Kirjoitin vähän aikaa sitten näistä suomalaisista ”isis-vaimoista” jotka ovat Al-Holin pakolaisleirillä. Haluan ymmärtää mitä näissä Lähi-Idän maissa oikein tapahtui 2014-2019 ja kiinnostuin myös jesidien kansanmurhasta.
Nadia Murad on jesidi
Viimeiset viikot mediassa on ollut suuresti esillä mitä pitäisi tehdä Al-Holin leirillä oleville lähes sadalle tuhannelle Isis-taistelijoiden perheenjäsenille. Halusin tietää myös toisen näkökulman näistä Isis-taistelijoista ja heidän vaimoistaan joten päädyin lukemaan jesidinaisen Nadia Muradin kirjaa Viimeinen tyttö jossa hän kertoi elämästään Isisin seksiorjana. Nadia Murad sai Nobelin rauhanpalkinnon 2018 tekemästään työstä ihmisoikeuksien puolesta ja naisten aseman parantamisesta. Murad syntyi 1993 Irakissa ja hän oli uskonnoltaan jesidi ja kansallisuudeltaan kurdi. Jesidejä on alle puolimiljoonaa ja suurin osa heistä asuu Irakin ja Syyria alueella. Nykyisin myös länsimaissa on jesidejä jotka ovat paenneet vainoja omassa maassaan. Yksinkertaista nyt todella heidän uskontoaan, mutta lyhyesti sanottuna he uskovat riikinkukkoenkeliin. Vainojen osasyynä on juuri tämä, koska muslimien uskonnossa riikinkukko tarkoittaa paholaista ja heidän mielestään jesidit ovat saatanan palvojia. Minun näkökulmasta jesidien usko on hyvin samanlainen kuin muslimienkin enkä näe niissä juurikaan eroja. Jesidiksi synnytään eikä siihen voi myöhemmin kääntyä eikä myöskään tätä uskontoa voi jättää. Jesidit käyvät kauppaa ja saavat jopa ystävystyä muslimien kanssa , mutta avioliitot heidän välillään ovat jyrkästi kiellettyjä. Nadia Murad syntyi köyhään perheeseen jossa lapsia oli valtavasti. Hänen isällään oli kaksitoista lasta kahden naisen kanssa eli yhteensä yli kaksikymmentä perillistä. Tunsin jotain yhtymäkohtaa tähän nuoreen Nadiaan, koska hän
pikkutytöstä asti haaveili kauneushoitolan perustamisesta ja teki kampauksia ja meikkejä
lähipiirilleen.
pikkutytöstä asti haaveili kauneushoitolan perustamisesta ja teki kampauksia ja meikkejä
lähipiirilleen.
Nadiasta tuli Isiksen seksiorja
Kyllähän uutisissa on kerrottu näiden jesidien huonosta asemasta ja tästä seksiorjana olemisesta, mutta en käsittänyt sen olevan niin systemaattista. Ehkä suojelin itseäni tästä kauhistuttavasta kohtalosta ja sivuutin asian tai sitten sitä ei ole nostettu tarpeeksi vahvasti lehdistössä esiin. Isis keräsi taistelijoita ja julisti 2014 perustavansa oman kalifaatin. He järjestivät useita verilöylyjä jesidikylissä ja Nadian kotikylään he tulivat 2015. Kaikki kylän miehet ja iäkkäämmät naiset tapettiin heti ja niin kävi myös Nadian äidille ja veljille. Nuoret naiset vietiin seksiorjuuteen Isiksen asemapaikkoihin. Tämän on täytynyt olla vielä karmeampi kokemus näille jesiditytöille kuin esimerkiksi länsimaisille naisille, koska esiaviolliset suhteet ja suhde muslimeihin olivat ankarasti kielletty. Nadia kertoo
kirjassaan miten ilkeästi Isis-taistelijoiden vaimot heitä kohteli ja nämä orjat hoitivat kodin ja he itse harjoittelivat ampumista. Kuulostaa siis täysin erilaiselta mitä Al-Holin leirillä olevat naiset nyt puhuvat. Nadian mukaan nämä naiset olivat osallisia jesidien orjuuttamiseen ja muuhunkin taistelutoimintaan. Nadia vietiin Mosuliin ja hänet myytiin neljä kertaa kunnes kolmen kuukauden orjuuden jälkeen hänen onnistui paeta. Hän pääsi ensin pakolaisleirille ja sitten Saksan kautta Yhdysvaltoihin. Nyt hän ajaa jesidien oikeuksia ja yrittää saada vangitsijansa oikeuteen ja vastuuseen teoistaan. Järkyttävintä on, että nämä pelastuneet jesidinaiset saattavat kohdata nykyisessä asuin maassaan näitä Isis-taistelijoita jotka liikkuvat vapaina miehinä kaiken kansan keskellä. Sota Isisiä vastaan loppui helmikuussa 2019 ja heidän pääpaikoistaan löytyi selvät suunnitelmat niin sanotuista ”kylmistä maamiehistä” joiden tarkoitus on levittäytyä ympäri maailmaa. Nämä kylmät maamiehet alkavat toimimaan sopivan tilaisuuden tullen ja voivat itsemurhapommittajinakin tehdä tuhoisia terrori-iskuja. Minusta on täysin käsittämätöntä, että länsimaalaiset naiset esimerkiksi suomalaisetkin ovat voineet sekaantua tällaiseen ihmisoikeuksien polkemiseen. Minkälainen aivopesu on tarvittu,
että he ovat lähteneet kannattamaan tällaista järjestelmää. Isis noudatti hyvin jyrkkiä islamin lakeja joiden mukaan nainen ei ollut minkään arvoinen. Naisten myös piti pukeutua täysin peittävään burkhaan jossa silmien kohdalla on ohuempi harsokangas, että naiset jotenkin näkevät eteensä. En pysty ymmärtämään kuka suomalainen nainen suostuu pukeutumaan tuohon vaatteeseen. Nyt kauhistellaan heidän huonoja olojaan Al-Holin leirillä yli neljänkymmenen asteen helteessä. Tiesiväthän he jo mennessään, että Lähi-Idässä kesät ovat kuumia ja siltikin he lähtivät sinne ja veivät vielä lapsetkin mukanaan. Muutaman aikaisemman vuodenhan he viettivät sotatoimialueella tuossa samassa kuumuudessa ja eivät lähteneet pois silloin, kun se oli vielä mahdollista. Tästä Nadian ja muiden jesidinaisten kohtalosta pitää vielä kertoa, että nyt heidän oma jesidiyhteisönsä kieltäytyy ottamasta heidän raiskauksien seurauksena syntyneitä lapsia yhteisöön vaan ne pitää jättää lastenkoteihin. Jesidien kanta on muslimien tavoin, että raiskaus on jollain tavalla naisen syytä ja siitä yleensä rankaistaan naista. Käsittämätöntä!
En huomannut selittää tuossa jutussani kirjan nimeä Viimeinen tyttö. Naidia halusi tuon nimen, että hän olisi viimeinen tyttö kenelle kävi näin.
VastaaPoistaEnsimmäistä kertaa jouduin perääntymään eräästä kirjoitusaiheesta. Perehdyin toimittaja Jessikka Aron työhön, kun hän paljasti venäläisten trollitehtailun. Aijoin kirjoittaa siitä ja varsinkin niistä suomalaisista jotka hääräävät Venäjällä ja julkaisevat vain myönteisiä asioita Venäjästä. Harkittuani asiaa ajattelin, että ei kannata ärsyttää ketään. Jessikka Aron elämähän on tehty todella vaikeaksi ja syynä siihen on ihan kantasuomalaiset Venäjän ihailijat.
Inkeri