistuksen jälkeen, mutta bakteerireitti on olemassa noin 12 tuntia. Dermatude-hoidossa tehdään mikrokanavointia joka ei mene vereslihaan asti, mutta mikrokanavia pitkin saadaan hoitotuotteet imeytymään syvemmälle kuin muuten. Olisi tosi ikävä sattuma, jos ihoon  menisikin joku tulehdusta aiheuttava pöpö. Voi olla, että tämä on hätävarjelun liioittelua, mutta 
neuvon välttämään uimista heti kasvohoidon jälkeen. 

Dermalogican Stress Positive Eye Lift (58€) rauhoittaa kutisevaa
ihottumaa silmäluomilla ja vähentää turvotusta ja punoitusta.


Hoitoaineita ei kannata heti pestä pois

Tunnen aina lievää harmitusta, kun asiakas kertoo menevänsä saunaan kasvohoidon jälkeen. Siitä ei ole mitää vaaraa, mutta siinähän huuhdotaan pois varmaankin puolet kasvohoidon vaikutusaineista. Voisin sanoa, että Dermatude-kasvohoidon jälkeen saunominen tuottaa tappiota asiakkaalle ainakin 85€. Yksi hoitokerta maksaa 170€ ja jos siitä menee puolet hukkaan niin summa on tuo 85€. Yritän aina kertoa tästä, mutta joillekin määrätty saunapäivä on niin tärkeä ettei sitä voi jättää väliin. Kaikkien hoitoaineiden imeytyminen kestää noin 12-24 tuntia ja ihon oman suojakerroksen palautuminen kasvohoidon jälkeen noin 6-12 tuntia. Kasvohoidon jälkeen ihon omat tulehduksia torjuvat mekanismit ovat pois ja siksi alttius tuolle järvivedellekin on suurempi. Tuo suojakerros palautuu yleensä noin kuudessa tunnissa. Laitan aina mielelläni meikin kasvohoidon jälkeen, jos asiakas niin haluaa. Sitä en oikein ymmärrä, jos asiakas lähtee meiltä kello 20 ja ei kehtaa hakea autoaan Goodmanista ilman kunnon meikkiä. Yritän aina sanoa ettei olisi hyväksi pestä kasvoja kuuteen tuntiin kasvohoidon jälkeen. Sehän menisi kello kahteen aamuyöllä ennen kuin kahdeksalta illalla tehty meikki voitaisiin pestä pois, mutta tämä sopii asiakkaille. Minähän en voi mitään miten aikuinen ihminen toimii itsensä kanssa. Keksin nyt, että seuraavaksi perustelen asioita tuolla rahan menetyksellä, jos se hiukan pistäisi ajattelemaan asiaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti