Olen yrittänyt ottaa kaikki kosmetiikkan uutuudet vastaan avoimin mielin. Välillä se on haastavaa, kun jo ensi vilkaisulla huomaa ettei tuo toimi. Uusia asioita kehitetään niin suurella vauhdilla, että ei mitenkään ehdi kaikkea arvioida saati sitten kokeilla.
Kaikkea sitä naamaansa laittaakin
Taas kertaalleen opin ettei kaikkea edes kannata kokeilla, kun teoriassakin jo tajuaa ettei juttu toimi. Pari vuotta sitten tuli myyntiin misellaarivedet mitkä piti olla käänteen tekevä uudistus kasvojen puhdistamiseen. Jo mainoksia lukiessani ajattelin, että ihan tarpeeton tuote. En olisi asiaan kiinnittänyt sen enempää huomiota ellei muutama uusi asiakas olisi siitä kysellyt. Dermalogica ja iS Clinical ei kyseistä ainetta ole markkinoille tuonut enkä sitä ihmettele. Misellaarivesi piti olla helppo ja tehokas puhdistusaine joka yhdellä vanulapun pyyhkäisyllä vie mennessään kaiken lian ja meikin eikä vettä tarvita ollenkaan. Kyllähän tuo kuulostaa hienolta varsinkin niille ihmisille jotka eivät jaksaisi millään puhdistaa ihoaan iltaisin. Sitten Youngbloodin maahantuojalle tuli tällainen misellaarivesi ja ajattelin, että kokeillaan nyt sekin. Keskustelimme Marin kanssa asiasta ja kumpikin oli sitä mieltä ettei se voi toimia, vaikka netissä kuluttajat sitä hehkuttaa. Ensimmäisellä kokeilu kerralla hämmästelin miten hyvin sillä lähti silmämeikki ja myös meikkivoide. Misellaarivettä laitetaan vanulappuihin ja niillä pyyhitään iholta lika ja meikki pois. Seuraavana päivänä Mari ilmoitti, että hän ei sitä sen enempää käytä. Minä olin sinnikkäämpi ja käytin sitä ehkä neljänä iltana. Seurauksena oli rikki kuivuneet silmäluomet ja likaisen tahmea iho. Miten ihmeessä innostuin moista ihme innovaatiota edes kokeilemaan?
Mitä on misellaarivesi?
Ihonhoitosivustojen mukaan misellaarivesi sisältää misellejä jotka vetävät puoleensa likaa ja meikkiä. Wikipedian mukaan misellejä on eräässä saippuankin raaka-aineessa. Tämä misellaarivesi imaisee itseensä meikin ja muun lian iholta. Heti aluksi minua kiusasi ajatus, että likaa imeneet misellit jätetään pyörimään iholle eikä niitä pestä pois. Olen aivan varma, että rasvoittuvalla iholla tuo ei toimi ja kaikki hiki, ihotali ja meikki saa rauhassa mössääntyä ihon pintaan. Minulle taas tuo misellaarivesi oli niin kuivattava, että nyt hoidan silmänympäryksiäni kuntoon pitkän aikaa. Huomasin jo ensimmäisellä käyttökerralla, että silmänympärykset alkoivat punottamaan, mutta sitkeästi kokeilin sitä vielä lisää. Tietysti misellaarivesi kuivattaa, jos siinä on samanlaisia aineosia kuin saippuassakin. Tämä oli taas sellainen opetus etten vähään aikaan kokeili yhtikäs mitään.
Hyvä, hoitava puhdistusaine on ihonhoidon perusta. Yksi esimerkki
on iS Clinicalin Cleansing Complex 52€ ja 29€.
Käytän misellivettä meikatessa. Jos rajaus menee pieleen kostutan vanupuikon misellivedellä ja korjaan rajauksen. Moni tuttuni käyttää misellivettä puhdistusöljyn sijaan. Olen sitä itsekin testannut, mutta todennut, ettei ihoni ollenkaan tykkää tulla vanulapulla jynssätyksi hellästi öljyllä puhdistamisen sijaan.
VastaaPoistaTuohon meikin korjaamiseen se varmaan soveltuu hyvin. Minun on vaikea uskoa, että mikään ihotyyppi kestäisi koko kasvojen putsausta misellijutulla ainakaan pidempään. Sen verran tiukalta aineelta se tuntui.
PoistaInkeri