sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Innostuminen tuo työmotivaatiota

Tässä blogissa olen aloittanut lukuisia juttujani kertomalla miten innoissani olen jostain asiasta. Keskustelin erään tutun yrittäjän kanssa tästä asiasta ja hän piti elämääni kovin helppona, kun tekemäni työ innostaa minua. Varmaan se näin onkin, koska olisi aika kamalaa tehdä työtä joka ei kiinnosta pätkääkään.

Syksyllä tulee paljon uutta

Koen syksyn aina uudistumisen ajaksi ja samasta tunteesta kertoo moni asiakaskin. Syksyllä aloitetaan uusia harrastuksia ja kesälomien jälkeen oma työkin näyttää erilaiselta. Omalla alallani tulee syksyisin lähes aina uusia ihonhoitotuotteita ja meikkien värisävyt  muuttuu. Yleensä myös isoimmat koulutukset ovat syksyllä niin kuin tänä vuonnakin. Nyt koen vielä suurempaa innostumista kuin monena edellisenä syksynä, koska uusia asioita on tulossa niin paljon. Oman henkilökohtaisen kehittymiseni kannalta suuri asia on osallistumiseni Suomen Yrittäjänaisten hallitusvaaleihin. Joudun laittamaan itseäni peliin hyvin paljon. Nyt on työn alla esittelyvideo tavoitteistani ja ideoistani hallitustyössä. Se onkin uusi juttu, koska en ole itseäni vielä koskaan videolla ”myynytkään”. Jos ovi hallitukseen aukeaa tiedän joutuvani opettelemaan monia uusia asioita. Tiedän, että tulen vielä kiroamaan mihin olen ryhtynyt, mutta toisaalta tunnen suurta innokkuutta kokea näitä uusia asioita. Ellen hallitukseen pääsekään tuo Suomen Yrittäjänaisten kokous-ja seminaari viikonloppu Jyväskylässä 4-6.10 tulee kuitenkin antamaan paljon uutta tietoa ja kivoja kokemuksia. 
Sain oikein todistuksenkin, että osaan tehdä tuota 
ripsien kestotaivutushoitoa.


Hoitotyökin uudistuu

Suurin muutos hoitotyöhön on nämä Yumi Lashes ripsien kestotaivutushoito. Siinä käytetään aivan erilaisia kosmetologin taitoja kuin kasvohoidossa. Hyvin onnistunut ripsien kestotaivutus vaatii paljon sorminäppäryyttä ja silmien ja käden yhteistoimintaa. Uskoisin sen olevan mukavaa vaihtelua kasvohoitojen väliin, vaikka tietysti Nanolift ja Dermatude hoidot ovat ehdottomasti päätyötämme. Mari varmaankin tekee enemmän näitä ripsien kestotaivutushoitoja, koska itse en pysty paljoakaan ottamaan uusia asiakkaita. Kuitenkin asiakas saa meillä aina valita kummalle meistä haluaa ja toivottavasti joku tulee minullekin kestotaivutushoitoon:). Syksyn aikana iS Clinical ja Dermatude järjestää kaksipäiväisen seminaarin ja se onkin jo ensi viikonloppuna 20-21.9 eli joudumme pitämään hoitolan kiinni perjantaina 20.9. Olen lupautunut kertomaan seminaarissa omia kokemuksiani Dermatude-kasvohoidosta ja jaan mielelläni oppimiani asioita myös muille kosmetologeille. Sitten seuraavana viikonloppuna pe 27.9 on Pimeän Kaupan ilta ja se tietää meille hyvin kiirettä työelämää seuraaviksi viikoiksi. Tuohon Pimeän Kaupan iltaan yritän saada Xtreme-sarjan luomivärikynät joista olen superinnostunut. En ole aikaisemmin kokenutkaan miten käteviä kynät ovat. Niitä on helppo levittää, ne pysyvät erittäin hyvin, mutta lähtevät myös hyvin pois. Hintakaan ei päätä huimaa ja se tulee olemaan kolmenkympin kieppeillä. Poiketkaahan Pimeän Kaupan iltana ainakin niitä katsomaan. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi01:57

    Nuo kestotaivutusjutut on ihan mahtava asia! Teit ne mulle pari viikkoa sitten ja vieläkin huokailen peilin edessä onkos nuo mun ripset. Tynkäripsistäni tuli pitkät ja kaarevat niin kuin lupasitkin eikä mikään kirvellyt tai ärsyttänyt. Yleensä silmäni ärtyy pienimmästäkin, mutta nyt ei yhtään. Tämä on suorastaan uskomatonta. Ilmoittaudun heti vakkariasiakkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet tyytyväinen. Nuo kauniisti kaareutuvat ripset muuttaa ulkonäköä yllättävän paljon ja tekee katseen virkeämmäksi. Olen nyt eniten tehnyt ripsien kestotaivutushoitoa yli viisikymppisille ja heillä se vaikuttaa koko kasvojen ilmeeseen. Silmäpussit ja rypyt jää ripsien varjoon ja se on helppo ja nopea tapa nuorentua. Pitkäripsisillä nuorilla naisilla kestotaivutus tekee upean vaikutuksen ja maalaistytöistäkin tulee glamourkaunottaria.

      Inkeri

      Poista