keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Aurinko polttaa vielä loppukesälläkin

Yleensä ihmiset osaavat varautua auringon polttavaan vaikutukseen kevään ensimmäisinä aurinkopäivinä. Iho tarvitsee suojaa koko kesän ajan ja jo ruskettunut iho tarvitsee tehokasta hoitoa sekä hoitolassa, että kotona.


Rusketus on merkki ihon vaurioitumisesta

Itselleni on ollut aina itsestään selvyys pysyä poissa suorasta auringon valosta. Tietysti se on ollut minulle helppoa, koska harrastuksiini ei kuulu mitkään ulkoliikuntalajit ja voin aivan mainosti istua lukemassa tiiviin varjon alla. Mieleeni on niin iskostunut, että rusketus on merkki ihon vaurioitumisesta etten missään tapauksessa halua rusketusta itselleni. Minun olisi pitänyt syntyä 1800-luvulla jolloin kaikki aateliston naiset pyrkivät suojautumaan auringolta täysin. Heillähän oli myös aina käsineet, koska käden selät ovat alttiina auringolle ja monella on niissä pigmenttiläiskiä ja ikääntymisen myötä soluvaurioita. Uv-säteily ei aiheuta syöpää kuin pienelle osalle ihmisiä, mutta kaikkien ihoa se vanhentaa ja rypistää. Hankalinta on jos iho palaa pahasti ja siitä yleensä jää kasvoihin jäljet koko loppukesäksi. Moni luottaa siihen, että iho on näin keskikesällä saanut niin paljon aurinkoa ettei se pala enää. Aurinko on niin paljon voimallisempaa nykyisin ettei vähäinen suoja auta mitään. Parin viikon aikana olen jutellut asiakkaiden kanssa jotka ovat veden äärellä polttaneet kasvonsa ja olkapäät pahasti. Veneillessä iho ärsyyntyy myös ahavoitumisesta jonka aiheuttaa kova tuuli ja vesipärskeet. 

Näin hoidat palanutta ihoa

Yleensähän vasta illalla ja sisällä ollessa alkaa huomaamaan, että iho onkin palanut. Tässä vaiheessa paras apu tulee iS Clinicalin HYDRA INTENSIVE COOLING MASQUESTA (95€) joka viilentää ja rauhoittaa ihoa. Naamion voisi antaa vaikuttaa koko illan ja yön ja lisätä välillä kerrosta, kun se alkaa imeytymään. Tuo viileys hidastaa palovamman etenemistä ihosolukossa ja suuri määrä kosteutta vahvistaa tervettä ihon osaa. Mikään hoito ei korjaa ihoa jälkikäteen ihosyöpää aiheuttavilta vaurioilta, mutta auringon aiheuttamaa vanhenemista voidaan hidastaa antioksidanttisilla hoitoaineilla. Palanut iho vaatii todella paljon kosteutta ja siihen auttaa esimerkiksi iS Clinicalin HYDRA COOL SERUM (65€) joka on täyteläisempi geeli kuin Dermalogican SKIN HYDRATING BOOSTER (69€). Yleensä vaurioitunut iho alkaa irtoamaan hilseilynä joka voi kestää 2-3 viikkoa. Muutaman päivän päästä palamisesta voi ihoa kuoria miedolla kuorinta-aineella, vaikka DAILY MICROFOLIANTILLA (51€). Kuorinnan jälkeen kannattaa yöksi laittaa paksu kerros naamiota. Suosittelen vuorotellen tätä iS Clinicalin naamiota ja Dermalogican MULTIVITAMIN POWER RECOVERY MASQUETA (58€). Noin viikon kuluttua palamisesta kannattaisi tehdä kasvohoito joka nopeuttaa ihon uudistumista ja poistaa hilseilyä. Kasvohoidon jälkeen kaikki kotihoitotuotteetkin vaikuttavat paremmin. Hyvä aurinkosuoja pitää myös olla ettei palaminen vaan toistu. Dermalogican DYNAMIC SKIN RECOVERY sk 50 on päivävoiteista paras, koska siinä on todella paljon hoitavia ja elvyttäviä vaihtoehtoja hyvän suojakertoimen lisäksi.

1 kommentti:

  1. Täydennän sen verran tätä juttuani, että vielä loppuviikon tarjouksessa oleva Super Serum 89€ norm. 107€ on erinomainen korjaamaan auringon aiheuttamia vaurioita. Jälkikäteenkin pystyy säiteilyn vanhentavaa vaikutusta korjaamaan antioxidanttisilla tuotteilla. Super Serum on antioxidanttinen ja myös muuten ihoa siloittava ja kiinteyttävä.

    Inkeri

    VastaaPoista