perjantai 19. heinäkuuta 2019

Hoitotuotteissa on raaka-aineiden kokonaisuus tärkeintä

Netin tietomäärä on pääasiassa hyvä juttu, mutta joskus se saattaa päätyä itseään vastaan. Ihonhoidosta on saatavilla tuhansittain ohjeita ja vähintään puolet niistä on naisten lehtiin tarkoitettuja viihdyttäviä artikkeleita.

Yksittäisellä raaka-aineella ei ole juurikaan merkitystä

En kovinkaan usein viitsi pyöriä netissä lukemassa ihonhoito-ohjeita, kun yleensä vain kiukustun niistä. Sitten vasta, kun huomaan asiakkailla olevan mielessä jotain uutta asiaa alan etsimään sen lähdettä netissä. Viimeisen kymmenen vuotta kauneusbloggarit yms.gurut ovat esittäneet tietoviisasta lukemalla kosmetiikkapurkkien raaka-aine listauksia. Olen lukenut useita juttuja missä joku niin sanottu kosmetiikan asiantuntija analysoi tuoteselostetta aine aineelta. Siinä ei ole mielestäni juurikaan järkeä. Raaka-aineiden merkitys ei paljastu lukemalla niitä listattuna vaan pitää tietää mihin tuotteen kokonaisuudella pyritään. Raaka-aine listausta tärkeämpi on tuotteen ohjeistus mihin se on tarkoitettu. Viimeisen vuoden aikana tuntuu, että c-vitamiini on nostettu kaikki tekeväksi raaka-aineeksi. Aika usein esitellessäni hoitotuotteita kuulen kysymyksen onko siinä c-vitamiinia. Saattaa olla niinkin, että ostoksille tuleva asiakas kysyy tuotetta missä on c-vitamiinia. Hämäännyt helposti, kun tällainen kysymys esitetään, koska pitäisi pystyä lyhyesti, mutta vakuuttavasti selittämään ettei tuo yksittäinen raaka-aine ole kovin merkittävä. 
C-vitamiini korjaa uv-säteilyn haittavaikutuksia ihossa. 

Kokonaisuus ratkaisee

Huomaan usein, että kuluttajat lukevat kosmetiikka purkkeja samalla tavoin kuin ruuan sisällysluetteloa. Ihmiset jotka hoitavat terveyttään aktiivisesti ovat hyvin selvillä erilaisista öljyistä ja yrteistä ja niiden mielletään vaikuttavan ihoon samalla tavoin kuin syötynäkin. Esimerkiksi tuon c-vitamiinin kohdalla moni asiakas kokee sen hyvin tärkeäksi kosmetiikan raaka-aineeksi koska vitamiinit ovat tärkeitä elimistölle. Tämä on aivan väärä käsitys, koska c-vitamiini toimii iholla muualla tavoin. C-vitamiini on tehokas antioksidantti joka korjaa uv-säteilyn haittavaikutuksia ja kirkastaa ihon väriä. Sitä ei tarvita joka hoitotuotteessa, mutta esimerkiksi pigmenttiläiskiä tasoittavissa tuotteissa sitä on usein. Jokainen ihminen tarvitsee päivittäin ravinnossaan c-vitamiinia, mutta kosmeettisesti sen vaikutus yksittäisenä aineena ei ole kovin merkittävä. Suurempi merkitys on sillä mihin muihin raaka-aineisiin c-vitamiini on kytketty ja niistä yleensä paljastuu mihin sillä on pyritty. Raaka-aine listaa on parempi lukea aika löysästi ja paneutua enemmän tuotteen tarkoitukseen.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi22:58

    Mitä suosittelisit vanhoihin pigmenttiläiskiin?

    Mulla on käytössä iSC:n puhdistusgeeli (kuorin ihoa hienolla sokerilla), Active Skin serum ja silmänympärysvoide, Laventeli yögeeli Dermalogica ja Active skin smooth (tai jotain sinnepäin, nimet ulkomuistista lueteltu, kummallisen hankalia nimia).

    VastaaPoista
  2. Nimet ovat hankalia muistaa, mutta tuosta selvisi hyvin mitä tarkoitat. Sinulla on ihan hyvä kotihoitosysteemi, mutta pigmenttiläiskiä ne ei juurikaan vähennä. Voisit siirtää tuon Active Serumin hetkeksi odottamaan ja ottaa seerumiksi White Lightening Serumin. Tämä pigmenttiläiskiä vaalentava seerumi on monipuolisesti tehokas muutenkin ja sopii kaikille ihotyypeille. Nopeitan tulee vaikutusta, kun käytät sitä aamulla ja illalla voiteen alla. Toinen vaihtoehto on käyttää tuo Active Serum aamuisin ja White Lightening Serum iltaisin. Tehokkaampi kuorinta-aine auttaa myös paljon. Sokeri kuorii ainoastaan mekaanisesti ja on liian voimakas herkälle iholle. Hyvä kuorinta olisi iS Clinicalin Warming Honey Cleanser jota voi käyttää puhdistusgeelin kanssa vuoropäivinä tai Dermalogican Daily Microfoliant joka toinen päivä käytettynä. Nämä kuorinnat sulattavat kuollutta solukkoa paljon syvenmältä kuin mekaaninen kuorinta pystyy tekemään. Se nopeuttaa kasautuneen pigmenttisolukerroksen poistumista ja parantaa muiden hoitotuotteiden imeytymistä.

    Inkeri

    VastaaPoista