sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Sano hyvästit finneille!

Oikeastaan ensimmäistä kertaa voin esitellä kotihoitosysteemin joka selvästi vähentää näppyjä, tulehtuneita finnejä ja talivuotoa aikuisella ihmisellä. Tähän asti moni tuote on helposti kuivattanut liikaa liian runsaasti ja innokaasti käytettynä.

Hoitoaineet vähentävät talin eritystä ja kosteuttavat

Se ei pelkästään riitä, että hoitotuotteet rauhoittavat tulehdukset vaan näiden finnien jäljetkin pitää parantua. Liian kuivuneella iholla ei ole voimaa uudistua ja tulehdusjäljet voi näkyä monta kuukautta varsinkin näin kesällä, kun niihin kerääntyy pigmenttiläiskää. Yleensä rasvoittuvan ihon tuotteet eivät ole yhtään kosteuttavia ja elvyttäviä ja juuri niitä yli kolmekymppiset tarvitsee. Nyt on löytynyt erinomainen hoitotuoteyhdistelmä joka myös uudistaa ja kosteuttaa rasvoittuvaa ihoa. ACTIVE SERUM (89€) iS Clinicalilta tuli meille jo yli vuosi sitten ja sen finnejä vähentävästä vaikutuksesta olen nähnyt jo monia esimerkkejä. Nyt myös Dermalogica toi markkinoille omat aikuisen ihon näppyihin tarkoitetut tuotteet. Selvästi huomaa, että iS Clinicalista on tullut ammattikosmetiikan edelläkävijä ja Dermalogicakin seuraa niiden tuotteita. Tosin raaka-aine pitoisuudet ovat iS Clinicalissa yli voimaisia joten kilpailijaa heillä ei tällä hetkellä ole. Dermalogican uutuudet AGE BRIGHT CLEARING SERUM (65€) ja AGE BRIGHT SPOT FADER (43€) ovat osoittautuneet myös tehokkaiksi. 

Kokeile Dermalogican uutuuksia rauhoittamaan finnejä.


Ihoa pitää parantaa ja uudistaa

Käytä puhdistukseen aamulla ja illalla iS Clinicalin CLEANSING COMPLEX (52€) puhdistusgeeliä joka aivan kevyesti kuorii ihoa. Sen jälkeen käytä iltaisin iS Clinicalin Active Serumia ja aamuisin Dermalogican Age Bright Clearing Serumia. Sillä ei ole väliä kumpi tulee aamulla ja kumpi illalla. Jos iholla on useita yksittäisiä tulehtuneita finnejä tai hikinäppy ryhelmää levitä niihin ensin Age Bright Spot Fader paikallishoito tuotetta ja vasta sen päälle seerumit. Iltaisin voi tätä Spot Faderia lisäillä useammankin kerran yksittäisiin finneihin. Vasta tulossa olevan finnin saa yleensä kukistettua, kun käyttää siihen tätä paikallishoitoainetta. Kosteusvoiteeksi näiden seerumien päälle suosittelen Dermalogican ACTIVE MOIST (56€) kosteusvoidetta. Hyvin herkälle ja punoittavalle iholle parempi kosteusvoide on Dermalogican CALM WATER GEL joka on rauhoittava vaikutukseltaan. DAILY MICROFOLIANT (51€) kuorintaa suosittelen joka toinen tai kolmas päivä ja kuorinnan merkitys on suuri, kun ihon pitää uudistua. Tällä systeemillä tulokset alkavat yleensä näkyä 3-5 viikon kuluttua. Hoitoa tehostaa vielä paljon, jos tehdään muutama Puhdistava Kasvohoito (93€) tai Nanolift (124€) kotihoidon lisäksi. Jo yksikin kasvohoito hoidon alkuvaiheessa auttaa paljon kotihoidon vaikutusta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti