Siirry pääsisältöön

Rypyt suoriksi ja löllöt pois

Lähempänä kuuttakymppiä alkaa jokainen huomaamaan maan vetovoiman ja kasvon piirteet alkaa valua alaspäin. Ihon pinta kerros jää tavallaan liian löysäksi ja vetäytyy kurttuihin. Yleensä leukaperät alkavat pullottamaan velttona.

Tehokas hoito hidastaa vanhenemista

Ihon hoitaminen 45-55-vuotiaana on todella tärkeää, koska silloin voidaan vielä ennalta ehkäistä veltostumista. Nyt tekemämme Dermatude-kasvohoito (170€) on tehokkain ihon kiinteyttäjä mitä turvallisesti voi tehdä. Suosittelen neljän kerran sarjaa joka vuosi ja ylläpito hoitona Nanoliftiä ja Dermatudea joka kuukausi vuoron perään. Ennalta ehkäisevä hoito on joskus asiakkaille turhauttavaa, koska ennalta ehkäisevää vaikutusta on vaikea huomata. Itse tiedän kokemuksesta miten paljon sillä on merkitystä. Olen jo ehtinyt hoitamaan lukemattomia asiakkaita nelikymppisestä vanhuuteen ja jopa hautaan asti. Säännöllisen ennalta ehkäisevän hoidon vaikutus näkyy yli seitsemänkymppisenä ja silloin he näyttävät vähintään 10-15-vuotta nuoremmilta kuin muut saman ikäiset. Paras kiitos tästä oli, kun 87-vuotias asiakkaani osti eläkeläislippua linja-autoon ja hän joutui näyttämään henkilöpaperit onko hän jo ylittänyt 65-vuotta. Heidän ollessa viisikymppisiä ei ollut vielä Dermatudea ja tehokasta kosmetiikkaa joten mahdollisuudet ovat nyt monta kertaa parempia.
Käytä aina aurinkosuojaa päivisin. Dermalogican Sheer Tint sk 20 (48€) antaa
kauniin värin iholle ja kosteuttaa hyvin. 



Tehohoitoa kotikäyttöön

Kotihoidollakin on todella suuri merkitys ja toivoisin, että kaikki yli nelikymppiset ostaisivat ammattisarjojen kosmetiikkaa joissa on monin kertainen teho muihin verrattuna. Koen ihmisten rahojen menevän hukkaan, koska samalla hinnalla on saatavilla vielä paljon parempia kotihoitotuotteita. Kaikista kiinteyttävän hoito vaikutuksen saa kahdella iS Clinicalin tuotteella joita voi käyttää aamulla ja illalla. Nyt Tähtitarjouksena oleva SUPER SERUM (109€ NYT 89€) on tehotippana erinomaisen kiinteyttävä ja sen päälle laitetaan FIRMING COMPLEX (170€) jota käytetään voiteen tavoin. Tämä yhdistelmä antaa napakkuutta lisää ja tasoittaa ryppyjä. Yhdistelmä on todella tehokas ja varsinkin Firming Complex voi tuntua kihelmöivän kutisevalta, mutta se menee yleensä vartissa ohitse. Viikon käytön jälkeen kihelmöintiä ei enää tunnu. Tässä yhdistelmässä ei juurikaan ole kosteutta ja nämä ei ole talvella sopivia tuotteita ilman hyvää kosteusvoidetta. Uv-suojallinen päivävoide on erittäin tärkeä, koska vähäinenkin säteily tuhoaa enemmän kuin kotihoidolla saadaan aikaiseksi. Uv-suoja voi olla meikissäkin kuten Dermalogican SHEER TINT sk 20 (48€) tai SKIN PERFECT PRIMER sk 30 (48€). Kannattaa kokeilla. Yhdessä käytettynä ne riittävät 6-8 viikkoa eli kesän loppuun asti. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...